Brink

Peli alkaa valinnasta: pelastaa Arkki vai paeta siltä? Valitsen jälkimmäisen, luultavasti kotitekoisten aseiden ja nuhjuisten vastarintaliikkeen houkuttelemana. Tarina käynnistyy, ja alkuvideossa liikkeen johtajan veli Chen vetää sauhut sikaristaan ennen tunteikkaan palopuheen pitämistä kannattajilleen. "Meidän on paettava", hän sanoo.

Odotukset peliä kohtaan ovat korkeat, ja julkaisun lykkäännyttyä vuodella mieliin on ehtinyt hiipiä myös malttamattomuutta. Ennen kuin pääsen lämmittelemään liipaisinsormea, on kuitenkin vielä yksi askel ylitettävänä. Eteen aukeaa hahmoeditori. Kyseessä on kunnianhimoinen ominaisuus hahmon silmistä kuvatussa räiskinnässä, ja editori mahdollistaa oman sotilaan muovaamisen pienintä yksityiskohtaa myöten (joskaan naishahmoa ei jostain syystä voi tehdä). Kasvonpiirteiden lisäksi editorissa voi valita myös yhden kolmesta kehotyypistä, mutta alussa käytettävissä on vain normaalivartaloinen soturi. Hintelämpi pumppukone ja raskaita aseita kantava tankki avautuvat muutaman tunnin pelaamisen jälkeen kokemuspisteiden kautta.

Brinkin tapahtumat keskittyvät Ark Cityyn, jossa kaksi katkeraa kaupunkisotaa käyvää osapuolta taistelevat vähistä luonnonvaroista, vedestä ja elintilasta. Tarina vaikuttaa lähtökohtaisesti melko kunnianhimoiselta, ja molemmat osapuolet tuntuvat uskottavilta. Pelin tiimellyksessä kyse on kuitenkin lähinnä räiskinnästä ja tiimityöskentelystä.

Vaikka latausruuduissa varoitellaan, että Brink saattaa olla monimutkainen, pääsin peliin sisään pääasiassa kivuttomasti. Yksinpeli ja moninpeli linkittyvät saumattomasti, ja hahmon kokemuksen kartuttaminen on helposti ymmärrettävissä. Jos jotkin pelissä äkkisiltään hämmentävät, niin tilannesidonnaiset sivutehtävät ja eri hahmoluokkien erityispiirteet.

Kentällä juoksee muista peleistä tuttua porukkaa: sotilasta, lääkintämiestä, insinööriä ja agenttia. Sotilas jakaa ammuksia, lääkintämies elvyttää, insinööri rakentaa väliaikaisia puolustuksia ja agentti vetää ylleen kuolleen vastustajan vaatteet. Kaikkien kyvyille on käyttöä, ja joukkue joka muodostaa hahmoluokista toimivamman kokonaisuuden on yleensä vahvoilla.

Joukkueiden päämäärät muuttuvat lennossa, eikä tekemisestä tule pulaa. Esimerkiksi yksi kenttä puikkelehtii hylätyn sataman, ruosteisten alusten ja konttien välissä. Toisen ryhmän tehtävänä voi olla ensin räjäyttää barrikadi ja sen jälkeen ottaa nosturi haltuunsa. Tämän jälkeen siirrytään ohjusten käynnistämiseen ja operaation puolustamiseen. Juuri tämä asettaa tiimityöskentelylle ja toiminnan koordinoinnille kunnolliset vaatimukset; sotilaiden on turvattava alue, jotta insinöörit pääsisivät rauhassa näpertämään, kun taas lääkintämiehet pyrkivät pitämään koko tiimin elävien kirjoissa.

Hahmoluokkien paletti ei kuitenkaan ole täysin onnistunut, vaan agentti jää herkästi sivuosaan. Vaikka eri kentät vaativat eri lähestymistapoja, on se ollut vähiten suosittu moninpelissä. Usein hahmolle on yksinkertaisesti vaikea löytää hyödyllistä roolia.

Brink on silti parhaimmillaan vuorovaikutuksessa, jossa kaikki käyttävät omia erikoisuuksiaan ja voivat tuntea olonsa osaksi sotakoneistoa. On aivan yhtä tyydyttävää säntäillä ympäriinsä lääkintämiehenä ja jakaa piikkiä tiimitovereille kuin sylkeä tulta paksuna, parrakkaana minigun-tankkina. Ottaen huomioon Splash Damagen online-historian, ei ole alkuunkaan yllättävää, että nettipeli on Brinkin vahvin alue.

Tästä huolimatta Brinkin moninpeli ei onnistu herättämään yhtä kuumia tunteita kuin muutamat muut pelit. Ne suuret hetket, jolloin ihmiset hurraavat ja kiroavat huikeille onnistumisille ja noloille mokille, ovat jääneet verrattain harvoiksi. Yksi mittari mitata räiskintäpelin hauskuutta on myös se, miten innokkaasti kentälle mielii takaisin, kun kuolema korjaa. Tässä tapauksessa fiilikset olivat aikalailla 50-50.

Yksinpeliksi Brinkistä ei oikein ole, vaikka pelimuodot sinänsä toimivatkin saumattomasti. Ainoana ihmisenä juoksentelu ei yksinkertaisesti ole hauskaa, ja tekoälytovereiden päättömän kanan tasoinen tekoäly ei auta asiassa. Tässä asiassa se ei erotu edukseen muiden pelien joukosta, jotka toteuttavat yksinpelin laadukkaammin. Virtuaaliset vastustajat kaatuvat myös turhan helposti ainakin keskivaikealla vaikeustasolla. Brink on yksinkertaisesti tehtävä, joka pitää suorittaa kavereiden kanssa - mielellään viidentoista sellaisen.

Kokemuspisteitä mieliville yksinpeli tarjoaa myös muita haasteita Challenges-pelimuodon puitteissa. Mukana on esimerkiksi Mirror's Edgeä muistuttavia parkour-tehtäviä, joissa on hypittävä ja kiivettävä laatikoiden välissä päästäkseen maaliin aikarajan puitteissa. Torninpuolustusta puolestaan jäljitellään tehtävissä, joissa tarkoituksena on puolustaa komentopaikkaa vihollisaaltoja vastaan. Kaikki lisähaasteet tarjoavat kokemuspisteitä, jotka voivat avata oman hahmon käyttöön entistä enemmän aseita ja releitä.

Odotin Brinkiltä paljon. Pidin eräänlaisesta Battlefieldiä, Borderlandsia ja Mirror's Edgeä yhdistelevästä konseptista. Ark vaikutti makealta paikalta, ja punkahtavat design-ratkaisut näyttivät ainutlaatuisilta. Peli täyttääkin odotukset näiltä osin. Olisin silti kaivannut jotain vielä terävämpää. Yksinpeli, etäiseksi jäävä tarina ja joka paikkaan levinnyt tasaisen ruskea väripaletti eivät innosta. Mutta ennen kaikkea se keskeisin ominaisuus, taistelun hurmio, välittyy kilpailevissa peleissä paremmin.