Keväisen flunssan iskettyä päätin julistaa kaikille, mitkä pelit ovat maailmanhistorian parhaimpia kautta aikojen. Kaikki esitetyt merkkiteokset ovat jaetulla ykkössijalla, minkä vuoksi jokaisen järjestysnumero on kuvaavasti ykkönen. Päätöksestäni ei voi valittaa.

1. Mega Man 2 (NES), 1990

Kaksiulotteisen ja suoraviivaisen pelaamisen kruununjalokivi Capcomilta Nintendon 8-bittiselle kenkälaatikolle. Kaikki vain toimii ja vielä tänäänkin osaan hyräillä suurimman osan pelin musiikeista.

1. Resident Evil 4 (Wii), 2005

Kauhupelit olivat ennen rumia, kankeita ohjata ja tarinaltaan ei-niin-kovin kummallisia. Kaikki muuttui Resident Evil 4:ssa. Ohjaus oli edelleenkin ajoittain haasteellinen, mutta se kaikki muu toteutus... ah. Peli julkaistiin myös Wiille, mitä pidän kaikkein parhaimpana versiona.

1. Metroid Prime (GameCube), 2003

Olipa kerran aika, jolloin ensimmäisen persoonan pyssyttely tarkoitti samaa kuin putkessa juostava sotilasräiskintä. Sitten tuli aivan puskista Retro Studiosin Metroid Prime, joka asetti Nintendon klassisen sarjan kertaheitolla kolmanteen ulottuvuuteen. Nykyään hieman vanhentuneen grafiikan lisäksi tallennusjärjestelmä on ainoa muistutus wanhoista ajoista. Toivottavasti Nintendo ymmärtää tehdä Metroid Primesta HD-päivitetyn version WiiU:lle.

1. Super Mario Galaxy 2 (Wii), 2010

Kolmiulotteinen tasoloikka, jossa ei ole oikeastaan mitään vikaa. Kaikki toimii juuri niin upeasti kuin vain ikinä osaa kuvitella. Tarina vain ei ole kummoinen, mutta eihän se koskaan marioissa ole.

1. Dragon Age Inquisition (Xbox One), 2014

Kolmas Dragon Age niputtaa yhteen ja samaan pakettiin kaiken sen, mistä pidän länsimaisissa roolipeleissä. Leijonanosa pelistä kuluu erilaisissa poliittisissa juonitteluissa ja ylipäänsä eri hahmojen kanssa keskustellessa. Se toinen puoli onkin sitten sekoitus valtavan maailman tutkimista ja taistelemista. Peruspelin läpäisyssä kestää helposti yli 100 tuntia, mikäli maailmaan päättää uppoutua. Tämä on aikuisten peli isolla A:lla.

Tänä syksynä pelijulkaisuiden yskiminen on tuntunut enemmän säännöltä kuin poikkeukselta. Olen syyskuun alun jälkeen pelannut Xbox Onella Titanfallia, Call of Duty: Advanced Warfarea, Halo: Master Chief Collectionia, Grand Theft Auto Onlinea, Assassin's Creed: Unitya ja Destinya. Näistä vain Titanfall toimii kunnolla. Peli tarttui lisäosineen haaviin Liven kauppapaikan Black Friday -tarjouksena huimaan hintaan 12 euroa.

Muutama napin painallus ja peli käynnistyy. Toiset pari painallusta ja kaverit on koottu samaan peliaulaan. Kolmannet pari painallusta, muutama sekunti odottamista ja verkkokahinat rullaavat kuin unelma. Kaiken maailman haasteet ja saavutukset avautuvat ihan vain rennosti pelaamalla. Kokemustasot karttuvat kavereiden kanssa peetä jauhaen. Matsista toiseen siirrytään ilman turhia nikotteluja. Pelattavia karttoja on julmettu määrä ja niiden suuri koko vähentää reaktionopeuden merkitystä. Juuri tällaisesta papatkin tykkäävät.

Ulkoasu ja äänimaailma ovat ehtaa uuden polven laatua. Ruudunpäivitys tuntuu rullaavan silkkisesti eikä verkkoviivekään peli-istuntoja pilaa. Täten julistan Titanfallin loppuvuoden 2014 verkkomättöjen kuninkaaksi.

Sylvester Stallone on jo kohta vuosikymmenen ajan kunnostautunut elokuvilla, joissa tavalla tai toisella ratsastetaan vanhalla maineella tehden samalla eräänlaista tiliä eletyn elämän kanssa. Rocky 6 (2006), Rambo 4 (2008), Expendables (2010), Grudge Match (2013) ja niin edelleen: näitähän piisaa. Tulin tästä miettineeksi omia ja pitkäaikaisimpien kavereideni peliharrastusta, jossa mieltymykset tuntuvat selvästi riippuvan iästä ja elämäntilanteesta.

