Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.

Suomi

Se on sitten aika kumartaa ja poistua näyttämöltä

Joulukuun viimeinen päivä tuo päätöksen paitsi loistavien pelien tähdittämälle vuodelle myös minun työsuhteelleni Gamereactorissa. Huomisesta lähtien en toimi enää sivustolla toimittajana, mutta jään kuitenkin pyörimään paikalle avustajan roolissa.

Noin 1,5 vuoden mittaisen työsarkani aikana sain seurata pelimaailman kehitystä aitiopaikalta. Kulunut vuosi oli täynnä yllätyksiä pelaajille ja itselleni jäivät mieleeni erityisesti E3-messut. Oli vaikea hillitä itsensä, etteivät ilonkiljahdukset herättäisi naapureita. Fallout 4:n ja Final Fantasy 7 Remaken julkistaminen saivat tämän "vanhankin" pelaajan melkein putoamaan tuoliltaan.

Mutta mitä tulevaisuudeltani on sitten odotettavissa? Se on tässä vaiheessa vielä täysin auki, mutta yksi mahdollisuus olisi palata takaisin suorittamaan keskeneräiset maisterinopintoni loppuun. Työelämä kun aikoinaan nykäisi minut mukanaan hieman liian aikaisin.

Teinpä mitä tahansa, niin pelaamista en jätä taakseni. Rakas harrastus on kulkenut mukanani läpi myrskyn jos toisenkin. Se on tarjonnut aina hyvän tavan irrottautua hetkeksi arjen kiireistä ja huolista ja suunnistaa vaikkapa Souls-sarjojen synkkiin maailmoihin, Final Fantasy -pelien vehreille niityille tai ydinpommien tuhoamaan Yhdysvaltoihin.

PELIKONSOLIT HÄMÄRÄN RAJAMAILLA

Alkusyksystä uutisoimme uudesta New Nintendo 3DS -konsolista, joka sisältää uuden analogisen ohjaimen ja parin lisänapin lisäksi tehokkaampaa rautaa. Uudessa laitteessa ei vaikuta olevan mitään mullistavaa aikaisempaan versioon verrattuna. Nintendo toki puhuu laitteen puolesta, ja mainostaa sen mahdollistavan entistä parempien ja laajempien pelien tekemisen. Esimerkiksi alun perin Wiille julkaistu Xenoblade Chronicles pyörii ainoastaan tällä New Nintendo 3DS:llä, sillä aikaisemman käsikonsolin tehot eivät riitä sen pyörittämiseen.

Leikitään hetki ajatuksella, että vastaava uudistamisen trendi leviäisi myös kotikonsoleille. Julkaisupäivänä ostettu Playstation tai Xbox saattaisi olla jo muutaman vuoden päästä hyvinkin erilainen kone kuin julkaisupäivänään, sillä sen sisuksissa lymyäisivät tehokkaampi näytönohjain, nopeampi prosessori ja enemmän muistia. Tämä mahdollistaisi tietenkin näyttävämpien pelien tekemisen, mutta pelit eivät toimisi konsolin vanhemmilla ja päivittämättömillä versioilla. Sen jälkeen kuluttajille tarjottaisiin tylyjä vaihtoehtoja: Joko päivittää koneen sisukset ajan tasalle, tai sitten ostaa kaupasta uudempi malli.

Kuluttajilla saattaisi siis uuden laitteen ostamisen sijaan olla mahdollisuus päivittää konsolinsa, jolloin huoltoliike tai käyttäjä itse voisi vaihtaa vanhan koneen sisälle uutta ja parempaa rautaa. Tämä ajatuskulku perustuu sille lähtökohdalle, että jo nykyisissä konsoleissa käytetään helposti saatavilla olevaa perusrautaa, eivätkä ne eroa merkittävästi arkkitehtuuriltaan tietokoneista. Tulevaisuudessa jatketaan todennäköisesti samalla linjalla, sillä se pitää laitteiden valmistuskustannukset siedettävinä. Niinpä niiden sisustoihin voisi sijoittaa haluamiaan uusia osia aivan kuten tietokoneissa, kunhan vain varmistuu niiden yhteensopivuudesta. Tässä olisi hyvä markkinarako myös komponenttien valmistajille. Käynnistettäessä konsoli osaisi hyödyntää välittömästi uusia osia, sillä tarvittavat ajurit olisi ladattu ennakkoon käyttöjärjestelmän päivitysten yhteydessä. Ajatuksena osien vaihto ei ole mitenkään tuore idea, sillä pientä tuunausta on voinut harrastaa jo pitkän aikaa. Esimerkiksi Playstation 3:n julkaisun yhteydessä konsolin mukana tuli ohjeet piskuisen kovalevyn vaihtamiseksi suurempaan.

Mutta missä vaiheessa tällaista varustelukierrettä lipsuttaisiin pois konsolien alkuperäisestä ideasta? Konsolien ja tietokoneiden perustavanlaatuinen ero on aina ollut se, että konsolilla pystyy helposti pelaamaan. Kaikki ostetut pelit toimivat varmasti, eikä tästä asiasta ole tarvinnut murehtia. Pahimmassa tapauksessa joutuisimme tulevaisuudessa tarkistamaan peliä ostaessa, vastaako oman konsolin rauta pelin vaatimuksiin. Mielestäni silloin olemme jättäneet taaksemme konsolit, ja olemme siirtyneet käyttämään tiettyjen valmistajien tuottamia pelaamiseen tarkoitettuja tietokoneita.

