Cookie

Gamereactor käyttää cookieseja taatakseen parhaan mahdollisen selailukokemuksen sivustollamme. Jos jatkat eteenpäin niin oletamme, että hyväksyt cookies-käytäntömme.

Suomi

Moraalinen Krapula

Kirjoittaja metal8585 7. marraskuuta 2013 kello 16:12

Nyt kun on ollut paljon asiaa ja todisteita kuinka pelit ovat alkaneet toistaa itseään, on hyvä aika miettiä: kannattaako sellaista tukea ostamalla tuote?

Yleensä pelejä pelaava henkilö on nuori, noin 7-16 vuotias ja hän ei yleensä mieti mitä itse pelin tekijän tai firman kulisseissa tapahtuu vaan ostaa pelinsä koska pitää siitä tai kaverit omistavat sen, ja se on täysin oikeutettu syy ostaa peli koska peleissähän on kyse hauskanpidosta. Kun kuitenkin rupeaa miettimään kuinka paljon uutta kyseisessä pelissä sitten on, voi asiaan tulla mutka matkaan, ja se on asia mikä erottaa yleensä tavallisen kuluttaja pelaajan muista pelaajista, niin sanotuista "tosi-pelaajista".

Itse olen kieltäytynyt ostamasta Activisionin pelejä jo vuosia ja pysynyt sillä linjalla tiukasti. Eipä se kovin vaikeaa ole ollutkaan koska firman tulleet pelit eivät ole kiinnostaneet, ja tieto siitä, että voit vaikuttaa lompakollasi ovat pitäneet minut kaidalla tiellä. Mutta tässähän tulee nyt tietenkin esiin Call of Duty tottakai koska siitähän kaikki alkoi, vai alkoiko? Ainakin Activisionin kohdalla alkoi.

Ensimmäinen Modern Warfare oli räiskintä jota konsolit olivat odottaneet jo kauan, siinä kontrollit olivat erittäin sujuvat katsoen, että kyseessä oli konsoli. Toinen sulava ominaisuus mikä erotti Modern Warfaren muista sen aikaisista räiskeistä konsoleilla oli 60 kuvan kuvannopeus joka niin sanotusti mahdollisti tuon voimaisen sulavan ohjauksen, ja luulen, että tuo ohjaustuntuma on yksi syy miksi pelaajat ovat järkähtämättä pysyneet "Codin" matkassa. Ohjaushan on kuin puoli ruokaa: ilman sitä ei halua eikä jaksa.

Se kuitenkin mistä "Codi" tunnetaan ehkä parhaiten joidenkin pelaajien keskuudessa on toisto. Jotkut eivät hätkähdä siitä, että heidän pelissään on samoja animaatioita jotka olivat jo edellisessä tai jopa sitä edellisessä osassa, tai, että heille myydään edellisen osan kenttiä uusina, mutta eikö tällaisen toiminnan pitäisi jo soittaa herätyskelloja?

Itse olen enemmän Battlefield miehiä ja voin itseäni häpäisemättä sanoa, että BF- sarja on alkanut lipsua hieman samalle linjalle kuin Codi. Nämä kaksi ovat ikuiset kilpakumppanit niin kauan kuin toinen niistä keikkuu markkinoilla. Molemmat pelit myös kyllä eroavat toisistaan kiitettävästi ollakseen varteen otettavat hankinnat yhdessä tai erikseen. Tässä se kysymys tuleekin: kumpaa tuet rahallisesti mieluummin? Vaikea kysymys eikö vain? Ainakin jos olet pelaaja joka välittää mitä kulisseissa tapahtuu ja mitä hänelle tarjotaan?

Moni ei näitä asioita mieti ja miksi se kannattaisi, eihän yksi ihminen mitään voi vaikuttaa? Vaikka se tuntuisi siltä, asia ei näin välttämättä ole. Tietenkään pelien kohdalla meno ei saa mennä siihenkään, että tuntisi syyllisyyttä tai katumusta kun menin ostamaan "sen" pelin, ei. Jos sinä haluat ostaa "sen" pelin, sinä ostat sen, mutta on hyvä miettiä ennen ostamista: kannattaako sitä ostaa? Mitä saan vastineeksi? Mitä tuen ostoksellani?

