Gamereactor Network Suomi / Dansk / Svenska / Norsk / English / Deutsch / Italiano / Español / Português / Français / Nederlands
Gamereactor
Kirjaudu sisään






Unohditko salasanan?
Et ole jäsen, Haluan rekisteröityä

Kirjaudu käyttäen Facebook-tiliä

Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim

Liittyy aiheisiin: mannerheim, turtola, suomi, clements, keskisarja, ryti, paasikivi, kekkonen

1900-luvun alkupuoliskon eräs merkittävimmistä suomalaisista on varmasti vanhoilla päivillään Suomen marsalkaksi nimitetty Carl Gustaf Emil Mannerheim (1867-1951). Suomen itsenäisyyden juhlavuonna on kirjakauppoihin tullut melkoinen määrä niin uusia kirjoja kuin uusintapainoksia hieman vanhemmista teoksista. Ne joita asia ei ihan niin paljoa kiinnosta, saavat perustiedot vaikka Wikipediasta.

Olen kuluneen vuoden aikana perehtynyt vapaa-aikanani Suomen lähihistoriaan, ja hyvin nopeasti huomasin sen, miten massiivinen määrä teoksia juuri Mannerheimista on kirjoitettu. Listaan alla sekä jo luettuja että vasta vuoroaan odottavia teoksia aiheesta. Kyseessä ei ole mikään kattava katsaus Mannerheim-kirjallisuuteen, vaan kuvaus omasta itseni sivistämisen projektista, joka jatkuu edelleen.


ASKELLETTU TAIVAL

1. Suomen marsalkka C.G. Mannerheim, Meri, Veijo, s. 454, WSOY 1990.

Ehkä parhaiten kirjailijana tunnetun Veijo Meren elämäkerta Mannerheimista oli se ensimmäinen, jota minulle suositeltiin. Merellä on selvästi ollut käytössään huomattavan paljon tarinoita Marskista, eikä kirjoittaja ole aina onnistunut luomaan luontevaa sidosteisuutta tarinasta toiseen siirryttäessä. Ei ehkä se paras mahdollinen aloituspiste, mutta sain joka tapauksessa mukavan kokonaiskuvan. Teoksen ote on erittäin syvästi kohdettaan kunnioittava.


2. Mannerheimin ja Rytin vaikeat valinnat: Suomen johdon ratkaisut jatkosodan käännekohdassa, Visuri, Pekka, s. 399, Docendo 2015.

Kirjakaupan alelaarista alle kuudella eurolla mukaani lähti Pekka Visurin tutkimus Suomen poliittisen ja sotilaallisen johdon tekemistä ratkaisuista jatkosodan aikana ja hieman sen jälkeen. Kyse oli tasapainoilusta idän ja lännen välissä, ja tässä suurimman vastuun kantoivat toki presidentti Risto Ryti ja Puolustusvoimien ylipäällikkö Gustaf Mannerheim. Lukukokemuksena hyvinkin perusteellisesti aikakautensa tapahtumia selostava, ajoittain hieman raskassoutuinen kirja. Koen kuitenkin lukemisen hyödylliseksi varsinkin siksi, että halusin ymmärtää avainkaksikon kertomia syitä tekemilleen ratkaisuille.


3. Mannerheim, Turtola, Martti, s. 310, Tammi 2016.

Paikallisessa kirjakaupassa näkyvällä paikalla ollut Mannerheim on ansiokkaasti sotahistoriasta useita teoksia tehneen emeritusprofessori Martti Turtolan käsialaa. Kirja itsessään on eräänlainen vastaveto muille Mannerheim-opuksille, joten teosta ei voi suositella ensikosketukseksi aihepiiriin. Turtola on pyrkinyt kertomaan asioita, joita ei ole aiemmin julkisuudessa juurikaan käsitelty. Kirjailijan muihin teoksiin verrattuna tämä vuoden 2016 Mannerheim-kirja on ehkä kirjoittajansa heikoin teos. Silti ehdottomasti lukemisen arvoinen se on niille, joilla on jo kohtuulliset pohjatiedot Mannerheim-tutkimuksesta.