Kaikki edellä mainitsemani asiat ovat tietenkin New Nintendo 3DS:ää lukuun ottamatta puhdasta spekulaatiota. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, etenkin kun lähivuodet näyttäisivät olevan pilvipelaamisen kannalta ratkaisevia. Silti Nintendon avaama mahdollisuus tehdä samasta konsolista erilaisia versioita saattaa avata tulevaisuudessa epämiellyttäviä mahdollisuuksia.

Uuden toimittajan ja vanhan avustajan tervehdys!

Tervehdys kaikille lukijoille! Aloitin tänään toimittajana ja Kimmon manttelinperijänä täällä Gamereactorilla. Tosin mikään uusi tuttavuus minä en tällä sivustolla ole, sillä olen kirjoittanut tänne arvioita avustajan roolissa jo seitsemän vuoden ajan. Sinä aikana olen ehtinyt näkemään kolme eri päätoimittajaa, sekalaisen liudan avustajia ja tietenkin hirvittävän määrän erilaisia pelejä.

Pelihistoriani on pitkä ja ensimmäinen kosketukseni peleihin tuli jo 80-luvulla C-64:n kanssa. Sen jälkeen olen nähnyt ja kokenut konsolisukupolven toisensa jälkeen. Kaikilla niillä on tietyt pelit ja muistot, jotka lämmittävät edelleen mieltäni. Tosin mikään tuskin tulee syrjäyttämään Final Fantasy VI:n paikkaa sydämessäni. Se on yksinkertaisesti mestariteos, jonka jaksan edelleen pelata läpi, vaikka osaan sen jo käytännössä ulkoa.

Koska olen harrastanut pelaamista jo noin 20 vuotta ja olen käytännössä kasvanut erilaisten pelien parissa, niin koen siirtymisen avustajasta varsinaiseksi toimittajaksi pieneksi lottovoitoksi. Yritän parhaani mukaan täyttää Kimmon jättämän aukon toimituksen riveissä, mutta helppoa se ei tule olemaan. Ensimmäinen lehti siintää jo horisontissa ja paljon on vielä opittavaa ja opeteltavaa. Mutta ei muuta kuin rohkeasti vain kohti tulevaisuutta!

Strategiapeleistä 3/3

Sarjani päätösosassa lupasin esitellä muutamia minulle tärkeitä pelejä, joten tässäpä nyt muutamia omia suosikkejani. Yritin kaivella esimerkkejä kaikista kokoluokista, mutta joitain pelejä on syystä tai toisesta saattanut silti jäädä listalta pois. Ja tietenkin otan vastaan suosituksia hyvistä strategiapeleistä! Tiedä vaikka sieltä löytyisi jopa sellainen tekele, jota en ole koskaan pelannut.

Europa Universalis 3

Mielestäni paras koskaan tehty valtiosimulaattori. Peli ei anna minkäänlaisia valmiita päämääriä, jos nyt selviytymistä ei lasketa sellaiseksi. Omaa maataan voi viedä täysin haluamaansa suuntaan, jolloin esimerkiksi Ruotsilla voi pyrkiä hallitsemaan Venäjän laajoja aroja tai ehkäpä Amerikka asutetaankin länsinaapurien toimesta? Hauska peli kaikinpuolin, jonka pelaaminen tosin vaatii kärsivällisyyttä. Pahimmillaan ruutua saa tuijottaa välillä todella pitkään mitään tekemättä, kun vuosien vierimistä on vain pakko odottaa.

Gary Grisby's War in the East

Operatiivisten pelien kuningas on mittasuhteiltaan aivan käsittämätön. Se mallintaa toisen maailmansodan itärintaman jokaista sotilasta ja laukausta myöten, joten peli on tämän mittaluokan yksityiskohtaisin koskaan tehty peli. Kääntöpuolena siitä löytyy todella korkea oppimiskäyrä ja tuhottomasti aikaa vaativat pelivuorot. Yhden kunnon kampanjan pelaamiseen saa varata aikaa kuukausikaupalla.

Battle Academy

Battle academy näyttää sen, miten taktisen tason sotapeli täytyy käytännössä toteuttaa. Se on äärimmäisen yksinkertainen oppia ja pelaaminen onnistuu helposti pelkästään hiiren avulla. Helposta pelistä ei ole kuitenkaan kyse, sillä menestyksekäs sotiminen vaatii kieroja koukkausliikkeitä ja etenemistä suojatulen alla.

S2: Silent Storm

Silent Storm on mielestäni taktisten pelien aatelistoa. Se sijoittuu toisen maailmansodan aikaan, tosin täysin historiallisesta pelistä ei kuitenkaan ole kyse. Vai miltä kuulostavat kävelevät mechatankit ja ninjat? Eräs SS2:n suurimmista valttikorteista on se lähes täysin tuhoutuvat ympäristöt. Vihollista ei kannata mennä piiloon pienen lauta-aidan taakse, sillä kunnon konekiväärisarja tekee siitä reikäjuustoa. Edes kivimuuri ei tarjoa täydellistä suojaa, sillä singolla saa siihenkin reikiä.