JUNNUNA PIKSELEITÄ PIESTEN

Lapsena ja teininä tärkeintä oli lähinnä sujuva ja näyttävä toiminta. Toki olennaista oli myös onnistumisen tunteiden saaminen, mutta tämän ymmärsin vasta vanhempana. 8-bittisen NESin aikana ei vielä uljaalla grafiikalla ja pauhaavilla äänimaailmoilla hirveästi pröystäilty. Tarinoiden kertominen pelissä lähinnä kummastutti, josta ensimmäinen Ninja Gaiden (1991) on jäänyt mieleen.

KATANALLA KAKKOSEEN

Iän alkaessa kakkosella koin sen pakollisen ajanjakson, jolloin etualalle astui mahdollisimman näyttävä visuaalinen tykitys ja korvien kanssa esileikkivät äänet. Pelien tarinat eivät vieläkään niin kovin kiinnostaneet kuin ehkä poikkeustapauksissa. Tärkeintä oli edelleen sujuva toiminta, ja nyt parasta ikinä oli pelata yhdessä kavereiden kanssa. Halo (2001), Call of Duty 4 (2007), Gears of War 2 (2008) oi niitä aikoja ja niin edelleen.

Kolmenkympin kriisin kolkutellessa refleksiräiskinnät ja nopeaa sorminäppäryyttä vaativat taitopelit alkoivat kokea inflaatiota, joskin yksi pelisarja teki tässä poikkeuksen. Ninja Gaiden (2004) ja sen jatko-osat oli pakko hoitaa hieman kovemmalla vaikeustasolla armottomista selkäsaunoista huolimatta. Muistan vieläkin kuinka Ninja Gaiden 2:n (2008) läpäisyn jälkeen oli pakko vaihtaa koko vaatekerta runsaan hikoilun vuoksi. Tilastojen mukaan katselin Game Over -ruutua 169 kertaa ennen lopputeksteihin pääsemistä.

PAPPANA HIDASTUU

Iän karttuessa peleistä saatava eskapismi ja rentoutuminen näyttävät tulevan koko ajan tärkeämmiksi. Oikeassa elämässä on riittävästi kiirettä ja stressiä, jolloin peliohjaimeen tarttuessa haluaa kokea kaikkea muuta paitsi kiirettä ja stressiä. Tämän vuoksi esimerkiksi Dark Soulsin (2011) ja uusimmat Call of Dutyt saa tunkea syvälle sinne poikittain.

Mielenkiintoisen tai suureellisen tarinan kertovat pelit hoidan nykyään lähes yksinomaan helpoimmalla vaikeustasolla. Haluan kokea tarinan ja ehkä tehdä siinä sivussa painokkaita valintoja hoitaen asiat mahdollisimman pitkälle ilman väkivaltaa. Liputan mielelläni sellaisille peleille kuin The Last of Us (2013), Mass Effect (2007), Dragon Age (2009), The Witcher 2 (2011), Fallout 3 (2008) ja Skyrim (2011).

Vanhempana refleksejä ja sorminäppäryyttä vaativissa peleissä ei enää pärjää itseään puolta nuoremmille. Siksi huomio siirtyy kuin itsestään sellaisiin teoksiin, joissa ratkaisevaa on kokonaisuuden hahmottaminen, tilanteiden ennakointi ja kärsivällisyyttä vaativat toimintatavat. Näistä syistä fanitan korkealle Splinter Cell: Blacklistiä (2013), Thiefiä (2014), Dishonoredia (2012) ja Sniper Eliteä (2014). Näissä peleissä valitsen yleensä sen kaikkein kovimman vaikeustason juuri siksi, että onnistuminen on harvoin kiinni reaktioajasta.

Pieniä lapsia hankkineilla kavereillani pelivalinnat ovat selvästi toisenlaiset. Meiningin tulee olla nopeasti ja helposti omaksuttavissa. Tarina täytyy pystyä sisäistämään nopeasti ja helposti tai sitten stooria ei tarvita lainkaan. Onnistumisen elämyksien on oltava välittömiä. Tärkein yksittäinen valintaperuste on mahdollisuus pelata juuri niin pitkissä tai lyhyissä pätkissä kuin haluaa. Tiivistettynä ihanteena on käsky pelasta maailma, tässä sinulle ase ja tuohon suuntaan putkessa juosten eteenpäin mars mars. Työn ja perheen tuomien velvoitteiden vuoksi pelaaminen on muuttunut lapsuuden suorittamisesta ja kavereille mahtailusta kohti helppoa rentoutumista, jossa ei aivoja haluta liiaksi rasittaa.

Ja nyt tämä pappa lähtee ulos nauttimaan kesäisestä auringosta. Toisaalta ei se sisätiloissa pelaaminenkaan huono vaihtoehto ole.