Pelit ovat hieman erilaisia nykyään kuten myös niitä tekevät tahot ja siksi olisikin hyvä muistaa ajatella mitä siellä kulisseissa oikein tapahtuu vaikka se ei kiinnostaisikaan. Kirjoitin tämän blogin juuri siksi, että saisin jotkin pelaajat miettimään näitä kysymyksiä. Pienet moraali kysymykset ja muut alkavat tehdä selvästi tuloaan ja se on hyvä asia, kenties se on uudistuksen makua, mene ja tiedä? Ehkä ihmiset alkavat viimeinkin saada jalkansa oven väliin? Mutta ainakin yksi asia on varmaa, ne tulevat vielä. Tai ovat tulleet jo, mutta tulevat uudestaan. LoL.

KICKSTARTER!

Kirjoittaja metal8585 23. elokuuta 2012 kello 22:13

Olen usein tuskastellut miten julkaisijat ja pomot väheksyvät kehittäjiensä lahjoja ja polttavat heidät loppuun turhalla kiirehtimisellä, se vain yksinkertaistaa pelejä ja oikeille innovatiivisille ideoille ei jää aikaa. Nyt on kuitenkin vihdoin näkyvissä valoa pimeydessä, sillä on keksitty ostomalli joka hyödyttää kehittäjiä että pelaajia samanaikaisesti, Kickstarter!

Muistaakseni kickstarterin aloitti doublefine joka yritti saada pelaajat rahoittamaan tuotteensa. Siinä kävikin sitten niin, että varat ylittyivät huimasti mihin oltiin varauduttu, joten tämä antoi osviittaa jo kickstarterin tulevaisuudesta.

Kickstarterissa pelin kehittäjä muodostaa sivuston jonne pelaajat voivat lahjoittaa rahaa jonka avulla peli rahoitetaan ja tehdään. Yleensä projektissa on vähimmäisvaatimus mihin asti varojen on mentävä jotta pelin tekeminen voidaan aloittaa. Rahaahan ei kulu vain pelkän pelin tekemiseen vaan sitä menee projektissa olevien ihmisten palkkoihin ja tarvittaviin tarvikkeisiin, eli niin sanotusti pelin kehittämiseen siis kuitenkin. Ne pelaajat jotka lahjoittavat 15 dollaria (noin 12e) saavat pelin sitten ilmaiseksi kun se valmistuu, ilmestyy saataville. Peli siis maksetaan etukäteen mikä on hyvä malli koska siitä pelin kehittäjä näkee kuinka moni on kiinnostunut pelistä.

Asia minkä vuoksi tämän blogin kirjoitin on, että kickstarter on ehdottomasti pelien tulevaisuutta koska se vapauttaa kahleet mitä julkaisija asettaa kehittäjille. Kickstarterin avulla kehittäjät voivat julkaista pelinsä ja tehdä sitä rauhassa mikä parantaa henkilöston kemiaa sekä itse pelin laatua kun ei ole iso-pomo koko ajan hönkäämässä niskaan. Monet pelit ovat saaneet kärsiä näistä kiire ongelmista nykyään ja päätyneet bugeja täynnä olevina raakileina hyllyille.

Pelit ovat nykyään kovaa bisnestä, siksi olisi hyvä että tämä kickstarter malli yleistyisi jotta saisimme taas jotain mielikuvituksellisempaa pelattavaa ja jotain oikeasti uutta. Itse todella toivon että tämä malli yleistyy sillä se avaa mahdollisuuksia joita oli joskus silloin ennen vanhaan. Kickstarter avaa mahdollisuuden kehittäjän tehdä haluamansa kaltainen tuote.

Pelit ovat taidetta vaikka kuka mitä sanoisi, ja jos taiteilijaa jarruttaa, tulos ei ole halutunkaltainen.

KICKSTARTER!

Pelkokerroin

Kirjoittaja metal8585 19. elokuuta 2012 kello 08:01

Tämä on tällainen lyhyempi blogi tällä kertaa ja se käsittelee vedenpelkoa.

Lähes jokaisellahan meistä on mitä erilaisempia pelkotiloja jotka "aktivoituvat" tietyn tapahtuman, paikan, esineen tai ties minkä takia ja saattavat vaikuttaa jokapäiväiseen elämäämme. Jotkut parantuvat niistä ajansaatossa ja jotkut eivät. Minä olen aika varmasti sellainen joka ei parannu tästä pelosta mistä nyt kerron, ja olen todellakin todella varma siitä.

