Suomi
Blog

Mass Effect muistuttaa siitä, millaista pelaaminen voisi taas olla

Liittyy aiheisiin: Mass, Effect, Legendary, Edition, yksinpeli, live, service, tarina, planeetta, galaksi, roolipeli, Xbox, Series, X, Quick, Resume, Microsoft, Sony, Playstation

Biowaren alkuperäinen avaruusooppera Mass Effect julkaistiin kolmessa osassa vuosina 2007, 2010 ja 2012. Toukokuun puolivälissä 2021 maailmalle annettiin koko paketti yhtenä paranneltuna kokoelmana nimellä Mass Effect: Legendary Edition. Kyseessä on muisto siitä, millaista videopelaaminen voi parhaimmillaan olla. Ja millaista se voisi ehkä vielä joskus taas uudestaan olla.

Mass Effect kertoo yhden suuren tarinan, jonka kertomiseen pelaaja pääsee vaikuttamaan. Kysymyksessä on kokonaan oma maailma erilaisine planeettoineen, yhteiskuntajärjestelmineen ja lajeineen. Mukaan mahtuu tietysti joukko toisistaan erottuvia henkilöhahmoja, jotka ovat aina muutakin kuin vain edustamansa etnisen ryhmän edustajia. Maailmaan uppoudutaan yksin kaikessa rauhassa, sillä mukana ei ole moninpeliä. Poissaolollaan loistavat myös loot-laatikot, mikromaksut ja tarinalliset laajennukset. Tämä siksi, että ne on upotettu osaksi kokoelmaa jo valmiiksi. Pelikokemus ei (ainakaan toivottavasti) päivity bugien korjauksia lukuun ottamatta, eikä loppuratkaisua ole piilotettu ylimääräisen maksumuurin taakse. Kuluttaja saa siis heti ostaessaan täyden kokonaisuuden, eikä ainoastaan palaa siitä.

Mass Effect on varmaankin luokiteltavissa toimintaroolipeliksi, mutta käytännössä merkittävä osuus peliajasta kuluu keskustellessa muiden henkilöhahmojen kanssa. En enää muistanutkaan, miten vähän pelissä lopulta onkaan sitä varsinaista toimintaa. Ja mikä parasta: aikarajoja ei ole lainkaan muutamia lyhyitä osuuksia lukuun ottamatta. Pisteenä iin päällä Xbox Series X:n Quick Resume mahdollistaa pelaamisen lopettamisen ja jatkamisen juuri siitä, mihin se sattui jäämään. Näin ollen pelikokemus on viimeisen päälle pelaajan itsensä määriteltävissä. Mass Effect: Legendary Edition on muisto ajasta, jolloin videopelit keskittyivät lähinnä kertomaan tarkasti rajattuja tarinoita jatkuvasti päivittyvän live service -teoksen sijasta.

Xbox 360 -konsolin aikakaudella alkoi verkkopalveluiden yleistyminen videopeleissä, ja se tietenkin avasi tien nykyiselle linjalle, jossa videopelit nähdään itsenäisen teoksen sijasta ennen kaikkea kuluttajalle tarjottavana palveluna. Koen, että videopelit olivat parhaimmillaan juuri silloin, kun ne tarjosivat ajatuksia herättäviä suuren budjetin tarinoita, eikä kaikkeen ollut pakko ahtaa mukaan moninpeliä ja ladattavaa lisämateriaalia muodossa tai toisessa. Toki verkkopeleille on paikkansa, ja ne ovat taloudellisesti kehittäjilleen ja julkaisijoilleen erittäin tärkeitä. Ja varsinkin korona-aikana videopelit ovat muodostuneet monelle turvalliseksi sosiaalisen toiminnan kanavaksi.

Tunnen siis Mass Effect: Legendary Editionia pelatessani olevani itse ohjaksissa ilman, että kokemustani määrittää pakollinen verkkoyhteys, loot-laatikot, mikromaksut, kehittäjän ja julkaisijan asettamat kausipassit, tai edes pelin sisäiset aikarajat. Pystyn helposti pelaamaan kerralla juuri niin paljon tai vähän kuin haluan, ja olla aina tyytyväinen saamaani kokemukseen. Viime vuosina kaltaistani kuluttajaryhmää tuntuu palvelleen ennen kaikkea Sony lukuisilla Playstationin yksinoikeuspeleillä. Toivon linjauksen jatkuvan tulevaisuudessakin, sillä kaikki ostovoimaiset videopelaajat eivät halaja live service -pelaamisen maailmaan.

