Testipenkkiini tipahti reilu viikko takaperin pari kappaletta uuden Modern Warfare 3:n teemaan värjättyä laitetta Logitechilta. Kyseinen G105-näppäimistön ja G9-hiiren kombo on suunnattu ahkeralle pelaajalle. Hiirestä löytyy Jaakon hyvin kattava arvio vuodelta 2008.
http://www.gamereactor.fi/laitteet/391/Logitech+G9+Gaming+Mou
se/
Hiiri on todellakin hyvin kasaan pistetty ja painonsa sekä ulkokuorensa (leveä ja sileä tai kapea ja karhea vaihtokuori) puolesta muokattava. Tuntuma on hyvä, vaikkei aivan Steelseries Sensein veroinen. Kolmosnappia toimittavan rullan klikkaus on tarpeettoman jäykkä, mutta löystynee käytössä. Kuten kaikissa uusissa hiirissä, hetkonen kuluu pelkästään totuttelussa eri nappien täsmällisiin paikkoihin. Uutta MW3-ulkokuorta lukuun ottamatta laite on identtinen alkuperäisen G9:n kanssa. Mukana tulee vielä samalla tavoin teemoitettu hiirimatto.
Toinen samalla tavalla brändätty laite eli G105-näppäimistö on sekin perusvarmaa laatua. Nappien liikerata on hyvä ja palaute varsin täsmällinen. Kuusi ohjelmoitavaa lisänappia ei kasvata tarvittavaa pöytäpinta-alaa merkittävästi, joten näppis mahtuu hyvin ahtaammallekin tasolle. Taustavalon kirkkauden voi valita kahdesta eri vaihtoehdosta tai kääntää kokonaan pois. Itse valo on kirkas ja auttaa merkittävästi heikommassa valossa pelaamista. Lisänäppäimistä ainoastaan äänen säätöjä G510:n tapaan jää kaipaamaan. Mukana ei myöskään ole ylimääräisiä USB- tai kuulokeliitäntöjä. Ylimääräisten makronäppäinten tai muiden muokkausten tekeminen Logitechin hallintaohjelmistolla on helppoa ja nopeaa. Profiilien pikavalintanapit auttavat vaihdettaessa normaalista tietokonekäytöstä eri pelien omiin asetuksiin. Vasemman laidan makronappuloita saattaa hetken painella vahingossa, jos niihin ei ole tottunut.
Molemmat vempeleet ovat varsin päteviä omissa kategorioissaan. Hinnat ovat tosin hieman suolaisen puolella, sillä molemmat ovat käytännössä uudelleenmaalattuja versioita jo muutaman vuoden takaisista laitteista. Näppäimistö irtoaa noin 65 euron hintaan, kun G9-hiirestä saa pulittaa noin 80 euroa. Samaan hintaan voi ostaa esimerkiksi Razerin, Steelseriesin tai Corsairin uusimmat pelihiiret. Mutta jos Modern Warfare on lähellä sydäntä, G105+G9 -komboa huonomminkin voisi valita.
Tässä konsoligeneraatiossa olemme päässeet viimeinkin ladattavan lisäsisällön makuun. Nämä DLC-paketit tuovat joskus lisävarusteita, joskus uusia karttoja tai kokonaisia seikkailuja. Mutta etenkin juonivetoisissa peleissä niiden sijoittelu tuottaa ongelman, jota ei ihan tuosta vaan ratkaista.
Pahimpana tämä on näkynyt esimerkiksi Mass Effectin ja Dragon Agen lisäosissa. Kun DLC ilmestyy väkisin ainakin pari kuukautta itse emäpelin jälkeen, innokkaimpien pelureiden kohdalla pelistudiolle tulee eteen ongelma.