Minulla on kait aina ollut tämä pelko ja se ei ole kovin mukavaa, mutta eipä minun ole pahemmin tarvinnut mennä uiskentelemaan minnekään, silti kuitenkin, jos pitäisi vaikka pelastaa joku järvestä, en tiedä pystyisinkö siihen?

Tämä ei niin sanotusti ole pelin vaikutusta (tai on osittain) vaan itse pelon, nimittäin juuri veden pelon. Minä voin suoraan sanoa, että pelkään vettä. Voin sanoa sen aivan helposti koska en välitä mitä mieltä muut siitä ovat. Tai en nyt tiedä sanoisinko ihan vedenpelon kun en kuitenkaan pelkää itse vettä vaan jotain muuta siinä, en vain osaa sanoa vielä mitä? Varmaan sitä avaraa tilaa ja uppoamista? Mut eni way..

Ensi kertaa huomasin tämän pelkoni koulun uimatunneilla. En muista tarkkaan, mutta muistelisin, että olisin alussa jopa mennyt altaaseen vaikka en osannut uida (en muuten osaa vieläkään kuin koiraa), mutta myöhemmillä kerroilla pelko kävi jo liian kovaksi ja en enää pystynyt siihenkään. Aina kun saavuin lokeroiden luota suihkun kautta altaan reunalle, näin vain miten avara ja hiljainen allas on, en pystynyt kuin tuijottamaan sitä. Myöhemmin sitten jäin aina kouluun jonkun kanssa tekemään töitä kun muut polskivat uimahalleissa.

Mutta nyt asiaan minkä takia kirjoitin tämän blogin...

Aloittelin pelaamaan tomb raider: underworldia ja alku meni hyvin, mutta sitten kun alku oli mennyt ja peli alkoi aavan meren tuolla puolen, tuli pupu pöksyyn. :X Olen veneessä merellä keskellä ei mitään ja minun pitäisi hypätä veteen etsimään joitakin esineitä, mutta en voi, kiitos pelon joka lähes lamaannuttaa. En vain voi, pelko on niin suuri että se vaikuttaa jopa pelien uiskentelukohtauksissa. Vaikka itse naurahtelen asialle hahmoni seisoessa veneen laidalla, en voi pyyhkiä sitä tosiasiaa pois mielestäni, että pelkään oikeasti mennä sinne veteen. Realistisessa maailmassakaan en voi edes suihkussa käyttää sellaista niin sanottua "vesisade" suihku-osaa joka levittää suihkun suuttimesta tulevan veden.. kyllä te tiedätte. Käytän kyllä tavallista suihkun suutinta, sitä en pelkää.

Tämä underworld ei ole ainoa kerta kun näin käy, sama on toistunut monessa muussakin pelissä jossa on tällaisia uiskentelukohtauksia mitkä vaativat pinnan alla etsiskelyä ja vaeltamista. Tosin, ennen olen pakottanut itseni menemään ne kohdat läpi, mutta underworldin kohdalla en vain pysty siihen.

Tässä veden pelossa on hassua se, että esim. super marion vesikentät tai vastaavat eivät aiheuta minussa minkäänlaisia reaktioita, mutta heti kun kyseessä on realistisempaa vettä, lähes lamaannun jos sinne pitää mennä. Vaikka tiedät, että et ole oikeasti menossa mereen, silti pelko iskee vasten kasvoja. Sitä niin kuin kadottaa oikean maailman hetkellisesti ja uppoutuu täydellisesti pelon aiheuttamaan shokkiin.

Vielä tästä pelosta, että se tapahtuu myös avaruus juttuja katsoessa joten sen pitää johtua tuntemattoman pelosta tai avaroista tiloista, näin luulen. Tykkään paljon avaruus asioista, mutta tämä pelko rajoittaa niitä aika kivasti kun en voi katsoa edes kuvia mustista aukoista. Kyllä, mustista aukoista, ne hirvittää jo muutenkin.

En tiedä mistä tämä veden pelkoni on peräisin, mutta se on vähän hassua kun ajattelee, että olen horoskoopissa kalat. :)

Kertokaa myös ihmeessä tuohon kommenttiruutuun omia pelkojanne (jos haluatte) ja miten ne ovat vaikuttaneet itse pelaamiseen tai normaaliin elämäänne?

Tulevaisuus monena vaiko yhtenä ainoana?

Kirjoittaja metal8585 10. elokuuta 2012 kello 06:00

Oli aika kun moninpelit olivat minulle koskematonta maata, ja kun sain ensi kosketukseni niihin, olin hurmion keskipisteessä. Mutta kuten aina, kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös joidenkin kohdalla moninpelit sellaiset.

