Gamereactor Network Suomi / Dansk / Svenska / Norsk / English / Deutsch / Italiano / Español / Português / Français / Nederlands
Gamereactor
Kirjaudu sisään






Unohditko salasanan?
Et ole jäsen, Haluan rekisteröityä

Kirjaudu käyttäen Facebook-tiliä

Rendel arvio

Kirjoittaja JHR 5. lokakuuta 2017 kello 06:02

Rendel **** K-16

Suomi 2017 (105 min.)

Pääosissa: Kris Gummerus, Matti Onnismaa, Rami Rusinen, Aake Kalliala, Alina Tomnikov, Renne Korppila, Tero Salenius, Bianca Bradey , Johnny Vivash, Michael Majalahti, Sheila Shah, Michael Hall ja Reino Nordin.

Musiikki: Tuomas Kantelinen

Käsikirjoitus Jesse Haajan luomien hahmojen pohjalta: Jesse Haaja, Miika J. Norvanto, Pekka Lehtosaari ja Timo Puustinen

Ohjaus: Jesse Haaja

Katsottu: teatterissa

Suomalainen supersankarielokuva. Siinäpä kaksi sanaa joita en olisi koskaan uskonut näkeväni samassa lauseessa. Kuitenkin, maamme 100-vuotisjuhlavuonna sellainen saapuu teattereihin: Rendel. Mikkeliläisen mainostoimistoyrittäjä Jesse Haajan koulupoika-aikojen unelma vihdoin valkokankaalla. Luotu lähes tyhjästä, kokonaan ilman Elokuvasäätiön tukea. Sekin on mielestäni jo itsessään saavutus, mutta sen lisäksi Rendel on kotimaisten elokuvien saralla kokonaan omaa luokkaansa.

Maamme ensimmäisen (oikean) supersankarin syntytarina on oikeastaan sankaritarinoiden joukossa melko tyypillinen, mm. Batmanin ja Punisherin maailmasta tuttu synkkäsävyinen kostotarina: mikkeliläinen perheenisä Rämö (Kris Gummerus) astuu työssään väärien ihmisten varpaille ja saa lähtöpassit. Sitten, kuin kohtalon ironian johdattamana samat ihmiset jotka järjestivät Rämölle potkut, ottavatkin hänet leipiinsä.

Nopeasti Rämölle kuitenkin valkenee, ettei monikansallisella lääkeyhtiö Valalla, jossa komentoa pitää rautaisella otteella Pekka Erola (Matti Onnismaa) yhdessä poikansa Jarno "Rotikka" Erolan (Rami Rusinen) ja Marsalkan (Aake Kalliala) kanssa, olekaan aivan puhtaat jauhot pussissa. Yhden salaisuuden paljastuminen johtaa toiseen, ja kohta ovella koputtavat Rotikka ja hänen järkälemäinen henkivartijansa Lahtaaja (Renne Korppila). Konnat nirhaavat Rämön perheen ja jättävät miehen kuolemaan vaimon ja tyttären ruumiiden seuraksi. Koston voimalla elämä kuitenkin tarraa Rämöön kiinni kuin tauti, ja pian peilistä katsoo hiilenmusta naamio, jota ei saa enää koskaan pois: Rendel on syntynyt.

Elokuvan ehdoton ydinosaaminen loistaa sen visuaalisessa kerronnassa. Tero Saikkosen kuvauksen luomassa tunnelmassa on mukavasti ripaus Hollywoodin action-filmien tuntua, ja kamerakulmia sekä varsinkin hidastuksia käytetään tavalla, jota en muista kotimaisissa elokuvissa juuri nähneeni, tukeutumatta niihin kuitenkaan liikaa. Saikkosen kameratyöskentely sekä Tuomas Kantelisen musiikki nousevat ehdottomasti elokuvan kantaviksi voimiksi.

Sen sijaan hahmot jäävät harmittavasti hieman ohuiksi, vaikka tällaista elokuvaa ajatellen pieni syventyminen olisi ollut paikallaan. Silloinkin kun hahmojen välisiä kemioita kuvataan, keskitytään enimmäkseen roistoihin, sankarin jäädessä ikävästi varjoon. Konnahahmojen kemioiden kuvaus on tosin senkin edestä onnistunut: Rotikka on suurimman osan aikaa varsinainen nyhverö ja pilalle lellitty kauhukakara, jonka toilailut kirvoittavat hymynpoikasia katsojalta - ja isältä tuntuvia kurinpalautuksia. Onnismaa tulkitsee roolihahmoaan hienolla antaumuksella ja Rusinen on selvästi kuin tehty epäonnisen, rallienglannilla palkkamurhaajille tehtäviä selostavan nössöpojan rooliin.

Aiemmin muun muassa radiojuontajan hommia tehnyt, ja nyt ensimmäisessä elokuvaroolissaan näyttelevä Renne Korppila istuu vähäpuheisen korston osaan kuin nakutettu. Maininnan arvoista on sekin, kuinka Rotikan ja Lahtaajan kohdalla pomon ja henkivartijan osat tuntuvat välillä olevan päälaellaan: väkivahva, mutta yllättävän fiksu ja harkitsevasti toimiva Lahtaaja on bilettämisestä ja naisista töitä enemmän kiinnostuneen, hermoheikon pomonsa tosiasiallinen paimen. Asetelma toki huvittaa pikkuisen, mutta sekin vähä haihtuu yleensä seuraavassa hetkessä. Rotikka väläyttelee väliin väkivaltaisempaa puoltaan, jolta eivät säästy sen paremmin naiset, lapset, kuin oma isäkään.

Väkivaltaa Rendelissä onkin paljon, eikä se valitse kohteitaan: miesten rinnalla naisetkin saavat oman osansa lyönneistä ja luodeista. Jos leikkaus olisi ollut toisenlainen, filmille olisi varmaan lätkäisty K18-tarra - sen verran kovaa nyrkit, saappaat ja puukonterät kohteisiinsa osuvat.

Vaikka Rendelin tarina onkin oikeastaan jo aiemmin nähty, tapa, jolla se katsojille kerrotaan onkin sitten onneksi hieman erilainen: siinä missä tällaiset tarinat tavallisesti kerrotaan niin että ensin näytetään kuinka sankari viettää leppoisaa elämää perheensä kanssa, sitten seuraa mullistus, jonka jälkeen sankari lähtee kostoreissulle, Rendelissä käydään melkein heti suoraan asiaan, ja taustatarinan vaiheet kerrotaan ohessa takautumien keinoin. Tällainen hyppivä kerrontatapa ei ehkä ole kaikkien mieleen, mutta itse myönnän kyllä pitäväni siitä ja koen että se sopii hyvin ensimmäiseen kotimaiseen supersankarifilmatisointiin. Kokonaisuuden kruunaa sopivan hyytävä loppu, joka jättää toivomaan Mikkelin naamiokostajan seikkailuille jatkoa. Saa nähdä, tuleeko sellaista mutta tämän nähtyäni odotan kyllä kovasti lisää.