Bound by Flame

Spiders Studio ei ole tullut tunnetuksi maailman hiotuimmista peleistä, eikä Bound by Flame tee ensimetreillään poikkeusta. Klisee siellä, bugi täällä. Toisaalta studion peleillä on ollut tapana lämmetä hitaasti, ja muutaman tunnin kärsimystä voi seurata positiivinen yllätys. Jokusen tunnin pelaamisen jälkeen olin varma, että kärsimys olisi pian ohi - vaan eipä ollut.

Bound by Flame yrittää olla kamalan paljon. Se haluaa olla synkkä. Se haluaa olla haastava. Se haluaa olla kypsä, aikuinen ja jopa liikuttava. Kunnioitettavia tavoitteita, etenkin verrattain pieneltä studiolta. Spiders on kertonut avoimesti pyrkivänsä luomaan tarttuvan tarinan, jossa tehdään moraalisia valintoja ja kohdataan niiden seuraukset. Pelin maailma on korruptoitunut paikka, ja pelaajan on päätettävä miten pitkälle on valmis menemään sen pelastamiseksi.

Konsepti kuulostaa hyvältä paperilla: valintoihin nojaava tarina palkkasoturista, jolla on synkkä salaisuus. Kun viekkaat jääzombit iskevät ja maailma valuu hiljalleen kaaoksen valtaan, pelaaja kumppaneineen tapaa joukon maageja, jotka (ehkä) yrittävät pelastaa sen. Mutta ylläripylläri, jokin mystisessä rituaalissa vinksahtaa pahasti kieroon ja päähahmo Vulcan huomaa, ettei olekaan enää yksin päänsä sisällä. Synapseilla surfailee nyt myös tulidemoni, ja yhdessä nämä ovat maailman ainoa toivo.

Tarina hamuaa kipeästi hyväksyntää ja yrittää tuon tuostakin korostaa, miten tumma, aikuinen ja mahtava se on. Useimmiten se ilmenee voimasanan, rintaparin tai peräti molempien muodossa. Tämä tekee tarinalle lopulta vain hallaa, sillä vähän ajan kuluttua lapsellisuuksiin on jo lopen leipiintynyt. Kuten niin monet muutkin osa-alueet Bound by Flamessa, tarina-aspekti on pintapuolisesti olemassa, mutta se on toteutettu huolimattomasti, vailla kriittistä arviointia ja kunnollista englannin osaamista.

Omista valinnoista riippuen demoni ottaa enemmän tai vähemmän otteen Vulcanin kehosta, millä on vaikutusta sekä tarinaan että ulkonäköön. Mikä aluksi näyttäytyy vain punaisten silmien kautta on pian muuttanut hahmon sarvipäiseksi, harmaahipiäiseksi ja demoniseksi bassoääneksi. Valintojen ihmisyyden ja demonisuuden välillä pitäisi tietysti tuntua vaikeilta ja saada pelaaja pohtimaan valintojensa seurauksia, mutta omatunnon kolkuttelu tyssää tyhjätauluisiin hahmoihin, kökköön dialogiin ja köyhään ohjaukseen. Suoraan sanottuna peli ei saa välittämään yhtään mistään.

Valinta on siten aika ilmeinen. Demonina Vulcan ei vain näytä kovemmalta, vaan pystyy myös hyödyntämään useita voimakkaita loitsuja. Näitä voi päivitellä kokemuspisteiden karttuessa ja tasojen noustessa, ja pisteet voi sijoittaa mihin tahansa kolmesta kykypuusta: kahden käden miekkailuun, yhden käden miekkailuun tai magiaan.

Erikoistumisella on kokonaisuuden kannalta tosin vain pieni merkitys, koska kun taistelumekaniikan kerran oivaltaa, pystyy samoilla vedoin selviytymään muistakin koitoksista. Iske, torju, iske, torju, iske... you get the idea. Ajoitus on ehdottomasti tärkeää eikä taitoelementtiä ole tyystin unohdettu, mutta kuten tarinan kohdalla jää taistelustakin puuttumaan se tietty syvällisyys, joka erottaa jyvät akanoista. Bound by Flamessa taistelut muuttuvat nopeasti itseääntoistaviksi väännöiksi, ja niissä pystyy myös hyödyntämään pelin ilmiselviä heikkouksia. Esimerkiksi pomotaistelussa voi palautella energiaa juoksemalla bossin ympärillä kehää ja taistelussa voi vetäytyä vihollisille määrätyn alueen ulkopuolelle, jolloin tekoälykaveri saa vapaasti käydä vihollisten kimppuun ilman että ne osaavat tähän reagoida.