En itse koskaan päässyt kokemaan 80-90 lukujen moninpelikarkeloita, osittain myös siksi, että olin vielä pienen pieni poika ja tietämätön kaikesta tästä. Toinen syy oli tietenkin se, etten omistanut tietokonetta kuin vasta 2000- luvulla. Enpä kuitenkaan menettänyt siinä mitään, sillä ennen vanhaan (tässähän alkaa tuntumaan ihan vanhalta kun näin sanoo) moninpelit kärsivät paljon lagista ja yhteyksien epätasapainoista, ei ollut vielä tämän päivän nopeita nettiliittymiä sun muita mahdollisuuksia. Nykyään kuka vaan voi pistää koneen päälle ja surffata mättämään vierasmaalaista kuonoon ja ihan kotisohvalta käsin.

KOHDE LUKITTU

Ennen moninpeleissä päämääränä oli vastapuolen kukistaminen tappomatseissa yksin tai tiimi-peleissä porukassa, ja se oli todellakin ainoa päämäärä, ei ollut pisteitä ja tasoja jotka kerryttivät itsetunnon määrää hetkellisesti, oli vain taidot ja ylpeys. Moninpelejä pelattiin oikeasti hauskuuden sekä sosiaalisuuden vuoksi. Sosiaalista se on yhä kyllä nykyäänkin, mutta hieman eri tavalla. Nykyään lähes jokainen moninpeli alkaa nopeasti toistamaan itseään ja ideoita kopataan jatkuvaan tahtiin jotta mitään omaa ei varmasti tarvitse keksiä. Joskus toisen ideat saattavat toimia hyvinkin toisessa pelissä ja joskus eivät. En sano tässä kuitenkaan että itsensä toistaminen olisi huono asia, se pitää vain osata tehdä oikealla tavalla jotta juttu pysyy tuoreena.

Nykyään on (jostain kumman syystä?) pakko painaa moninpeli mukaan jokaikiseen peliin mitä maa päällään kantaa, vaikka se ei olisi edes kannattavaa tai järkevää. Jopa yksinpeleihin pitää pakolla pistää kokeilunhalusta moninpeli vaikka tiedetään jo entuudestaan että se on susi. Tai sitten jos eivät tiedä, kehittäjien olisi syytä vaihtaa alaa. En edelleenkään tiedä mikä idea siinä on takana, mutta sen tiedän, että monesti siinä käy juuri niin kuin arvelen, serverit notkuvat tyhjyyttään ja joitakin kuukausia/viikkoja ja serverit poistetaan käytöstä. Multifail.

ASIAA

Se asia mitä tässä blogissani olen koko ajan ajanut takaa on, että nykyään moninpelin arvokkuuden tuntuu määrittelevän kuinka paljon siinä on avattavaa. Lähes jokainen moninpeli omaa kauhean latingin erilaisia vimpaimia sekä tasoja hahmolle mikä saa varsinkin nuoremmat puskemaan eteenpäin pelissä. Onhan se toki kivaa kerätä asioita ja avata niitä, mutta itse olen aina ollut niin sanottu "seikkailija-pelaaja" jolle pelissä avattava kokemus tai pisteet eivät merkkaa niin paljoa, itse kentällä tapahtuvat tapahtumat merkkaavat koska ne ovat niitä asioita jotka jäävät mieleen kun lopetat pelaamisen. Joitakin todella hauskoja tai suorituksen kannalta merkittäviä tapahtumia muistelee mielellään myöhemminkin, senkin takia itse etsin ja pelaan sellaisia moninpelejä joissa on muitakin päämääriä kuin vain teilata vastaantulevat. Mainitakseni joitakin itselleni merkittäviä moninpelejä sekä tapahtumia eri moninpeleissä:

UNCHARTED 2: Peli jota pelasin loistavalla porukalla noin puolisen vuotta lähes putkeen kunnes jotkut päättivät lopettaa kyllästyttyään, jotkut joutuivat mielisairaalaan (luultavasti) ja joidenkin konsoli vain otti ja hajosi. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Uncharted- pelisarjaan luotiin moninpeli, ja se piru vie toimi vielä! Kehittäjät ovat myöhemmin sanoneet, että heidän mielestään kakkosen moninpeli ei ollut niin hyvin suunniteltu, minusta se oli loistavaa viihdettä jossa oikeasti lähes kaikki toimi niin kuin piti. En odottanut hankkivani edes koko peliä, mutta porukan painostus hieman avitti tutustumaan lopulta ja hyvä niin, olisin ohittanut kullanarvoisen kokemuksen.