Mass Effect muistuttaa siitä, millaista pelaaminen voisi taas olla

HQ

Siksi en enää pelaa kilpailullisia moninpelejä

Liittyy aiheisiin: verkkopeli, Call of Duty, Gears of War, Halo, Xbox, Xbox Live, elämä, vanhus, nuori, yöunet

Tutustuin verkkopelaamisen iloihin verrattain myöhään ottaen huomioon, miten pitkään olen videopelejä harrastanut. Vuonna 2007 julkaistiin Call of Duty 4: Modern Warfare enkä halua tietää, kuinka monta tuntia vietin juuri verkkopelin parissa. Tästä alkoi vajaan kymmenen vuoden mittainen jakso, jolloin panostin vaihtelevasti nimenomaan kilpailulliseen pelaamiseen. Suosikikseni valikoitui Gears of War, joskin välillä kokeiltiin myös Call of Dutya ja Haloa. Listatuista peleistä voi jo päätellä sen, että vielä tänäänkin miltei kaikki pelikaverini ovat Xboxin puolelta mukaan tarttuneita.

Jos jotain pysyvää on ajastani kilpailullisten verkkopelien saralla jäänyt, on se juuri joukko sosiaalisia kontakteja. Valtaosaan näistä ihmisistä en olisi koskaan tutustunut ilman Xbox Liveä. Vielä nykyäänkin tavatessa jotkut heistä nimittävät minua oikean nimeni sijasta "Felluksi" gamertagini FelisLeo mukaan. Ja edelleen verkon yli pelattavissa co-op-peleissä joudun laittamaan oman hahmoni nimeksi "FL" tai "FLeo", sillä oikeista nimikirjaimistani "MH" tai "MEOH" ei kukaan tunnu noteeraavan, että minähän se olen. Toiseksi hyväksi puoleksi lasken yleisen kokemuksen kilpailullisesta moninpelaamista. Olen siinä onnellisessa asemassa, että pitkäaikainen harrastus muuttui lopulta työksi, joten jonkinlaisen tuntemuksen verkkopeleistä voinee laskea osaksi ammattitaitoa.

Muutamia vuosia sitten tein päätöksen, etten enää pelaa kilpailullisia moninpelejä lainkaan. Tämän lisäksi verkossa kaveriporukalla pelattavat co-op-pelit valitsen nekin hyvin tiheällä seulalla. Suosin siis enenevässä määrin joko pelkkiä verkosta irrallaan pelattavia yksinpelejä, tai sitten sellaisia teoksia, joita pelataan enimmillään yhden kaverin kanssa yhdessä. Siis ei kaveria vastaan.

Miksi luovuin kilpailullisista moninpeleistä? Suurin yksittäinen syy on niiden vaatima ajallinen panostus. Jos pitää viikon taukoa Gears of Warista ja palaa sitten takaisin karkeloihin, kuluu ensimmäinen viikko hampaita kiristellen ja ruudulle kirouksia viljellen. Turpaan nimittäin tulee niin että tukka lähtee, mikä ei tietenkään millään tavalla ole viihdyttävää, eikä rohkaise jatkamaan pelaamista. Kun sitten lopulta on taas saanut kiinni homman nimestä, on pelaamista jatkettava sen 1-2 tuntia joka ilta. Muuten sen vaivalla hankitun "tatsin" menettää. Tässä iässä elämässäni on useitakin asioita, joihin käytän mieluummin sen 1-2 tuntia joka päivä verkkopelien sijasta. Jos ei muuta niin kirjoitan asiasta blogia Gamereactoriin.

Nykyisin verkkopelit rakennetaan lähes poikkeuksetta päivittyviksi live service -kokemuksiksi, joita on tarkoituskin pelata koko ajan. Toisin sanoen enää ei voi kokea saaneensa pelatuksi pelin läpi, koska loppuun ei pääse koskaan säännöllisten päivitysten vuoksi (tai ansiosta). Ja jos vielä on se oma peliporukka, pitää olla jatkuvasti konsolin ääressä pysyäkseen kavereiden tahdissa mukana. Tämäkin alleviivaa sitä, miten valtavan määrän aikaa verkkopelien parissa voi viettää saavuttamatta oikeastaan mitään. Jossain Epic Gamesin tietokannassa on vieläkin muistona kohtuullisen komeat tilastoni Gears of War 3:n moninpelistä, mutta kukapa niitä nyt enää muistaisi?