Tarinankerronnan kannalta luontevinta olisi sijoittaa uusi seikkailu keskelle pääpeli. Tällöin ongelmaksi nousee se, että pelin jo läpi pelanneet joutuvat joko aloittamaan pelin vanhasta tallenteesta tai kokonaan alusta, mikä vähentää varmasti ostajien innokkuutta. Jos sisällön taas tuuppaa pelin loppuun, sen tuntuu irralliselta, eikä pääpeliä voi lopettaa dramaattisiin mullistuksiin (tai pelihahmon kuolemaan) ilman aasinsiltoja.
Vapaamuotoiseen haahuiluun ja rellestykseen tähtäävät pelit ovat tässä hieman paremmassa tilanteessa. Esimerkiksi Fallout 3:, New Vegasin tai Borderlandsin lisäosat pulttautuvat sujuvasti osaksi pääpeliä. Sisältö skaalautuu sitten mahdollisimman hyvin pelaajan tasoa vastaavaksi. Näin narratiivi säilyy, ja ostettuun lisäsisältöön pääsee käsiksi milloin vain.
Oletko itse törmännyt samanlaisiin ongelmiin? Ärsyttääkö pelin aloittaminen alusta DLC:n käsiksi päästäksesi? Tuntuvatko lisärit irrallisilta ja yhdentekeviltä? Hintapolitiikkaa en tässä käsitellyt, mutta onko hinta/laatusuhde mielestäsi tällä hetkellä kohdillaan?
Erinäiset pelin kanssa vietetyt tunnit ovat paljastaneet seuraavaa: ei-niin-yllättäen käsillä voi olla niin viime- kuin tulevien vuosien paras toimintaroolipeli. Tosin tällä hetkellä suurin vastustaja ei ole epäkuolleiden sankka joukko, vaan jatkuvasti pätkivä yhteys palvelimelle. Ongelma on pakko saada kuriin julkaisun lähestyessä, sillä se tekee kokemuksesta ajoittain pelikelvottoman. Ei hirveän hyvä startti Diablolle, joka vaatii jatkuvan yhteyden Blizzardin palvelimille. Mutta itse pelistä...
Ensimmäinen, noin pari tuntia kestänyt läpipeluu (eli tutoriaalina käytännössä toimiva Act 1) Noitatohtorina oli mielenkiintoinen. Erikoisliike valikoima on mukavan vinksallaan esimerkiksi perinteiseen velhoon verrattuna. Erilaiset epäkuolleiden hyökkäykset, manaukset sun muut ovat pohjimmiltaan tuttuja, mutta hienosti uudelleenkuvitettuja versioita tulipalloista, jäädytyshyökkäyksistä ja sen sellaisista. Enemmän tai vähemmän kuolleisiin apureihin nojaava Noitatohtori muistuttaakin hieman Diablo II:n nekromantikkoa.
Tanskan Playground -tapahtumassa testaamatta jäänyt Barbaari yllätti hienosti. Käsikähmässä viihtyvä kolossi on nimittäin äärimmäisen fyysinen kokemus. Jo perusiskut lennättävät rivivihollisia kielekkeiltä alas ja pitkin käytäviä. Zombimassan keskelle hyppääminen ja oikeaoppinen erikoisliikkeiden käyttäminen muuttaa horjuvan joukon ensin punaiseksi pilveksi ja sen jälkeen pieniksi palasiksi luolaston lattialle. Pelaan yleensä mieluiten juuri panssaroituja lähitaistelijoita, mutta Diablo III:n tapauksessa ajattelin tehdä poikkeuksen jahka peli kunnolla ilmestyy. Nyt en ole enää niin varma.
Tässä hieman fiiliksiä tältä erää, lisää seuraa jahka pääsen tutustumaan velhoon, demoninmetsästäjään ja munkkiin paremmin.
Diablo III:n suljettu beta on viimeinkin auennut. Tarkoituksena on tässä blogissa kirjoitella fiiliksiä betan käsittävästä ensimmäisestä Chapterista ja sen peluusta viidellä eri hahmoluokalla. Toistaiseksi serverit potkivat vielä ajoittain pihalle, mutta viikonlopun aikana tilanteen pitäisi parantua.
