Viime blogistani on aikaa kauan ja ajattelin lämpimikseni jakaa pääkoppani sisältöä kanssanne.
Taas on aika luennolle ja pienelle tiedonjakohetkelle. Tarina alkaa noin 5 miljardia vuotta sitten, kun galaksimme ulkoreunassa sijaitsevassa tähtisumussa syntyi supernovan vaikutuksesta tuntemamme rakas tähti. Tällä nuorella tähdellä, aivan kuin monella muullakin, oli protoplanetaarinen kiekko, joka oli muodostunut sen synnystä ylijääneestä pölystä, jäästä, raudasta, kivestä ja raskaammista sekä keveistä alkuaineista. Ajan kuluessa nämä ylijäämäaineet alkoivat törmätä toisiinsa muodostaen kivi ja kaasuplaneettoja. Noin 4,5 miljardia vuotta sitten kolmas mössökasa aurinkosta otti muotonsa. Tämä oli nuori planeettamme. Alussa nuoreen maapalloon iski paljon asteroideja ja vulkaaninen maaperä sylki jatkuvasti tuhkaa ja kaasua ilmaan, josta muodostui ajan kuluessa ilmakehämme. Samalla protoplanetaarisesta aineksesta syntyi pieni kiertolaisemme, joka sai myös oman osansa asteroidi impakteista. Loput aineksesta muodosti asteroidivyöhykkeen. Myöhemmin asteroidien tuoma jää suli ja muodosti koko maapallon kattavan alkumeren. Tätä ennen oli maapallo jo jäähtynyt ja ottanut nykyisen muotonsa. Mahtavat ukkosmyrskyt syöksivät salamoita alkumereen kunnes ilmakehä oli asettunut tasapainoon. Aurinkon pojat olivat syntyneet ultraväkivaltaisella tavalla ja tämä tapahtuma oli alkusoitto maapallon ultraväkivaltaiselle tulevaisuudelle.
Jatkuvasti muuttuva vulkaaninen maaperä loi saarekkeita planeetan pinnalle, jolloin liikkuvat mannerlaatat jatkoivat väkivallan sinfoniaa yhdistymällä yhdeksi suureksi mantereeksi (Rodinia). Tähän aikaan esiintyivät ensimmäiset monisoluiset eliöt. Tämän jälkeen laatat hajosivat luoden toisen supermantereen nimeltä Pannotia. Myöhemmin laatat taas yhdistyivät Pangeaksi, mutta tällöin oli jo todella mielenkiintoista elämää maapallon merissä ja mantereella. Elämän synty maapallolle on vieläkin mysteeri. Tiedemiehet ovat pystyneet luomaan aminohappoja simuloimalla alkukantaisen maan ukkosmyrskyjä alkumeren yllä. Aminohapot ovat biologisen elämän perusrakennuspalikoita. Ensimmäiset bakteerioliot esiintyivät noin 3,6 miljardia vuotta sitten nuoren maapallon alkumeressä. Aika kului ja ensimmäiset monisoluiset eliöt ilmestyivät noin 1,3 miljardia vuotta sitten. Kasvit alkoivat kasvaa maan erikoisella pinnalla ja meressä alkoi esiintyä kalmareita ja alkukantaisia kaloja. Jatkuvasti muuttuvat elinympäristöt ja lämpötila pakotti orgaaniset eliöt adaptoitumaan uusiin elinympäristöihin. Eri paikoissa syntyneet eliöt joutuivat erilaisten vaikeuksien kohtaamiksi, jolloin alkoi lajiutuminen. Eliöt olivat kehittyneet niin erilleen toisistaan, etteivät ne enää pystyneey pariutumaan toistensa kanssa. Tätä alun ajanjaksoa kutsuttiin nimellä Prekambrikausi, joka ulottuu maapallon synnystä noin 4,5 miljardia vuotta - 542 miljoonaan vuoteen saakka. Prekambrikausi kattaa noin 7/8 maapallon historiasta ja on samalla todella huonosti tunnettua aikaa.