On tunnettua, että iän karttuessa reaktioaika hidastuu. Aloin huomata asian hieman alle 30-vuotiaana, kun Call of Dutyssa vastaan asettui arviolta 12-14-vuotiaiden kööri, joka pieksi pienessä maistissa linjoille tulleen naavapartajoukkueeni niin että oksat pois. Yleensä taistelutilanteet menivät niin, että ehdin huomata vastustajan edessäni, ja samassa pelihahmoni otsaan napsahti kuula. Etusormeni ei ehtinyt edes koukistua liipaisimelle. Loppuajan kilpailullisissa moninpeleissä suosin juuri Gears of Waria sen vuoksi, että hitaamman tempon ohella otteluissa ratkaisi myös tilanteiden ennakointi ja oman joukkueen johdettu toiminta. Jos vielä joskus palaan kilpailullisten verkkopelien pariin, valitsen ehdottomasti juuri sellaisen pelin, jossa korostuvat tilanteiden ennakointi ja yhteen pelaaminen reaktionopeuden sijasta.

Päivän muiden toimien jälkeen videopelien ääreen istahdetaan yleensä iltaisin. Aivan liian hyvin muistan sen, että nukahtaminen on ollut vaikeaa kiihkeän pelisession jälkeen, ja vielä unissakin sitä pelaamista on jatkettu. Parhaassa tapauksessa aamulla herätessään huomaa jännittäneensä joitakin lihasryhmiä yön aikana sen unessa pelaamisen vuoksi. Pelaaminen siis aktivoi aivoja aivan liiaksi ollakseen hyvää iltaviihdettä ennen nukkumaanmenoa. Ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän yksikin huonosti nukuttu yö vaikuttaa seuraavan päivän normaaliin työpanokseen.

Kun nykyisin sitten joskus istahdan konsolin ääreen, kestää sen tutun naavapartojaan pärisyttävän peliporukan kokoamisessa oma aikansa. On saatettava ensin lapset nukkumaan, käytävä kuntosalilla, tehtävä joku seuraavan päivän työprojekti, pestävä pyykkiä, vietävä koiraa lenkille ja niin edelleen. Toisin sanoen enenevässä määrin elämä haittaa pelaamista, ja niinhän sen tietysti pitäisi ollakin. Koetan jatkossa käyttää vielä nykyistäkin vähemmän aikaa videopeleihin, ja suunnata ajankäyttöni johonkin sellaiseen, jota tekemällä koen saavuttavani jotain pysyvämpää pelkän kevyen ajanvietteen sijasta. Poikkeuksen tekevät tietenkin työtehtävät, kuten jonkin uutuuspelin arviointi.

Olen siis päätökseni tehnyt. En kuitenkaan voi osoittaa syyttävällä sormella itseäni jopa 25 vuotta nuorempia kolleja (ja kimmoja), jotka istuvat laitteillaan yöt ja viikonloput läpeensä nauttien joka hetkestä kuulokkeet päässä kavereiden kanssa "peetä" jauhaen. Olinhan itse aivan samanlainen.

Siksi en enää pelaa kilpailullisia moninpelejä

HQ

Platinapokaalin metsästys ei kannata

Liittyy aiheisiin: immortals, fenyx, rising, playstation, playstation 5, platinum, trophy, xbox, achievement, gears of war, seriously, bug, gamerscore, microsoft, sony, valve, steam, xbox live, playstation network, pc, game of thrones

Microsoft lanseerasi vuonna 2005 Xbox Liveen niin sanotun gamerscoren, jota kartutetaan achievement-saavutuksilla. Tämä tarkoittaa sitä, että pelissä erityisiä suoritteita tekemällä avataan saavutuksia, joille on annettu jokin pistearvo. Perinteisesti yhdestä pelistä saatava enimmäispistemäärä on ollut 1000 gamerscorea. Vuonna 2007 Valve lisäsi vastaavan järjestelmän PC-pelien jakelualusta Steamiin, ja vuonna 2008 Sony lisäsi mukaan trophyt eli pokaalit. Se kaikkein tavoitelluin on platinapokaali, joka aukeaa vasta sitten, kun kaikki muut pokaalit (eli ne saavutukset) on kyseisessä pelissä avattu.

