Gamereactor Network Suomi / Dansk / Svenska / Norsk / English / Deutsch / Italiano / Español / Português / Français / Nederlands
Gamereactor
Kirjaudu sisään






Unohditko salasanan?
Et ole jäsen, Haluan rekisteröityä

Kirjaudu käyttäen Facebook-tiliä

Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim

Liittyy aiheisiin: mannerheim, turtola, suomi, clements, keskisarja, ryti, paasikivi, kekkonen

1900-luvun alkupuoliskon eräs merkittävimmistä suomalaisista on varmasti vanhoilla päivillään Suomen marsalkaksi nimitetty Carl Gustaf Emil Mannerheim (1867-1951). Suomen itsenäisyyden juhlavuonna on kirjakauppoihin tullut melkoinen määrä niin uusia kirjoja kuin uusintapainoksia hieman vanhemmista teoksista. Ne joita asia ei ihan niin paljoa kiinnosta, saavat perustiedot vaikka Wikipediasta.

Olen kuluneen vuoden aikana perehtynyt vapaa-aikanani Suomen lähihistoriaan, ja hyvin nopeasti huomasin sen, miten massiivinen määrä teoksia juuri Mannerheimista on kirjoitettu. Listaan alla sekä jo luettuja että vasta vuoroaan odottavia teoksia aiheesta. Kyseessä ei ole mikään kattava katsaus Mannerheim-kirjallisuuteen, vaan kuvaus omasta itseni sivistämisen projektista, joka jatkuu edelleen.


ASKELLETTU TAIVAL

1. Suomen marsalkka C.G. Mannerheim, Meri, Veijo, s. 454, WSOY 1990.

Ehkä parhaiten kirjailijana tunnetun Veijo Meren elämäkerta Mannerheimista oli se ensimmäinen, jota minulle suositeltiin. Merellä on selvästi ollut käytössään huomattavan paljon tarinoita Marskista, eikä kirjoittaja ole aina onnistunut luomaan luontevaa sidosteisuutta tarinasta toiseen siirryttäessä. Ei ehkä se paras mahdollinen aloituspiste, mutta sain joka tapauksessa mukavan kokonaiskuvan. Teoksen ote on erittäin syvästi kohdettaan kunnioittava.


2. Mannerheimin ja Rytin vaikeat valinnat: Suomen johdon ratkaisut jatkosodan käännekohdassa, Visuri, Pekka, s. 399, Docendo 2015.

Kirjakaupan alelaarista alle kuudella eurolla mukaani lähti Pekka Visurin tutkimus Suomen poliittisen ja sotilaallisen johdon tekemistä ratkaisuista jatkosodan aikana ja hieman sen jälkeen. Kyse oli tasapainoilusta idän ja lännen välissä, ja tässä suurimman vastuun kantoivat toki presidentti Risto Ryti ja Puolustusvoimien ylipäällikkö Gustaf Mannerheim. Lukukokemuksena hyvinkin perusteellisesti aikakautensa tapahtumia selostava, ajoittain hieman raskassoutuinen kirja. Koen kuitenkin lukemisen hyödylliseksi varsinkin siksi, että halusin ymmärtää avainkaksikon kertomia syitä tekemilleen ratkaisuille.


3. Mannerheim, Turtola, Martti, s. 310, Tammi 2016.

Paikallisessa kirjakaupassa näkyvällä paikalla ollut Mannerheim on ansiokkaasti sotahistoriasta useita teoksia tehneen emeritusprofessori Martti Turtolan käsialaa. Kirja itsessään on eräänlainen vastaveto muille Mannerheim-opuksille, joten teosta ei voi suositella ensikosketukseksi aihepiiriin. Turtola on pyrkinyt kertomaan asioita, joita ei ole aiemmin julkisuudessa juurikaan käsitelty. Kirjailijan muihin teoksiin verrattuna tämä vuoden 2016 Mannerheim-kirja on ehkä kirjoittajansa heikoin teos. Silti ehdottomasti lukemisen arvoinen se on niille, joilla on jo kohtuulliset pohjatiedot Mannerheim-tutkimuksesta.


4. Eripuraa ja arvovaltaa: Mannerheimin ja kenraalien henkilösuhteet ja johtaminen, Laaksonen, Lasse, s. 495, Docendo 2014.