Vihollissuunnittelu on hienoa, se myönnettäköön. Pomovastukset ja niille pyhitetyt alueet ovat usein ensiluokkaista silmäkarkkia. Valitettavasti samaa ei voi sanoa muista alueista, jotka ovat pahimmillaan lähes amatöörimäisen tökeröitä. Kiviä kuvaavia objekteja on venytetty satakertaisiksi jonkinlaisten kiviseinämien kyhäämiseksi, puita on ripoteltu vähän miten sattuu ja jossain näiden välissä kulkee kapea polku, jota pitkin pelaaja taivaltaa seuraavaan kahinaan. Käytävät ovat kuolonloukkuja sekä pelaajalle että tukihahmoille, ja laveammat alueet jäävät yksityiskohdattoman laitteiksi ja tylsiksi.

Kontrastit pelin sisällä ovat jyrkkiä. Tuntuu siltä kuin kehittäjät olisivat käyttäneet kaiken osaamisensa vain muutamiin kohokohtiin ja jättäneet loput pelistä vaille huolta ja rakkautta.

Huolimattomuus paistaa kaikkialta. Tehtävät, jotka ovat toistavia ja epäkiinnostavia jo itsessään, kohdistuvat joskus samoihin asioihin aivan kuin kehittäjät olisivat unohtaneet, missä vaiheessa tarinaa nyt mennään. Selvin esimerkki tästä tulee muutaman tunnin pelaamisen jälkeen, kun pelaajaa pyydetään ottamaan selvää oudosti käyttäytyvistä kyläläisistä. Kun ihmisiltä on kymmenessä minuutissa saanut tentattua, mitä oikein on tapahtunut, ketkä outoilevat ja miten se ilmenee, palataan raportoimaan tehtävänantajalle, joka - herra varjele - pyytää puhumaan paikallisille samasta asiasta täsmälleen saman dialogin saattelemalana kuin aiemmin!

Eikä aikaakaan, kun peli paljastaa autuaan idioottimaisuutensa letkeällä raiskausvitsillä. Kyläläinen heittää sankarille, että tulipa maattua käytännössä tajuttoman vaimon kanssa, "jotta se vähän piristyisi". Tähän pelaajan hahmo virkkoo "heh, olitpa tuhma", ja asia on sillä käsitelty. Seksismi paistaa läpi. Yksi naispuolisista sivuhahmoista huomauttaa, ettei tällä ole asianmukaista vaatetusta. Tämä ei tietenkään tee asialle yhtään mitään, vaan on lopun peliä jokaisen vastaantulijan esineellistämänä ilman minkäänlaista vastareaktiota.

Peli ei lakkaa olemasta seksistinen nostamalla asian esiin dialogissa. Se ei ole kyllin kypsä väittääkseen näin, eikä tarina ole myöskään synkkä ja aikuinen sen takia, että siinä kiroillaan vähän väliä. Vähemmän kriittinen pelaaja voi ehkä antaa anteeksi tarinan kömpelyyden, amatöörimäiset ympäristöt ja suurpiirteiset taistelumekaniikat - erityisesti, jos symppaa pienempiä kehittäjiä kuten Spidersia. Jotkut voivat varmasti katsoa läpi sormien pelin kyvyttömyyden asioiden syvempään ymmärrykseen ja kaivaa pelistä toistakymmentätuntia keskitasoista ropetusta, mutta itse en ole niin kiltti.

Bound by Flamella oli sinänsä arvostettava visio, mutta se on pilattu puolihuolimattomalla toteutuksella. Inspiraatiota on haettu joka suunnasta ja elementtejä on lainattu viime vuosien paremmista roolipeleistä, mutta niitä ei ole hitsattu kunnolla yhteen.

Bound by Flame ei missään vaiheessa parantunut - se vain kävi huonommaksi.