Sain kuluneella viikolla ensimmäisen "oikean" platinapokaalini, ja sen aukaisin pelissä Immortals: Fenyx Rising Playstation 5:llä. Aiempi (ja ainoa) platinapokaalini on Telltale Gamesin Game of Thronesista, joka aukeaa ihan vain pelin loppuun asti katselemalla.

Käytin Immortalsin platinapokaalin avaukseen kaikkiaan 70 pelituntia, ja siitä ehkä noin 55 tuntia minulla oli hauskaa. Se loppuaika oli sitten enemmän tai vähemmän suorittavaa työntekoa, ja 3-4 pokaalia piti erikseen metsästää verkosta etsimieni ohjeiden avustuksella. Odotin platinapokaalin aukaisun tuottavan minulle suuren onnistumisen ja hyvänolon tunteen, mutta niin ei tapahtunutkaan. Päällimmäinen pysyvä muisto on ollut, että käytin yhteen peliin ylimääräistä aikaa noin 15 tuntia, ja olisi kannattanut siirtyä uuden pelin pariin jo reilusti aiemmin.

Aiemmin platinapokaalin metsästykseni on katkennut siihen, että yleensä jokaisessa pelissä on vähintään yksi pokaali, jonka avaaminen vaatii kohtuuttomasti aikaa ja vaivaa. Tämä on se suurin yksittäinen syy, miksi en aio (enää) metsästää platinapokaaleja.

Pahin tilanne on tietenkin silloin, kun bugin vuoksi ansaittu pokaali ei aukeakaan omaan profiiliin. Pitkäaikaisena Xbox-pelaajana muistan parhaiten ensimmäisen Gears of Warin 50 pisteen saavutuksen "Seriously...", jonka saadakseen piti saavuttaa 10 000 tappoa verkkomoninpelin Ranked-otteluissa. Logiikan mukaan saavutus pitäisi aueta ihan vain sillä, että pelaa kavereiden kanssa aktiivisesti moninpeliä. Silti harmillisen monet jäivät kokonaan ilman Seriously-saavutusta bugin vuoksi. Oma lukunsa on sekin, jos mukana on yksinomaan verkkopelissä avattavia saavutuksia, mutta tämän verkkopelin palvelimet eivät olekaan enää toiminnassa.

Toisin sanoen täyden gamerscoren tai platinapokaalin saavuttaminen ei ole vaivansa arvoista. Tunnustuksen eteen tehtävä työ on yleensä suhteettoman suuri saatavaan hyvänolon tunteeseen nähden, ja pahimmillaan loppuun saakka pääseminen ei ole edes mahdollista bugin tai verkkopelin sulkeutumisen vuoksi.

Koetan nyt Immortals: Fenyx Risingin platinapokaalin avaamisen jälkeen ottaa tietoisen rennosti pelatessani. Olen todistanut itselleni pystyväni avaamaan platinapokaaleita, mutta en koe sen olevan vaivan arvoista.

Platinapokaalin metsästys ei kannata

Uuden konsolisukupolven aloituksen tuska

Liittyy aiheisiin: Playstation 5, Xbox Series X, Xbox Series S, konsoli, sukupolvi, HBO, HBO Nordic, Nintendo, Switch, Sony, Microsoft, FOMO, Netflix, Youtube, YLE Areena, Disney+, Playstation 4, Playstation 4 Pro, Xbox One, Xbox One X, korona, koronavirus, COVID, COVID-19

Uusi ja odotettu konsolisukupolvi käynnistyi marraskuussa 2020, kun sekä Sony (Playstation 5) että Microsoft (Xbox Series X ja Xbox Series S) lanseerasivat uudet tehokonsolinsa. Koko vuoden ajan koronaviruksen aiheuttamat rajoitustoimet olivat haitanneet uusien konsolien valmistus- ja jakeluprosessia. Siksi pitkin vuotta esiintyi arveluja, että julkaisua saatetaan lykätä vuoden 2021 puolelle. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Niin Sony kuin Microsoftkin onnistuivat markkinoimaan omia konsoleitaan hyvin. Ihmiset riensivät sankoin joukoin varaamaan omaa kappalettaan ennakkoon, ja merkittävä osuus jäi kokonaan ilman. Hype todellakin tarttuu, vaikka siitä kuinka koettaisi itsensä irrottaa. Kun sitten laitteita alkoi kuluttajille virrata, iski armoton FOMO eli "fear of missing out". Toisin sanoen kokemus siitä, että menettää jotain keskeistä, kun ei pääsekään heti kavereiden kanssa uutta laitetta hehkuttamaan, ja verkon keskustelupalstoilla omia mielipiteitään kertomaan.