Eripuraa ja arvovaltaa on oiva ikkuna niin keskeisiin toisen maailmansodan sotatapahtumiin Suomessa kuin niiden taustalla vaikuttaneisiin kenraaleihinkin. Johtamisopillinen näkökulma tekee aiheesta omalla tavallaan ajattoman, jolloin sitä voi suositella historianörttien ohella myös henkilöstöjohtamisesta kiinnostuneille. Kuivakan akateeminen esitystapa tekee lukukokemuksesta hieman raskaan, mutta lopulta palkitsevan.


5. Mannerheim: presidentti, sotilas, vakooja, Clements, Jonathan, s. 334, Docendo 2014.

Alun perin englanninkieliselle yleisölle suunnattu yleisteos Mannerheimista, joka keskittyy ennen kaikkea tulevan marsalkan vaiheisiin Itä-Aasiassa hänen toimiessaan Venäjän tsaarin palveluksessa. Suomalaiset teokset ovat yleensä ymmärrettävistä syistä hyvinkin suomikeskeisiä, joten brittiläisen historioitsijan ulkopuolisempi näkemys on tervetullut. Käännös jättää ajoittain toivomisen varaa erityisesti käytettyjen sanavalintojen osalta, mutta muuten kyseessä on helppolukuinen yleisteos. Clementsin Mannerheim on ehkä paras neljän euron pokkari, jonka olen koskaan alelaarista mukaani poiminut.


MATKA JATKUU

Edellä mainittujen teosten ohella olen katsellut jo valmiiksi kourallisen lisää kirjoja, joilla aion sivistää itseäni. Niiden laadusta en toki osaa vielä sanoa mitään, mutta ainakin ne ovat riittävän kiinnostavia päätyäkseen luettaviksi. Ehkä sitten on jo aika siirtyä eteenpäin Paasikiveen ja Kekkoseen. Mauno Koiviston muistaakin sitten jo aivan toisella tavalla, koska on itse elänyt silloin.


6. Gustaf Mannerheim: aristokraatti sarkatakissa, Meinander, Henrik, s. 335, Otava 2017

Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinanderin teos vaikuttaa tasapainoiselta kokonaiskatsaukselta Mannerheimin elämään kehdosta hautaan ainakin sisällysluettelon perusteella. Lisäksi sivumäärä on maltillinen, ja kirja on fyysiseltä kooltaan miellyttävä. Näin ollen Aristokraatti sarkatakissa -teoksella on ainakin päällisin puolin edellytykset olla se paras ja modernein lähtökohta Mannerheim-kirjallisuuteen.


7. Hulttio: Mannerheimin painava nuoruus, Keskisarja, Teemu, s. 250, Siltala 2016.

Olen aina pyrkinyt etsimään Mannerheimista tehtyjä kokonaiskatsauksia yksittäisten tapahtumien tai aikakausien sijaan. Otin kuitenkin taannoin osaa paikallisessa kirjastossa järjestettyyn Mannerheim-keskustelutilaisuuteen, jossa oli puhumassa historioitsija Teemu Keskisarja. Hänen uutuuskirjaansa Hulttio oli paikan päällä myynnissä, ja teos keskittyy ennen kaikkea Mannerheimin nuoruusvuosiin. Esiintymisensä ansiosta Keskisarja onnistui vakuuttamaan minut siitä, että jossain vaiheessa teos kannattaa lukea. Nyt harmittaa, etten ottanut opusta mukaani signeerauksen kera heti keskustelutilaisuuden jälkeen. Elämä on.


8. Mannerheim: viimeinen kortti?, Suomi, Juhani, s. 600, Siltala 2013.

Ennen kaikkea presidentti Urho Kekkosen tutkijana kunnostautuneen Juhani Suomen 600-sivuinen teos Mannerheimista keskittyy ennen kaikkea presidenttikauteen 1944-1946. Suomen ote aiheeseensa on kuulemma perusteellinen, minkä voi päätellä jo sivumäärästäkin. Näkökulma ei ilmeisesti ole kumartavan kunnioittava kuten Veijo Merellä, vaan niin sanotusti kriittinen. Mitä se sitten tässä tapauksessa tarkoittaakaan. Aion ottaa selvää.


Kuten jo mainitsin, Mannerheimista "eroon" päästyäni siirtynen ehkä Paasikiveen ja Kekkoseen. Toisaalta voisi olla avartavaa lukea myös 1900-luvun muiden maiden mahtitekijöistä, kuten esimerkiksi Winston Churchillistä.