4. Eripuraa ja arvovaltaa: Mannerheimin ja kenraalien henkilösuhteet ja johtaminen, Laaksonen, Lasse, s. 495, Docendo 2014.

Eripuraa ja arvovaltaa on oiva ikkuna niin keskeisiin toisen maailmansodan sotatapahtumiin Suomessa kuin niiden taustalla vaikuttaneisiin kenraaleihinkin. Johtamisopillinen näkökulma tekee aiheesta omalla tavallaan ajattoman, jolloin sitä voi suositella historianörttien ohella myös henkilöstöjohtamisesta kiinnostuneille. Kuivakan akateeminen esitystapa tekee lukukokemuksesta hieman raskaan, mutta lopulta palkitsevan.


5. Mannerheim: presidentti, sotilas, vakooja, Clements, Jonathan, s. 334, Docendo 2014.

Alun perin englanninkieliselle yleisölle suunnattu yleisteos Mannerheimista, joka keskittyy ennen kaikkea tulevan marsalkan vaiheisiin Itä-Aasiassa hänen toimiessaan Venäjän tsaarin palveluksessa. Suomalaiset teokset ovat yleensä ymmärrettävistä syistä hyvinkin suomikeskeisiä, joten brittiläisen historioitsijan ulkopuolisempi näkemys on tervetullut. Käännös jättää ajoittain toivomisen varaa erityisesti käytettyjen sanavalintojen osalta, mutta muuten kyseessä on helppolukuinen yleisteos. Clementsin Mannerheim on ehkä paras neljän euron pokkari, jonka olen koskaan alelaarista mukaani poiminut.


MATKA JATKUU

Edellä mainittujen teosten ohella olen katsellut jo valmiiksi kourallisen lisää kirjoja, joilla aion sivistää itseäni. Niiden laadusta en toki osaa vielä sanoa mitään, mutta ainakin ne ovat riittävän kiinnostavia päätyäkseen luettaviksi. Ehkä sitten on jo aika siirtyä eteenpäin Paasikiveen ja Kekkoseen. Mauno Koiviston muistaakin sitten jo aivan toisella tavalla, koska on itse elänyt silloin.


6. Gustaf Mannerheim: aristokraatti sarkatakissa, Meinander, Henrik, s. 335, Otava 2017

Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinanderin teos vaikuttaa tasapainoiselta kokonaiskatsaukselta Mannerheimin elämään kehdosta hautaan ainakin sisällysluettelon perusteella. Lisäksi sivumäärä on maltillinen, ja kirja on fyysiseltä kooltaan miellyttävä. Näin ollen Aristokraatti sarkatakissa -teoksella on ainakin päällisin puolin edellytykset olla se paras ja modernein lähtökohta Mannerheim-kirjallisuuteen.


7. Hulttio: Mannerheimin painava nuoruus, Keskisarja, Teemu, s. 250, Siltala 2016.

Olen aina pyrkinyt etsimään Mannerheimista tehtyjä kokonaiskatsauksia yksittäisten tapahtumien tai aikakausien sijaan. Otin kuitenkin taannoin osaa paikallisessa kirjastossa järjestettyyn Mannerheim-keskustelutilaisuuteen, jossa oli puhumassa historioitsija Teemu Keskisarja. Hänen uutuuskirjaansa Hulttio oli paikan päällä myynnissä, ja teos keskittyy ennen kaikkea Mannerheimin nuoruusvuosiin. Esiintymisensä ansiosta Keskisarja onnistui vakuuttamaan minut siitä, että jossain vaiheessa teos kannattaa lukea. Nyt harmittaa, etten ottanut opusta mukaani signeerauksen kera heti keskustelutilaisuuden jälkeen. Elämä on.


8. Mannerheim: viimeinen kortti?, Suomi, Juhani, s. 600, Siltala 2013.

Ennen kaikkea presidentti Urho Kekkosen tutkijana kunnostautuneen Juhani Suomen 600-sivuinen teos Mannerheimista keskittyy ennen kaikkea presidenttikauteen 1944-1946. Suomen ote aiheeseensa on kuulemma perusteellinen, minkä voi päätellä jo sivumäärästäkin. Näkökulma ei ilmeisesti ole kumartavan kunnioittava kuten Veijo Merellä, vaan niin sanotusti kriittinen. Mitä se sitten tässä tapauksessa tarkoittaakaan. Aion ottaa selvää.