Pelaavan kansan odotuksen tuskan kohotti aivan uudelle tasolle niin sanottu hamstrausilmiö eli "scalping", jossa pieni joukko hankkii suuren määrän konsoleita itselleen myyden niitä sitten FOMO-tuskassa kieriskeleville kuluttajille moninkertaiseen hintaan. Tätä kirjoittaessa tilanne tuntuu olevan se, että uusille konsoleille on tarjolla niin pelattavaa kuin ohjaimiakin, mutta itse konsoleita ei ole myytävänä. Tietojen mukaan Playstation 5 on myynyt yli 4,5 miljoonaa kappaletta, ja Xbox Series X (ja S) arviolta 3,0-3,4 miljoonaa kappaletta.

Tuska ei kuitenkaan pääty siihen, että uuden konsolin saa hankituksi. Tämä siitäkin huolimatta, että uusi laite pöydän kulmalla saa aikaan hyvänolontunteen, vaikka ei vempainta edes käyttäisi. Uuden konsolin asentaminen ja käyttöönotto on tehty mahdollisimman helpoksi, mutta silti se on aina oma ohjelmanumeronsa. Tuore uusi vehje on edeltäjäänsä verrattuna eri kokoinen, mikä saattaa aiheuttaa tarpeen suunnitella huoneen sisustusta uudelleen. Kun sitten lopultakin konsolin saa käynnistetyksi, alkaa uudenlaisen käyttöjärjestelmän opetteleminen. Tässä Microsoft teki viisaasti, koska Xbox Series X:n (ja S:n) käyttäjäkokemus on täsmälleen samanlainen kuin Xbox Onella aikoinaan.

Ennen varsinaisen pelaamisen aloittamista on syytä suorittaa päivityksiä, latauksia ja laitteen tuunauksia oman mielen mukaiseksi. Konsoliin on toki ladattava järjestelmäpäivitys, ja nykyään se peliohjainkin tarvitsee oman päivityksensä. Minulla kesti melkein kaksi vuorokautta ladata uuden konsolin kovalevylle kaikki ne pelit, joita haluan siellä käyttökunnossa pitää (ainakin tällä hetkellä). Siinä sivussa on saatava hollille muutkin sovellukset, kuten Netflix, Youtube, YLE Areena, Disney+ ja niin edelleen. Tätä kirjoittaessa HBO Nordic on saatavilla ainoastaan ikääntyvälle Playstation 4:lle.

Tässä vaiheessa kaikkia kivoja sovelluksia ei ole vielä saatavilla uuden sukupolven laitteille, eikä kaikilla pelikavereilla missään tapauksessa ole omaa konsolia hankittuna saatavuusongelmien vuoksi. Tämän seurauksena televisioni vieressä tulee olemaan se eläköitymistä odottava Playstation 4 ainakin kesään asti ikään kuin kasvannaisena uudemman konsolin kyljessä.

Kaikesta huolimatta siirtyminen uudelle konsolisukupolvelle on sujunut hyvin maailman yleinen tilanne huomioon ottaen. Saatavuusongelmat helpottanevat hiljakseen vuoden 2021 aikana, ja toivottavasti se HBO Nordic saadaan edes toiselle uusista tehokonsoleista. Jostain mystisestä syystä odotin siirtymän sujuvan vieläkin vaivattomammin. Erityisesti se kaksi vuorokautta kestänyt päivityksien ja pelien latailu oli ikävä yllätys uuden konsolin käyttöönoton yhteydessä.