Noin 545 miljoonaa vuotta sitten alkoi Paleotsooisinen maailmankausi, jonka aikana ensimmäiset vesieliöt kömpivät pangean rannoille. Kausi päättyi noin 252 miljoonaa vuotta sitten. Paleotsooisen maailmankauden alussa olivat nilviäiset ja trilobiitit vallalla, keskellä kalat ja lopuksi matelijat. Tähän kauteen kuului kambrikausi, ordovikikausi, siluurikausi, devonikausi, kivihiilikausi ja permikausi. Paleotsoosisen kauden alussa maalla ei ollut elämää ollenkaan, ei edes kasveja. Tämän seurauksena maapallon ilmasto oli hiilidioksidivoittoista. Nuori aurinko oli vain 70% nykyisestä tehostaan ja nuori maapallo pyöri nopeammin ja päivän pituus oli 21h 24h sijaan. Merissä oli kuitenkin ollut elämää jo miljoonia vuosia ja evoluutio oli tehnyt outoja elukoita kuten Nautiloideihin kuuluva Orthocone ja monenlaiset meriskorpionit. Tämä oli nilviäisten aikaa. Helmiveneet taitavat olla ainoita muinaisen maailman reliikkejä ordovikikaudelta. Paleotsooisen maailmankauden jälkeen alkoi todella mielenkiintoinen maailmankausi, Triassikausi. Ensimmäiset kehukokalat alkoivat valumaan pangean massiivisille paleotsoosisen kauden loppupuolen rannoille ja evoluutio muokkasi miljoonien vuosien saatossa maalle ajautuneista keuhkokaloista sammakkoeläimiä, jotka triassikaudella olivat yksi suurimmista vaikuttajista matelijoiden lisäksi. Triassikausi kuuluu mesotsooniseen maailmankauteen (248 - 65 miljoonaa vuotta). Triassikaudella ilmasto oli lämmin ja kuiva. Pangean keskiosissa oli suuret aavikot ja reunoilla rehvää metsää. Triassikaudella ilmestyi ensimmäiset dinosaurukset, kuten Herrerasaurus. Evoluutio oli myös luonut erikoisia eläimiä, kuten synapsidit (ensimmäiset kehittyivät noin 320 miljoonaa vuotta sitten kivihiilikaudella). Synapsidit, kuten Dimetrodon, olivat pääsijallisesti sekoitus matelijaa ja nisäkästä. Biologit luokittelevat ne nisäkäsmäisiin matelijoihin. Triassikausi oli havumetsien aikaa, sillä lehtipuut olivat vielä suurimmaksi osaksi kehittymättä. Monesti ajatuksissani matkaan triassikauden havumetsiin ja kuvittelen käveleväni Dimetrodonin rinnalla havumetsän halki. Oikeasti tämä olisi mahdollisesti tuhoisaa, sillä minusta tulisi hyvä makupla Dimetrodonin ruokavaljoon.
Triassikautta seurasi jurakausi (201-145 miljoonaa vuotta sitten). Tämä oli matelijoiden kulta-aikaa. Matelijat olivat dominoiva elämänmuoto merissä ja maalla. Merta hallitsi Plesiosaurian lahko, johon kuului muun muassa Pliosaurus ja Seeleyosaurus ja maalla legendaarinen Allosaurus, Brachiosaurus ja Stegosaurus vain mainitakseni muutaman. Allosaurus oli jurakauden pääsaalistaja. Jurakauden alussa, Pangea oli alkanut hajota ja irronneet maanosat eristivät joitain lajeja, jolloin tietynlainen evoluutio voi ottaa vallan. Samaa tapahtumaa voi seurata Galápagos saarilla ja Madagaskarissa nykyajalla. Jokainen geologinen kausi sisältää massasukupuuton, jolloin lajeja ja kokonaisia lahkoja tuhoutuu ja tuhkasta nousee uusi lahko. Yleensä massasukupuutto merkitsee uutta aikakautta, mutta se voi tapahtua kesken aikakautta. Jurakaudella (ja sitä edeltävilla ajoilla) jopa etelämanner, jonka tunnemme nykyään kylmänä ja jään peittämänä mantereena, oli rehvää metsää ja kukoisti elämänmuotoja sammakkoeläimistä matelijoihin ja jopa pieniin nisäkkäisiin. Jurakausi luokitellaan kolmeen aikaan. Alempi, keski ja ylempi jurakausi. Luokittelu perustuu eläinmuotoihin kullakin aikakaudella. Tältä kaudelta on jäänyt muinaninen petojen lahko, Crocodylidae. Muistakaa, kun näette krokotiilin, kunnioittakaa sitä, sillä sen lahko on kävellyt tällä planeetalla miljoonia vuosia ennen, kuin edes kaukaisimmat esi-isäsi käveli tällä pallolla.