Kuten jo mainitsin, Mannerheimista "eroon" päästyäni siirtynen ehkä Paasikiveen ja Kekkoseen. Toisaalta voisi olla avartavaa lukea myös 1900-luvun muiden maiden mahtitekijöistä, kuten esimerkiksi Winston Churchillistä.

Haluan lyhyempiä pelikokemuksia

Liittyy aiheisiin: witcher, dark souls, alien, mass effect, bloodborne, kesto

Viimeiset pari vuotta ovat suorastaan hellineet pelaavaa kansaa. Jo kuluva vuosi on tuonut ulottuvillemme sellaiset merkkitapaukset kuin The Legend of Zelda: Breath of the Wild, Horizon: Zero Dawn, Mass Effect: Andromeda ja Nioh. Hieman kauempaa tulee muistaa Dark Souls III, Bloodborne, Final Fantasy XV, The Witcher 3 ja Alien: Isolation.

Jaa että mitä sitten? Kaikkihan on hienosti? Ongelmanani on se, että nykyisellään kaikki edellä mainitut pelit tarjoavat liikaa sisältöä. Läpi pelaaminen kestää vähintään 30 tuntia ja säännönmukaisesti yli 50 tuntia. Ääripäätä edustaa The Witcher 3, jonka läpäiseminen lisäosineen otti aikaa peräti 225 tunnin verran. Totta kai näitä eepoksia voisi paahtaa läpi vauhdilla, mutta aloittaessani hyvän pelin haluan syventyä siihen kunnolla.

Seurauksena on pitkitettyä nautintoa yhden ja saman pelin parissa, mutta samaan aikaan vuositasolla koettuja mahtikokemuksia on koko ajan vähemmän. Käytössä oleva aika ei lisäänny, joten viihdeteosten valintaan on kiinnitettävä enemmän huomiota. Toinen tapa olisi pelata suurimmaksi osaksi lyhyempiä indie-pelejä, mutta yksinomaan niihin en halua (enkä voi) nojautua.

Muistiini on jäänyt, että aikoinaan alkuperäisen Mass Effectin pääsi loppuun 30 tunnissa, ja jatko-osan läpäisi 40 tunnissa. Kesto tuntui juuri oikealta. Uusimman Mass Effect: Andromedan koluaminen nappasi 75 tuntia tehokasta peliaikaa. Nautin täysin siemauksin joka hetkestä, mutta olisin ollut valmis lopettamaan jo viimeistään 40 tunnin jälkeen.

Toisin sanoen huomaan pelaavani saman verran kuin ennenkin, mutta aiempaa vähemmän erilaisia pelejä. Samaan aikaan pelejä julkaistaan määrällisesti enemmän kuin koskaan ennen, jolloin kaikkea omasta mielestä kiinnostavaa ei millään ehdi kokeilemaan. Kuultujen uutisten mukaan pelinkehityskustannukset ovat jatkuvasti nousseet, joten taloudellisistakin syistä pelien yleisen keston lyhentäminen voisi olla kannattava veto.

Pelien liiallinen sisältö on siis selkeästi positiivinen ongelma kuluttajan näkökulmasta: sijoittamilleen rahoille saa enemmän vastinetta kuin koskaan ennen. Silti oma mielipiteeni on, että vähempikin riittäisi: kyllä jengi olisi ollut ihan tyytyväinen 40-tuntiseen ME: Andromedaan tai 30-tuntiseen Zeldaan.

Verta ja viiniä Puolassa

Liittyy aiheisiin: witcher, puola, matka

Tavallisesti toimittajakeikoille lähdetään aamuyöstä, jotta päästään kohdemaassa paikan päälle virka-ajan puitteissa. Tällä kertaa sain kuitenkin lentää Varsovaan jo edellisen päivän iltana, ja nukkua hyvät yöunetkin. Tällaista luksusta arvostaisi Geralt Rivialainenkin.