Nyt se uusi konsolisukupolvi on kuitenkin vakaasti käynnissä, ja näillä mennään ainakin seuraavat 5-7 vuotta. Tai ehkä 2-3 vuotta, jos Sony ja Microsoft julkaisevat jonkinlaiset päivitetyt välimallit tyyliin Playstation 4 Pro ja Xbox One X. Sen aika näyttää. Niin ja Nintendokin saisi jo Switchin tehokkaampaan päivittää...

Uuden konsolisukupolven aloituksen tuska

Ei enää tuntematon sotilas

Liittyy aiheisiin: sota, WWII, toinen, maailmansota, isoisä, äiti, väinö, linna, mannerheim, talvisota, jatkosota, pappi, tali-ihantala

Blogiani seuranneet ovat varmasti huomanneet, että pelien ohella olen kiinnostunut historiasta. Vaihtelevasti teinistä asti minua on kiinnostanut myös Suomen historian ne sotaisat ajat. Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan luin ensimmäisen kerran 12-vuotiaana, enkä tykännyt yhtään. Silloin siis. Täällä Pohjantähden alla oli vuorossa muutama vuosi sitten, ja olihan se hyvä.

Varsin pitkään on elänyt takaraivossani ajatus kirjoittaa jostakin toiseen maailmansotaan liittyvästä. Kirjoja samasta aiheesta on kuitenkin jo tehty niin tuhoton määrä, ettei yleiskatsauksen tyylisessä selvityksessä olisi mitään mieltä. Olennaista olisi siis löytää aiemmin tutkimatta jäänyt näkökulma ja mieluiten sellainen, josta juuri minä olisin paras kertomaan.

Kotoa lapsuudesta muistan muun muassa sen, että äiti harmitteli aina, ettei isänsä koskaan sotareissustaan juuri mitään puhunut. Ikänsä vuoksi isoisäni oli ollut liian nuori osallistuakseen talvisotaan, mutta jatkosodassa teki sitten "jotain" ryhmänjohtajana konekiväärin kanssa. Jo ennen syntymääni ajasta iäisyyteen siirtyneen isoisän sotapalveluksen ympärillä leijui siis vuosikymmeniä kummallinen mysteerinen ja salavihkainen usva. Vanha Xbox-tuttavani muistaa, että puhuin jo vuoden 2008 tienoilla Xbox Liven chatissa, että selvittää pitäisi joskus.

Bingo. Tässä se tutkimatta jäänyt tulokulma toiseen maailmansotaan olikin kuin tarjottimella. Ja mikä parasta: aiheesta ei käytännössä minua lukuun ottamatta kukaan muu voisi (enää) edes kertoa. Päätöksen tekemisen jälkeen kului kuitenkin vielä useita vuosia jäljelle jäänyttä aineistoa läpikäydessä. Tutkin kolmen muovikassillisen verran papereita, vanhoja valokuvia, postikortteja, lehtileikkeitä, kunniamerkkejä, korsussa nikkaroituja mutterilaatikoita ja vaikka mitä. Ehkä merkittävin yksittäinen löytö oli isoisän osallistuminen Tali-Ihantalan taisteluun kesällä 1944, joka on vieläkin Pohjoismaiden historian suurin taistelu.

En halunnut kirjoittaa fiktiota, vaan pitäytyä mahdollisimman tarkasti todellisissa tapahtumissa. Samalla tulin huomanneeksi senkin, että nyt kun pohjatyö on tehty, voisi joku fiktiivinenkin sotajuttu tulla joskus kyseeseen. Jos vain inspiraatio iskee.

Pidän itseäni melkoisen hyvänä kirjoittamaan tiiviisti ja täsmällisesti. Ikävähkö seuraus tästä on se, että esikoisteokseni "Kun pappi siunaa porukan, on iso rytäkkä tulossa" - Hämeenkyrön torpasta Tali-Ihantalaan 1940-1944 on pitkästä nimestään huolimatta varsin lyhyt. Toisaalta aihe on taatusti tarkkaan rajattu, eikä proosallisille sivupoluille harhauduta.

Opuksen saa tilatuksi alla olevasta linkistä, mutta halvemmalla sen saa tietenkin minulta itseltäni kysymällä.

http://www.mediapinta.fi/isbn/978-952-81-0917-4

"Linnoitukset, tykit ja vieras apu eivät auta, ellei joka mies itse tiedä, että juuri hän seisoo maansa vartijana." - Carl Gustaf Emil Mannerheim

Ei enää tuntematon sotilas