Jurakauden päätyttyä tuli liitukausi. Liitukausi oli mesotsooisen maailmankauden viimeinen jakso, joka kesti noin 79 miljoonaa vuotta (145-66 miljoonaa vuotta). Liitukaudella Pangea oli jo melkein hajonnut tuntemaamme muotoon ja evoluutio oli ottanut täysin uusia askeleita dinosaurusten kehityksessa. Jotkin maapallon historian mahtavimmista petoeläimistä eli tällä aikaudella. Legendaarinen Tyrannosaurus Rex ja Triceratops hallitsivat tätä aikakautta. Myös kaikkein suurin tuntemamme kaksijalkainen peto eli tällä aikakaudella, nimeltään Spinosaurus Aegypticaus. Ilmasto oli hyvin lämmin ja valtavat metsät kulkivat halki koko maailman. Merenpinta oli korkealla ja koko planeetalla soi biologisen elämän sinfonia. Liitukausi sai nimensä liitukalkkikerrostumista Englannin rantakallioissa, jotka ovat siltä ajalta. Myös nisäkkäiden evoluutio kiihtyi tällä aikakaudella. Pussieläimiä ja muita pieniä nisäkkäitä kehittyi vauhdilla. Ikävä kyllä, moni näistä muinaisista nisäkkäistä tuhoutui traagisissa tapahtumissa liitukauden lopulla. Liitukauden lopussa (65miljoonaa vuotta sitten) tapahtui jotain, mikä muutti maapallon historiaa ja biologiaa lopullisesti. Ilmasto alkoi viiletä, joka tarkoitti tuhoa monelle dinosauruslajille. Tapahtumat saivat vauhtia deus ex machina tyylisessä skenaariossa, jolloin noin kymmen kilometrin mittainen asteroidi iskeytyi Jukatanin niemimaahan nykyisessä Meksikossa. Impakti oli valtava ja nostatti massiivisen pölypilven, joka peitti koko maapallon. Tapahtuma vauhditti ilmason viilenemistä ja nopeassa muutoksessa 75% kaikista eliömuodoista tuhoutui. Ne, jotka eivät pystyneet sopeutumaan, kuolivat. Kasvien harvetessa suuret kasvissyöjä dinosaurukset eivät saaneet ravintoa ja kuolivat. Tämä puolestaan tappoi suuret lihansyöjät. Isommat dinosaurukset eivät voineet selvitä harvenevassa energian puutteessa. Nisäkkäät olivat pieniä ja tasalämpönsä ansiosta sopeutuivat viilenevään ilmastoon paremmin kuin dinosaurukset. Selvinneet dinosaurukset muuttuivat evoluution mittaamattoman voiman edessä linnuiksi, jotka tänä päivänä hallitsevat ilmatilaa.