Vietin kevääni Suomenlahden toisella puolella, ja sain siellä inspiraatiota tehdä hieman muutoksia ruokavaliooni. Tallinnassa ei juuri pizzerioita tai kebabbiloita ole, ja lisäksi paikallisten herkut ovat varsin erilaisia Suomeen verrattuna. Tietysti elintasoerokin vaikuttaa, mutta tässä tapauksessa hyvään suuntaan.

SALLITUT PAHEET OVAT IHANIA

Ennen sitä pelottavaa kiellettyjen asioiden listaa kirjaan ylös sallitut paheet: suklaa, jäätelö, (sokerittomat) energiajuomat, sekä naiset. Päinvastoin eli kokonaan pannassa koetan pitää salmiakin, pizzan ja kebabin.

Paheisiin ei tietenkään saa langeta liian usein. "Kohtuus kaikessa" niin kuin taisi jo arkkiatri Arvo Ylppö todeta.

KIINTEÄN MODAUS

On varsin helppoa sanoa "en syö tota enkä tota". Haaste piilee siinä, kuinka syö sekä laadullisesti että määrällisesti. Oppimani mallin mukaisesti koetan nyt vähentää lihansyöntiä ja vastaavasti lisätä oikeanlaisten hiilihydraattien saantia tumman leivän, pastan, riisin ja perunan muodossa. Ainainen projekti on tietysti sokerin ja suolan vähentäminen, ja tähän koetan päästä lisäämällä hedelmien syömistä (makeisten sijaan). Ruoan maustamisessa suosin enemmän yrttejä ja pippureita enkä niinkään suolaa. Rasvan käyttöä pyrin lisäämään, koska se tuo nopeasti kylläisen olon. Sitä paitsi jostainhan sitä energiaa on saatava.

Ähkyyn syömistä on vältettävä.

NESTEMÄISEN MODAUS

Makeisten ohella suurin sokerihumalan lähteeni ovat juotavat, joten pyrin korvaamaan kaiken vähäsokerisilla vaihtoehdoilla. Maidosta siirryn takaisin kevytmaitoon ja unohdan toistaiseksi rasvattoman maidon. Proteiinin saannin varmistelen juomajauheella, jossa on 40 g proteiinia yhdessä annoksessa. Tämä juomapaukku tulee tietysti otettua normaalin treenin jälkeen.

SOPPAKAUHA KÄTEEN

Tässäpä hyvä motivaatio kokkailla kotosalla vieläkin enemmän kuin nyt jo teen. Yleisesti ottaen itse tehty tulee halvemmaksi, taidot kehittyvät ja mikä tärkeintä: tietää itse tarkalleen kuinka paljon ruoassa on sokeria, suolaa, rasvaa ja mausteita.

Käytän blogahduksessani englanninkielisiä lainauksia ja ilmoitan lähteeni sen mukaisesti. Vakavasti otettavassa tutkimuskirjallisuudessa lähteet ilmoitetaan toisin. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole tehdä väitöskirjaa, vaan kirjata ylös oppimiani asioita innostaen ehkä muitakin perehtymään samaan aihepiiriin.

SHINOBIN AIKA

Aivan aluksi kannattaa unohtaa melkein kaikki, minkä on sisäistänyt elokuvista ja peleistä. Ninja eli oikeammin shinobi no mono oli keskeinen osa itämaista sodankäyntiä vuosisatojen ajan. Säilyneiden dokumenttien perusteella shinobien kulta-aika oli noin 1300-luvulta 1600-luvun alkupuolelle. Tämän jälkeen yhteiskunnallisten olojen muuttuessa myös ninjojen merkitys väheni. Viimeinen naula arkun kanteen tapahtui 1800-luvun jälkipuoliskolla, kun keisari Meiji (1852-1912) modernisoi Japanin armeijan ja lakkautti samurailuokan vuonna 1876. Siinä sivussa myös ninjat lakkasivat olemasta. Nykyaikana ei siis ole olemassa sen enempää samuraita kuin ninjojakaan.

AUKTORINA SUN TZU

Shinobien asema sodankäynnissä perustui pitkälti Sun Tzu'n (544-496 eKr.) Sodankäynnin taidon lukuun 13, joka käsittelee vakoojien merkitystä tiedustelutiedon hankkimisessa. "Knowledge of the enemy's dispositions can only be obtained from other men. Hence the use of spies, of whom there are five classes ---" Sun Tzu'n näkemykset koettiin niin keskeisiksi, että säilyneissä ninjaoppaissa on jopa omia kommentaareja Sodankäynnin taidon katkelmista /4/.