Kakkonen oli ensimmäinen Uncharted peli johon tutustuin, sen jälkeen loputkin tulivat nopeasti tutuiksi. Kolmosessa on myös moninpeli, niin sanottu Uncharted 2.5 pävitettynä, mutta jokin ei täsmännyt aivan samalla tapaa tässä, moninpeli hieman latistui kun siihen kopioitiin muiden ideoita, kuten killstreakit. Tässäkin tapauksessa tuli mieleen, että oliko aivan pakko? Peli oli jo kakkosessa ehjä ja hyväksi havaittu kokonaisuus mitä olisi voitu parantaa vain uusilla kentillä sekä muilla avuilla. Tietenkin tunnelmaa latistutti ehkä enemmän se, ettei ollut enää samaa porukkaa jonka kanssa olisi pelaillut.

Uncharted kakkosesta minulle jäi parhaiten mieleen yksi tietty matsi missä muu porukka lensi pelistä ja vain minä sekä kolme muuta vastapuolen pelaajaa jäi itse peliin,silloin sain idean: aioin voittaa ne kolme pelaajaa! Hikoilin kuin sika (jos niin voi sanoa) mutta lopulta voitin heidät! En ole koskaan ennen pelannut mitään niin tiivistunnelmaista matsia moninpelissä kuin tuon, se oli puhdasta skilliä se. Harmi vaan kun en saanut nauhalle, vaikka peli kyllä käytti omaa matsien nauhoitus ohjelmaa, mutta matsi oli bugittanut siinä kun muut lensivät ulos, joten nauhurin mukaan matsi loppui siihen. Voi sitä surkeutta kun sen tajusin. :(

Uskottehan minua, uskottehan? :)

BATTLEFIELD: BAD COMPANY PELISARJA: Kyllä, en laittanut listaan Battlefield kolmosta koska se ei vain omissa kirjoissani pärjää huonolle seuralle.

Bad Companyn moninpeli oli ensimmäinen suosionsa ansainnut BF- moninpeli konsoleilla ja ensimmäinen BF- peli joka käytti Dicen uutta Frosbite-pelimoottoria joka mahdollisti uudenlaisen tuhon kentillä. Tätä ennen Dice oli yrittänyt Battlefield: Modern Combatilla, mutta minusta se jäi hieman vaisuksi ja lähinnä ensi yritykseksi, tosin en koskaan testannut moninpeliä siinä, mutta yksinpeli oli aika huttua joka perustui itse moninpeliin.

Olin pitkään halunnut päästä Battlefield miesten saappaisiin juoksemaan ja lopulta portit aukenivat kun Bad Company saapui konsoleille. Pelin onnistunein osa-alue oli tietenkin moninpeli johon itse pelisarja oli myös luotu. Vaikka konsoliversio tästä pelisarjasta olikin hieman suppeampi kuin PC- vastaava, oli Bad Company uusia tuulia tuova kokonaisuus. Pelialueet olivat sopivan suuria joten pelaaja ei pahemmin tuntenut itseään yksinäiseksi, aseissa oli munaa oikeine äänineen ja ajoneuvot avasivat uusia tapoja lähestyä tilanteita. Nämä kaksi Bad Company peliä olivat myös ehkä niin sanotusti enemmän vielä itse pelaamiseen keskittyviä kuin "krääsän" avaamiseen keskittyviä kuten kolmas-osa, vaikka kyllä Bad Company sarjassakin aseita avattin ja kokemusta kerrytettiin, mutta se ei tuntunut olevan pääasia pelissä.

En ole kauheasti muita moninpelejä pelaillut kun otetaan mukaan ne joita olen pisimpään pelannut, mitä nyt DIRT3: voisin laskea vielä mukaan sillä pelissä oli ihan viihdyttävä moninpeli jossa taito merkkasi JOS menit pelaamaan hardcore-muotoon.

TULEVAISUUS MONENA VAIKO YHTENÄ AINOANA?