SAKSALAISELLA TEHOKKUUDELLA

Kotimaan turvatarkastuksessa huomasin sopivani jälleen terroristin profiiliin, sillä käteni tutkittiin räjähdysainejäämien varalta. Sattuneesta syystä mitään ei löytynyt. Saamani matkasuunnitelman mukaan seurakseni Puolaan olisi lähdössä Pelaaja-lehden mahtimies Panu Saarenoja. Namcon PR-edustaja oli tehnyt meistä niin sanotusti paita ja perse -parin, koska kaikki lentoliput ja muut dokumentit olivat kummallekin täysin samat. Vain nimi ja istumapaikan numerot olivat eri tavalla kirjoitetut.

Poden varmaan jotain piilevää lentopelkoa, sillä ilmailun aikana syöminen laittaa aina vatsan sekaisin. Menneisyydestä oppia ottaen pidättäydyin einehtimisestä antaen omat lentoleipäni Pelaaja-Panulle. Frankfurtin välilaskun aikana päätimme syödä paikalliseen tyyliin valmistettua paninia, ja saksaksi sönkkäämäni tilaus tuntui tekevän pienen vaikutuksen myyjänä toimineeseen vaaleaan saksattareen. Lensimme mennen tullen Lufthansalla, joten matka tarjosi runsaasti tilaisuuksia saksan kielen pohtimiseen. Language of hate, kuten myöhemmin Puolassa joku asiaa luonnehti.

PUOLALAISELLA YLPEYDELLÄ

Varsovan lentokentälle laskeuduttuamme päättelin taksikilpailun olevan aika kovaa: tarjolle tulevia kuskeja sai suorastaan hätistellä pois. Meille varatun taksin kyydissä oli sitten aikaa katsella maisemia ja todeta, että Varsova näyttää aika samalta kuin Helsinki. Hotellille kirjautuessa tulijoille tarjottiin omenoita iltapalaksi. Itse asiassa koko matka oli vahvasti omenainen. Syy tähän ei koskaan selvinnyt.

Seuraavana aamuna oli jokunen tunti aikaa saapastella kaduilla turistina. Kiinnitin tietysti huomiota siihen, että ilmeisesti Itä-Euroopassa ei ole rumia naisia lainkaan. Hotellin pääovien edessä oli pitkulainen iso muistomerkki. Myöhemmin meille kerrottiin teoksen muistuttavan Varsovan getosta toisen maailmansodan aikana, ja että geton muuri kulki juurikin hotellin edestä.

Paikallisessa ruokakaupassa silmään pisti ensimmäiseksi se, miten sulassa sovussa sekä viinakset että muut nesteet olivat hyllyissä. Pullotettua vettä myytiin runsaasti, eikä se maksanutkaan kuin noin 20 centiä litra euroiksi muutettuna. Länsimaiselle hapatukselle immuuneja ei Varsovassakaan olla kommunistisesta menneisyydestä huolimatta: Men's Health -lehden kannessa poseerasi Teräsmiehen roolissa kunnostautunut Henry Cavill. Otsikointi kuului seuraavasti: Forma super mana eli oletettavasti miehen treeniohjelma kerrottiin kaikelle kansalle lehden sisäsivuilla.

PER PEDE

Kellon lähestyessä puolta päivää katselin kameran ja muistiinpanovälineet valmiiksi, sekä tietysti varmistin peilistä edes säällisen edustuskuntoni. Täytyi oikein erikseen muistuttaa olevansa menossa töihin. Viimeksi sama ilmiö tapahtui käydessäni BioWaren studiolla Kanadan Edmontonissa.