Jagged Alliance 2

JA2 on mielestäni paras taktisen tason strategiapeli. Arulcon valloittaminen itse kootulla palkkasoturiarmeijalla jaksaa viehättää edelleen. Miinuksena mainittakoon se, että peli on päivityksistään huolimatta buginen. Onneksi lääke löytyy epävirallisesta 1.13 -päivityksestä, joka korjaa pelin virheitä, säätää vihollisen ruuveja tiukemmalle ja lisää siihen tukun uusia ominaisuuksia.

Titans of Steel: Warring Suns

Ilmaiseksi ladattava Titans of Steel tarjoaa tiukkoja strategisia mittelöitä BattleTech -maailmassa. Käyttöliittymä on hieman kankea, mutta ei kannata kuitenkaan heittää heti hanskoja tiskiin. Missä muussa pelissä voit hypätä 20 tonnin painoisella robotilla toisen niskaan ja sahata kaatuneelta vastustajalta valtavalla moottorisahalla kädet irti?

Strategiapeleistä 2 / 3

Edellisestä kirjoituksestani vierähti noin puoli vuotta, joten nyt on hyvä aika julkaista strategiapelejä käsittelevän sarjani toinen osa. Nämä nyt eivät sinänsä ole tyypillisiä blogikirjoituksia, vaan enemmänkin omaksi huvikseni mietittyjä eri pelityyppien erikoispiirteitä ja eroavaisuuksia. Kommentteja saa tietenkin esittää.

Erikokoisia sotastrategiapelejä ja niiden erityispiirteitä

Strategiapelit voidaan jakaa karkeasti ottaen kolmeen kokoluokkaan sen perusteella, miten suuria asioita/joukkoja niissä käsitellään. "Grand strategy" ("Valtava strategia") -kokoluokan peleissä pelaajan johdettavaksi annetaan vähintään kokonainen valtio tai jopa useita valtioita. Operatiivisen kokoluokan peleissä liikutellaan divisioonia tai rykmenttejä ja pelaajan langoissa on yksi tai useampia armeijakuntia tai jopa armeijoita. Taktisen tason peleissä pääpaino on yksittäisissä sotilaissa tai pienissä ryhmissä. Jokaisella tasolla käsitellään hieman eri asioita, joten samaa aihetta käsittelevät eri kokoluokkien pelit eroavat toisistaan huomattavasti.

Grand strategy -peleissä johdetaan yhtä tai useampaa maata sodan (ja joskus myös rauhan) aikana. Esimerkiksi Hearts of Iron- tai Europa Universalis- pelisarjat ovat tämän kokoluokan pelejä. Pelien tavoitteet ovat hyvin avoimet, eivätkä ne välttämättä anna minkäänlaista selkeää päämäärää, johon pelaajan tulisi pyrkiä. Parhaat tämän kokoluokan pelit ovat niitä, jotka heittävät vastuun päämäärien määrittelyistä täysin ruudun toiselle puolelle.

Pelaajalle annetaan grand strategy -peleissä hyvin vapaat mahdollisuudet vaikuttaa oman valtionsa kehitykseen. Esimerkiksi asevoimien kehitystä voi ohjata haluamaansa suuntaan, jolloin vaikkapa Saksasta voi kehittää ydinasevallan. Itärintama saa aivan uuden luonteen, kun pari strategisesti sijoitettua atomipommia pyyhkii vastustajan suurimmat teollisuuskeskittymät / joukot pois kartalta. Päälinja peleissä on suurien valintojen tekemisessä ja niiden seurausten arvioimisessa.

Operatiivisen tason peleissä jätetään rauhan aika aina väliin ja siirrytään suoraan sotimaan. Pelaajan hyppysissä on yksi tai useampi armeijakunta tai armeija. Pelien pääpaino liikkuu logistiikassa ja suurten sotalinjojen vetämisessä. Esimerkiksi Gary Grisby's War in the East tai Decisive Campaigns: Case Blue ovat operatiivisen tason pelejä.

Esimerkkejä operatiivisen tason peleissä tehtävistä päätöksistä ovat muun muassa: Mikä armeija hyökkää mihinkin kaupunkiin? Mitä reittejä sinne kannattaa edetä? Mitkä ovat kriittiset puolustuspisteet? Saavuttavatko ammukset eturintaman joukot, vai jäävätkö ne matkalle? Toinen tämän kokoluokan pelin tunnusmerkki on myös se, että yksittäisten aseiden eroja ei voi erottaa, vaan erottelu tapahtuu esimerkiksi jaottelemalla maajoukot jalkaväkeen, moottoroituun jalkaväkeen ja tankkeihin. Näiden yksiköiden koostumus saattaa kuitenkin vaihdella suuresti, josta tulevat muutokset heijastuvat esimerkiksi niiden hyökkäys- ja liikepistelukuihin.