Asia mikä sai minut myös tämän blogin kirjoittamaan oli, että minua hieman huolestuttaa mihin suuntaan moninpelit ovat menossa? Nykyajan peleissä moninpelit alkavat toistaa itseään jo hieman liikaa mikä ainakin itselläni rajaa pelien ostettavuutta, sillä miksi haluaisin pelin vain eri kuorella varustettuna kun minulla on jo kuoret valmiina toisessa? Varsinkin sota/räiskintä-pelit ovat kovasti ruvenneet toistamaan toisiaan mikä saa minut palaamaan vain sen yhden ja ainoan luokse. Nykyajan räiskintä teollisuus on kovaa kilpailua.

Moninpelimuotoja on olemassa tosin enemmän kuin vain yksi, itse toivoisinkin että co-op eli yhteistyö moninpelejä lisättäisiin, sillä yhteistyössä tulee esiin kaikki se miksi moninpelejä ylipääänsä tehdään, sosiaalisuus. Monesti co-op on myös nykyään vain lisähuttu itse pelin kampanjan lisäksi tai vain pieni osa itse suuremman moninpelin sivussa, se jätetään liian usein vain pintaraapaisuksi.

Yhteistyössä päämääränä on tietenkin tehdä yhdessä asioita jotka vievät vaikeuksien kautta voittoon, mutta kuten sanoin, liian usein se puoli jätetään vain pinnalliseksi. Monissa peleissä on se ongelma, että yhteistyötä ei painoteta tarpeeksi jolloin meno usein menee kaaokseksi eikä kenelläkään ole enää hauskaa. Yhteistyö-peleissä pelaamisen pitäisi painottua juuri yhteisiin päämääriin yhteisellä panoksella, mutta usein sitä helpotetaan liikaa tai asiat ovat liian yksinkertaisia. Missä ovat kaikki oikeasti älyä vaativat yhteistyö-pelit? Tällä hetkellä uusimmista en saa mieleeni kuin Portal kakkosen.

Mutta joo... Moninpelit ovat alkaneet menettämään hohtoaan omalla kohdallani. Moninpeli on asia mikä pitäisi olla tehty kestämään, mutta nykyajan peliteollisuudella on niin kiire uudistaa pelejään ettet kerkeä edes kissaa sanoa kun jo seuraava osa pukkaa ulos hyllyille.

Minun mielestäni moninpeli pitäisi tehdä vain tarkasti harkittuihin peleihin ja mieluiten erikseen omaksi kokonaisuudekseen jos suinkin mahdollista, ja onhan se, niin ei vain haluta tehdä vaikka se auttaisi peliä kestämään. Hyvä esimerkki tästä moninpelin erottamiseen yksinpelistä on juuri BF3 koska pelin kampanja ei ole mikään ihmeellinen sanoi kukaan vaan mitä, joten peli olisi aivan hyvin voinut olla pelkkä moninpeli koska sinne kaikki menee kuitenkin.

Kenties tämä (vanha) malli lisääntyy tulevaisuudessa, että moninpeli on oma peli, koska pelien kustannukset vain nousevat ja nousevat joten ei olisi järkevää tehdä joka toinen vuosi uutta peliä vaan jatkaa sillä hetkellä aktiivisesti olevaa DLC- paketeilla.

Kuvakaappauksen kirous

Kuvakaappauksen kirous

Kirjoittaja metal8585 7. elokuuta 2012 kello 22:43

Siitä on jo pieni ikuisuus kun olen kirjoittanut blogin, mutta nyt päätin taas ottaa virtuaalisen kynän käteeni ja raapustaa eräästä aiheesta, nimittäin kuvankaappauksesta.

Maailmalla on hurjan paljon pelaajia jotka kuvaavat omaa pelaamistaan ja julkaisevat ne netin eri kolkkiin, myös minä kuulun nyt siihen porukkaan. En itse kuvaa niinkään uudempia pelejä kuten moni muu koska laitteeni ei pysty siihen, kuvaan itse vähän vanhempia pc- pelejä, ja osittain kuvaan vanhempia siitäkin syystä että pidän niistä jopa enemmän kuin uusista. En tiedä sitten olenko jo vain vanha höppänä pelimaailman mukaan?

Käytän ohjelmistoa nimeltä FRAPS, sen tuoma kuvanlaatu on ihan välttävää minulle, pääasia että pystyn kuvaamaan pelaamistani. Mutta sitten itse asiaan miksi minä tämän blogin kirjoittamisen aloitin.