Ainakin ulkoisesti asiat huomattavasti rennommin ottava Pelaajan Panu räpläsi puhelintaan matkalla studiolle, kun taas minun silmäni pyörivät joka suuntaan maisemia katsellessa. Perillä kohteessa emme päässeetkään ovelle asti, vaan portin eteen pysähtynyt taksikuski ilmoitti kovalla äänellä "PER PEDE!" Latinan opintojeni muistona ymmärsin hänen tarkoittavan, että meidän tulee kulkea jalkaisin loppumatka. Kysyimme kopissaan istuvalta vartijalta englanniksi, missä päin mahtaa olla CD Projektin toimisto. Vastaus tuli sujuvalla puolalla. Nostimme kulmakarvoja kysyen englanniksi lisätietoa, johon vartija vastasi sujuvalla puolalla toistaen asiansa kovemmalla äänellä kuin ensimmäisellä kerralla. Onneksi mies heilautti kättään yhteen ilmansuuntaan tarjoten näin summittaisen suunnan lähteä kävelemään. Nurkan takaa löytyi ovipari, jonka sivuille oli maalattu punainen lintu. Aulassa meitä tervehti sihteerikön lisäksi luonnollisen kokoinen patsas Geralt Rivialaisesta. Seinät olivat tietenkin väärällään diplomeja ja muita palkintoja, joita The Witcher -sarja on ajan kuluessa pokannut itselleen.

NÄIN LAUSUT SEN OIKEIN

Lehdistölle tarjottiin sama lounas kuin mitä henkilökunta itsekin saa päivittäin työpaikkaruokalassaan. Firman johto on ilmeisen terveysintoilevaa porukkaa: kanaa ja kalaa on tarjolla kasvisruoan ohella, mutta punaista lihaa ei tarjota päivisin lainkaan. Lisäksi ruoan rasvapitoisuus oli hyvin alhainen, ja vastaavasti kasviksia oli hyvin runsaasti. Hyvää apettahan se oli, joskin hieman yllättävää hampurilaisiin ja rasvaisiin pihveihin tottuneelle toimittajaköörille. Myöhemmin kävi ilmi, että ruoan teemoina oli koko mediapäivän ajaksi valittu puolalaisuus ja terveellisyys. Hyvin harvoin pelireissujen järjestäjät kiinnittävät tällaisiin asioihin huomiota. Ravitsemustietoudesta kiinnostuneena olin tietysti mielissäni tästä.

Lounaan ja lyhyen odottelun jälkeen meidät ohjattiin monitorin ja peliohjaimen eteen. Stereokuulokkeet korville laitettuani oli aika siirtyä ainakin henkisesti jonnekin sinne, missä stryksit ja mantikorit aiheuttavat ihmisille huolta aatelisten oikkujen ohella. Kirjoitan toki aikanaan näkemästäni ennakon Gamereactorille. Sen verran voin kuitenkin jo paljastaa, että alkuperäisten kirjojen kirjoittajan nimi Andrzej Sapkowski lausutaan seuraavasti: "anzei sapkovski", ja on tärkeää soinnuttaa z-kirjainta hyttysen ininän lailla. Jos vielä pystyy saamaan häivähdyksen r-äännettä ennen soinnukasta zetaa, niin hyvä juttu. Noituri-saaga kaikkine muotoineen on paikallisille jonkinlaisen kansallisaarteen asemassa hieman samoin kuin Suomelle oli Nokia. Muutenkin puolalaiset tuntuvat olevan ylpeitä historiastaan ja kansallisesta identiteetistään. Tästä voisi ottaa oppia meilläkin.

Studiovierailun päätteeksi saimme teemaan sopivan paketin tuliaisia kotiin vietäväksi. T-paidan ja kangaskassin ohella mielenkiintoisin oli pieneen pussukkaan laitetut gwent-kortit. En koskaan Witcher 3:ssa perehtynyt sen sisäiseen korttipeliin, joten nyt viimeistään on siihen hyvä motivaatio. Hieman erikoisempaa antia oli puiseen rasiaan laitettu viinurisetti: pullonavaaja, pullonsuuhun laitettava kartiomainen metallikorkki sekä pullon kaulaan istuva metallirinkula. Kokonaisuuden kruunasi tietysti punaviini teemaan sopivilla etiketeillä. Harmillisesti sekä viini että pullonavaaja jäivät paluumatkalla tullimiesten iloksi. Onneksi muun tavaran sai pitää. Sudenpäällä koristeltu puinen rasia sai kunniapaikan astiakaapissani heti viinilasien vieressä.