Ensimmäinen eittämättä lukuisista läpipeluukerroista on aloitettu Witch Doctorilla. Voodoo-henkinen poppamies hyödyntää kuolleiden loppumatonta resurssia manaamalla esiin kaikenlaista ruumiista kasaan kursittua loitsua. Tätä täydennetään vielä läjällä kirouksia ja manauksia. Enemmän asiasta jahka saan vähän enemmän pelitunteja alle.
Ennakkofiilikset ovat korkeista odotuksista huolimatta edelleen huipussaan. Peli lienee ainakin faneille pakko-ostos, sen uskaltanee luvata jo tässä vaiheessa. Coop-peli varmistanee D3:n paikan 2012 huippumoninpelien joukossa.
Jos mieleen pyllähtää kysymyksiä tai omia fiiliksiä samaisesta betasta, ei muuta kun näppäimistöä kurittamaan kommenttiosioon!
MUBI on jo vuonna 2008 avattu elokuvapalvelu, jonka erikoisuutena ovat sen monituiset sosiaalisesta mediasta tutut ominaisuudet. Nyt myös PS3:n kautta toimivalla palvelulla on muutama erilainen maksutapa. Yhden elokuvan seitsemän päivän rajaton katseluoikeus irtoaa hintaan 3,59€ (lyhytelokuvat 0,99€), ja 13 eurolla kuussa digiselluloidia saa luukuttaa niin paljon kuin silmät kestävät. Sosiaalinen media tulee mukaan elokuvien arviointien ja löytämisen muodossa. Hyväksi todetun leffan fanien kautta voi löytää uusia vastaavia elokuvia. Myös palvelun valitsemat kuukauden teemat ja top-listat auttavat löytämään lisää katsottavaa. Suurin osa ominaisuuksista toimii konsolilla suoraan ja näppärästi, mutta parhaiten elokuviin voi uppoutua MUBIn verkkosivuston ja foorumien kautta. Playstation-pohjaisena palvelun käyttöliittymä on minimalistisen toimiva, eikä vaadi kauko-ohjainta sujuvaa käyttöä varten. Leffat lähtevät ainakin testatulla kymmenenmegaisella yhteydellä lähes välittömästi pyörimään palvelun ladatessa loppuosaa (streaming) katselun aikana. Ilmeisesti palvelimen ruuhkautumisen takia elokuvien tietojen latautumisessa kesti välillä pitkään, mutta pääsääntöisesti palvelu pyörii sutjakasti.
Mutta palvelu ei ole mitään ilman sisältöä, ja siinä MUBI kompastelee muiden eurolanseerausten tapaan. On sydäntä särkevää selata jenkkikatalogin 17,000 elokuvaa, kun kotomaassa valikoima kärvistelee vaivaisen 480 tittelin paikkeilla. Lisäksi eurot saavat katsoakseen lähinnä pienempien studioiden tuotoksia. Sinänsä mielenkiintoiset elokuvat eivät todennäköisesti suurta yleisöä kuitenkaan kiinnosta. Tutuimpia titteleitä olivat Unelmien Sielunmessun ja Fellinin 8½:n kaltaiset klassikot. Art House -fanit saattavat löytää rampautetusta valikoimasta katsottavaa ainakin hetkeksi.
MUBIa on vaikea suositella tässä tilanteessa kenellekään. Sinänsä sujuvasti toimivan ja hyvin toteutetun palvelun suurimmat avut eivät pääse oikeuksiinsa pienestä elokuvavalikoimasta johtuen. Ja kun valikoima on pieni, sen ympärille ei mitä todennäköisimmin synny elinvoimaista yhteisöä sosiaalisen median ominaisuuksia hyödyntämään. Jos lisenssiasioissa koetaan Euroopan laajuinen mullistus lähitulevaisuudessa, MUBI voi tarjota elokuvan suurkuluttajille kuukausimaksullisena todella rahanarvoista palvelua.