Ennen kun minulla ei vielä ollut kuvankaappaamiseen mahdollisuutta, kärvistelin usein, että miksi en saanut tuota ja tuota tallennettua mihinkään? Monia hienoja hetkiä ja sattumuksia meni ja tuli mutta kukaan muu kuin minä ei niitä saanut nähdä, harmitti silloin kovasti. No, nyt kun minulla on siihen vihdoinkin mahdollisuus, olen erittäin onnellinen mutta samalla siitä on tullut myös hieman taakka niin sanoakseni sillä en enää pysty pelaamaan pelejä etten kaappaisi kuvaa. Naurettavaa vai mitä! Mutta niin se vain on.

Kun tiedät, että jokaisella pelihetkellä voi tapahtua ihan mitä vaan, jotain minkä voit haluta nauhalle ja muun maailman näkevän, jäät koukkuun eikä siitä ole ulospääsyä niin vain. Kuvankaappaus siis kirjaimellisesti kaappasi minut. En nyt sano että tämä olisi paha asia, mutta se samalla hieman latistaa pelaamisen tehokkuutta kuin myös lisää sitä. Silloin kun oikeasti tapahtuu jotain kaappaamisen arvoista, niin voi pojat sitä tunnetta! Tiedät, että olet saanut nauhalle jotain esiteltävän arvoista, ja ihminenhän on tunnettu siitä että se haluaa esitellä aikaansaannoksiaan antaumuksella.

Kröhöm, on siis todella vaikea aloittaa pelaamista aivan normaalisti... (melkein taas innostuin :)

Itse en yleensä tyydy kuvaamaan vain tavallista pelaamista koska se voi olla välillä tylsää katsottavaa, joten teen kuten moni muu, käytän omaa puhekykyäni pelaamisen ohessa jotta katsojalla ei tulisi niin yksinäistä. En sano että olisin mikään moottoriturpa, mutta jotain sentään saan sanottua. On suht vaikeaa kuitenkin keksiä sanomista kun olet tottunut pelaamaan turpaummessa. Oma puhekyky määräytyy täysin olotilasta ja energisyydestä kyseisenä hetkenä.

Kuvankaappaus aiheuttaa myös sellaisen ilmiön kuin "hamstraamisen". Pelejä tulee hankittua hyllyyn ja digitaalisesti monia kun mielessä vaan pyörii, että tuosta voisi tehdä läpipeluun ja tuosta ja tuosta...Mutta lopulta käteen jää kauhea kasa pelejä jotka saattavat lojua kauankin että niihin kosken. Pelaamista ainakin riittää pitkäksi aikaa, eihän ne vanhaksi mene.

Joskus kun aloitan jonkun pelin, niin itse oikeiden kuvankaappaus-asetusten löytämiseen voi mennä aikaa erittäin paljon, varsinkin jos kyseessä on erittäin vanha peli, silti sitä vain lähes tiedostamatta örveltää niitä asetuksia eikä huomaa ajankulua mielessä vain saada video tehtyä. Tähän samaan kategoriaan kuuluu myös itse videon kompresoiminen kun se on nauhoitettu, siinä nauhoitettu video muutetaan sopivan kokoiseksi ja muokataan ja editoidaan. Kompressoiminen on pakko tehdä frapsin videoille koska fraps työstää ulos raakadataa joka on monia gigoja.

Ennen koko ohjelmiston omistamista minulla ei ollut mitään hajua miten kaikkea työstetään, mutta nopeasti sitä oppii. Kiitoksia myös neuvoista Undead10000 käyttäjälle.

Toivon itse että videoitani jaksetaan katsella, vaikka teen niitä lähinnä huvin vuoksi omaksi ilokseni on silti kiva jos aina silloin tällöin saa peukkujakin ylös ja kommentteja youtuubissa. :)

PS: (Ennen frapsia kuvasin full hd kameralla konsolipelien kuvaa tv-ruudulta, ja kuvaan niitäkin yhä jos vain on hyvä tv, edellinen kun hajosi. TV:stä kuvattaessa pitää vain tietää hyvät asetukset kameralle, vaikka eihän se kuva ole ollenkaan niin hyvä kuin kuvankaappausohjelman kautta ajettuna)

Tässä vielä yksi näyte omasta fraps videostani: http://www.youtube.com/watch?v=GPMqdKFXutk&feature=plcp

Ja tässä näyte tv:stä kameralla kuvattuna:
http://www.youtube.com/watch?v=3hs7f5yXPc8&feature=plcp

Molemmat HD videoita.