SHINOBIN TEHTÄVÄ

Itämaisessa sodankäynnissä shinobin pääasiallinen tehtävä oli toimia vakoojana ja tiedustelijana. Joskus toimeksiantoihin sisältyi myös murtovarkauksia, tuhopolttoja, kidnappauksia ja salamurhia. Varjoissa hiipiminen annettiin yleensä alemman tason innin-shinobin tehtäväksi. Sen sijaan asiakirjojen väärentäminen, linnakkeiden pohjapiirustusten hankkiminen ynnä muu salaliittoilu oli kaikkien näkyvillä viihtyvän yonin-shinobin alaa.

HISTORIALLINEN NINJUTSU

Shinobien tehtävät edellyttivät erityistaitoja, joiden opettamisessa kunnostautuivat ajan kuluessa varsinkin Kokan ja Igan alueet Japanissa. Erityisen tärkeitä olivat tulentekotaidot, joukkoon sulautuminen ja muistin kehittäminen: tärkeät tiedot oli kerrottava suullisesti ninjan palattua takaisin toimeksiantajansa luo. Shinobille tarpeellisten taitojen kokoelmaa kutsuttiin yleisnimellä shinobi no jutsu tai nykyihmiselle tutummin ninjutsuksi. Kyse ei siis ollut taistelulajista eikä varsinkaan aseettomasta sellaisesta. Shinobin tuli päinvastoin välttää avointa taistelua /2/.

KUKA OLI SHINOBI?

Shinobi oli tavallisesti samurailuokkaan kuuluva mies, jonka ammattina oli suorittaa toimeksiantoja shinobina. Tästä yleissäännöstä on kuitenkin monia poikkeuksia. Uskonnollisilta näkemyksiltään shinobi oli usein polyteistinen ja monin tavoin taikauskoinen. Säilyneissä ninjaoppaissa on melkoinen määrä erilaisia ennusmerkkien lukuohjeita ja ehdotettuja rituaaleja ennen tehtävään lähtemistä. Kaikesta huolimatta "the art of shinobi is not mystical and does not use unreasonable skills or the art of demons or divination"/4/.

SÄILYNEET DOKUMENTIT

1600-luvun alkupuolen jälkeen ninjojen merkitys väheni, joten syntyi tarve kirjata pitkän ajan kuluessa hioutuneita taitoja muistiin. Juuri tältä ajalta onkin peräisin suurin osa säilyneistä ninjaoppaista. Harmillisesti kaikkea ei kirjattu muistiin ja monen ninjataidon kuvaus päättyy sanoihin "there are other things to be orally transmitted"/4/. On siis hyväksyttävä se tosiasia, ettei kaikkea voi tietää.

LOPUKSI

"--- the shinobi is a spy, thief, warrior, infiltration agent, explosives and fire expert, secret scout and killer. Undercover in enemy territory, he truly deserves the fame which he has acquired. He is one of history's greatest military assets, the shinobi no mono, the ninja of Japan." /1/

LÄHTEET

Olen asettanut teokset järjestykseen, jossa ne kannattaa omasta mielestäni lukea. En siis ole tavoitellut kronologista tai aakkosellista järjestystä.

1) In Search of the Ninja - The Historical Truth of Ninjutsu, Cummins, Antony, The History Press, 2012.
Yleiskatsaus toimii hyvänä pohjustuksena ymmärtää historiallisen ninjan maailmaa.

2) True Path of the Ninja - The Definitive Translation of The Shoninki, Cummins, Antony ja Minami, Yoshie, Tuttle Publishing, 2011.
Samurai ja ninjamestari Natori Masataken 1600-luvun jälkipuoliskolla kirjoittama opas on muistiinpanokokoelmaa muistuttava teos. Käsitellyt aiheet ovat lähes yksinomaan korkeamman tason yonin-ninjan taitojen syventämiseen tarkoitettuja.

3) The Book Of Ninja: The Bansenshukai - Japan's Premier Ninja Manual, Cummins, Antony ja Minami, Yoshie, Watkins Publishing, 2013.
Oppineen ninja Fujibayashin kokoelma varsinkin Igan alueen ninjataidoista vuodelta 1676. Mukana myös kattavasti ninjutsun historiaa. Laajuutensa vuoksi teoksen liikanimeksi on muodostunut "ninja bible".

4) Iga and Koka Ninja Skills: The Secret Shinobi Scrolls of Chikamatsu Shigenori, Cummins, Antony ja Minami, Yoshie, The History Press, 2013.
Oman aikansa akateemisen tutkijan ja kirjailijan ja ninjutsumestarin 1700-luvulla syntynyt teos. Opus kokoaa yhteen ja vertailee Igan ja Kokan alueen ninjataitoja keskenään.

5) The Secret Traditions of the Shinobi - Hattori Hanzo's Shinobi Hiden and other Ninja Scrolls, Cummins, Antony ja Minami, Yoshie, Blue Snake Books, 2012.
Kolme englanniksi käännettyä ninjatekstiä, joista tunnetuin on Hattori Hanzon kirjoittama Shinobi Hiden vuodelta 1560.