PAUKKUJA KANSAINVÄLISESSÄ SEURASSA

Päivä huipentui paikallisessa Folk Gospodassa. Myöhemmin kävi ilmi, että paikka oli valittu paitsi puolalaisuutensa vuoksi myös siksi, että sen keskiaikainen ympäristö sopii hyvin Witcherin teemaan. Jo päivällä itsestään vinkkiä antanut terveellisyys yhdistettynä perinteisiin kävi jälleen selväksi. Olen aina pitänyt jälkiruoista, joten ei-niin-yllättäen pidin eniten juustokakusta ja omenapiiraasta. Opettihan sitä jo äitikin, että kaikkea pitää maistaa. Erilaisia alkoholijuomia tarjottiin niin runsaasti, että lopulta oli pakko kieltäytyä juomasta uusia makuelämyksiä pohjaa myöten. Promillelukeman noustessa tahtoo myös epäammattimaisuus nostaa päätään, ja tätähän me emme halua. Pelaaja-Panun viereen istahti CD Projektilla työskentelevä, Torontosta kotoisin oleva tytsy punasankaisiin silmälaseihin pukeutuneena. Jonkin ajan kuluttua Panun ja kanadattaren sosiaalinen kone lähti käyntiin, jolloin loppuillasta pohdittiin virtuaalitodellisuuden eettisiä kysymyksiä.

Opin illastamisen aikana melkoisen paljon puolaa. Siinä sivussa seurueen suosikiksi muodostui omenapiirakalta maistunut paukku nimeltä zubrowka. Kansainvälisestä ympäristöstä johtuen illan kielinä käytettiin sekaisin suomea, ruotsia, englantia, puolaa, ranskaa ja venäjää.

HAMPURILAISIA HUIVIIN

Paluumatkalle lähdettiin perinteisissä merkeissä eli suomeksi sanottuna aamuyöllä. Ennen viittä istuimme Pelaaja-Panun kanssa taksissa kohti lentokenttää. Iäkkäämpi kuski esitteli meille matkan varrella olevia rakennuksia kertoen siinä sivussa näkemyksensä maailmanpoliittisesta tilanteesta ja Puolan asemasta siinä kaikessa. Mistä se oikein johtuu, että taksikuskit tuntuvat maailmalla haluavan keskustella historiasta ja politiikasta?

Paluumatkan aikana terveysruoka sai luvan väistyä, ja söin useammankin hampurilaisaterian ennen kuin seisoin jälleen kämppäni eteisessä Suomessa. Tullin haaviin jäänyt viinipullo vain harmitti.

Tuloksia kahden viikon ruokavaliokokeilusta

Surkean kesän ja The Witcher -sarjan kunniaksi tein kahden viikon mittaisen testin. Aluksi ideana oli vain pitää energiajuomalakko, mutta sitten ajattelin että what the hell, anti mennä. Energiajuomattomuuden lisäksi tarkoituksena oli "eat clean" ja välttää makeisia.

Käytännön toteutus:
annoskokojen pienentäminen, mutta samalla syöntikertojen kasvattaminen per vuorokausi. Luin jostain väitteen, että 4-5 pientä ateriaa päivässä kiihdyttää aineenvaihduntaa paremmin kuin 1-2 isoa ateriaa. Vilkas aineenvaihdunta taas on edellytyksenä suunnilleen kaikelle silloin, kun haluaa fyysistä olemustaan johonkin suuntaan muokata.

Syömiset:
aamulla ja/tai illalla mysliä kevytmaidon kera, pääateriana jotain perinteistä suomalaista kotiruokaa tyyliin makaronilaatikko tai muusi ja lihapullat ja lopuksi tarpeen mukaan välipaloiksi hedelmiä tahi vihanneksia. Lisäproteiiniannos rahkojen muodossa liikkui jossain 20-60 g välillä vuorokaudessa fiiliksistä riippuen. Juomina käytettiin kevytmaitoa ja kivennäisvettä eikä alkoholia tokikaan otettu lainkaan. Kaikki muu eli unen määrä, liikunta ja stressitaso pysyttelivät suunnilleen samana kuin ennenkin.