Seuraavaksi evoluutio otti täysin erilaisen suunnan. Noin 66 miljoonaa vuotta sitten alkoi Paleogeenikausi (66-23 miljoonaa vuotta sitten. Tämä kausi voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Paleogeenikausi, eoseenikausi ja oligoseenikausi. Täällä kaudella kehittyi ensimmäiset kädelliset esi-isämme. Tämä oli nisäkkäiden valtakausi, mutta dinosaurukset eivät olleet kokonaan unohtuneet. Tämän kauden pääsaalistajat olivat hirmulintuja kuten Gastornis Giganeteus. Tällä aikakaudella kehittyi myös ensimmäiset Cetacea heimon edustajat, kuten Ambulocetus, joka myöhemmin kehittyi nykypäivän valaaksi. Paleogeenikauden alussa kehittyi outoja nisäkkäitä kuten Titanoides. Ilmasto alkoi taas lämmetä ja eoseenikauden alussa, asteroidin aiheuttama joukkotuho, oli unohdettu ja elämä taas kukoisti. Mantereet olivat siinä kohdassa, jossa ne ovat nytkin, mutta vedenpinta oli korkealla. Näissä maapallon hienoissa metsissä maata hallitsi hirmullinnut ja pienet metsänpohjan asukit kuten Leptictidium ja hevosen esi-isä Hyracotherium, joka ei ollut isoa koiraa suurempi. Vedessä taas Ambulocetus teki säännöt. Tämä noin kolmemetrinen nisäkäs muistutti hieman krokotiilia ja vaani saalistaan joen penkalla upoksissa odottaen epäonnista eläintä, joka tuli väärään kohtaan juomaan. Tarpeen vaatiessa se pystyi myös kävelemään maalla. Eoseeni oli pitkä jakso paleogeenikaudella, joka piti sisällään mitä erikoisempia eläimiä. Eoseenikauden loppupuolella, Ambulocetusta ei enää ollut. Se oli kehittynyt joksikin isommaksi ja häijymmäksi. Se eläin oli Basilosaurus. Alkukantainen valas, joka saalisti pienempiä merinisäkkäitä ja kaloja. Basilosaurus oli noin 18 metriä pitkä ja virtaviivainen. Se oli menettänyt kykynsä kävellä ja oli nyt täysin vedessä elävä. Tähän aikaan ilmasto teki myös jotain, mitä ei ollut nähty aikakausiin. Jäätä oli alkanut muodostua maapallon napalakeille ensimmäistä kertaa miljooniin vuosiin. Tämä viilensi ilmastoa ja lopulta hävitti pienet metsänpohjan asukit. Meren pinta laski ja jääkausi oli väistämättä tulossa. Oligoseenikaudella maapallion napalakit alkoivat jäätyä ja meren pinta laskea. Etelämanner jäätyi ja suli. Tällä ajalla ilmestyivät ensimmäiset häntäapinat ja myös maapallolla suurin koskaan elänyt maanisäkäs Paraceratherium. Tämä kausi alkoi massiivisella joukkotuholla, mahdollisesti massiivisen tulivuoren purkauksen vuoksi. Oligoseenikausi päättyi noin 24 miljoonaa vuotta sitten.
Seuraavana jonossa oli Neogeenikausi. Erityisen mielenkiintoisen tekee tästä kaudesta se, että ensimmäiset Hominidae lahkon edustajat ilmestyivät näyttämölle Afrikan sydämessa. Moni laji, jotka ovat tänä päivänä keskuudessamme oli jo kehittynyt. Tämän kauden lopussa alkoi tuntemamme jääkausi. Tällä ajanjaksolla kehittyi Australopithecus africanus, jota pidetään Homo sapiensin kantaisänä. Evoluutio kävi läpi mitä mielenkiintoisimpia eläinmuotoja. Trooppiset kasvit väistyivät savannien heinikon tieltä. Loppupuolella ensimmäiset ihmisapinat muuttivat pohjoiseen. Tätä kautta seurasi Pleistoseenikausi, jolloin mammutit ja sapelihammaskissat johtivat pohjoista pallonpuoliskoa.
Viimeinen kappale kommenttikentässä...