Repsahdukset:
ensimmäisellä viikolla Snickers-patukka ja 0,5l Cola Zero, toisella viikolla niin ikään Snickers-patukka ja 0,35l Cola Zero

Havainnot:
illalla selvästi nopeampi nukahtaminen, aamuherätykset yhtä vaikeita kuin ennenkin mutta silti tuntuma paremmin nukutusta yöstä, kilon verran ylimääräisen nesteen ja ihran poistumista elimistöstä*, treenistä palautuminen nopeampaa eli seuraavan päivän lihaskivut selkeästi pienemmät tai niitä ei ole lainkaan, yleinen jaksaminen ja energisyys samaa tasoa kuin ennen.

(*Syön hieman enemmän kuin ennen kokeilua, mutta silti paino on laskenut ja peilin perusteella juurikin keskivartalosta. Lihasvoima ei ole vähentynyt, koska käytän samoja painoja kuin ennen kokeilua.)

Päätelmät:
näyttäisi olevan merkitystä sillä, millaisia hiilihydraatteja syö. Makeiset tuottavat hyvää fiilistä, mutta kertyvät näköjään vain keskivartaloon. Energiajuomat näyttäisivät hidastavan treenistä palautumista, mikä tietysti tarkoittaa samalla lihaskasvun hidastumista.

Lopuksi huomioin, ettei kaksi viikkoa ole pitkässä juoksussa vielä yhtään mitään. Koetan siis jatkaa testiä vielä toisella kahden viikon setillä heti perään. Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan, kuten Irwin Goodman lauloi joskus.

Maailmanhistorian parhaat videopelit

Keväisen flunssan iskettyä päätin julistaa kaikille, mitkä pelit ovat maailmanhistorian parhaimpia kautta aikojen. Kaikki esitetyt merkkiteokset ovat jaetulla ykkössijalla, minkä vuoksi jokaisen järjestysnumero on kuvaavasti ykkönen. Päätöksestäni ei voi valittaa.


1. Mega Man 2 (NES), 1990

Kaksiulotteisen ja suoraviivaisen pelaamisen kruununjalokivi Capcomilta Nintendon 8-bittiselle kenkälaatikolle. Kaikki vain toimii ja vielä tänäänkin osaan hyräillä suurimman osan pelin musiikeista.


1. Resident Evil 4 (Wii), 2005

Kauhupelit olivat ennen rumia, kankeita ohjata ja tarinaltaan ei-niin-kovin kummallisia. Kaikki muuttui Resident Evil 4:ssa. Ohjaus oli edelleenkin ajoittain haasteellinen, mutta se kaikki muu toteutus... ah. Peli julkaistiin myös Wiille, mitä pidän kaikkein parhaimpana versiona.


1. Metroid Prime (GameCube), 2003

Olipa kerran aika, jolloin ensimmäisen persoonan pyssyttely tarkoitti samaa kuin putkessa juostava sotilasräiskintä. Sitten tuli aivan puskista Retro Studiosin Metroid Prime, joka asetti Nintendon klassisen sarjan kertaheitolla kolmanteen ulottuvuuteen. Nykyään hieman vanhentuneen grafiikan lisäksi tallennusjärjestelmä on ainoa muistutus wanhoista ajoista. Toivottavasti Nintendo ymmärtää tehdä Metroid Primesta HD-päivitetyn version WiiU:lle.


1. Super Mario Galaxy 2 (Wii), 2010

Kolmiulotteinen tasoloikka, jossa ei ole oikeastaan mitään vikaa. Kaikki toimii juuri niin upeasti kuin vain ikinä osaa kuvitella. Tarina vain ei ole kummoinen, mutta eihän se koskaan marioissa ole.


1. Dragon Age Inquisition (Xbox One), 2014

Kolmas Dragon Age niputtaa yhteen ja samaan pakettiin kaiken sen, mistä pidän länsimaisissa roolipeleissä. Leijonanosa pelistä kuluu erilaisissa poliittisissa juonitteluissa ja ylipäänsä eri hahmojen kanssa keskustellessa. Se toinen puoli onkin sitten sekoitus valtavan maailman tutkimista ja taistelemista. Peruspelin läpäisyssä kestää helposti yli 100 tuntia, mikäli maailmaan päättää uppoutua. Tämä on aikuisten peli isolla A:lla.