Bye Sweet Carole

Koska käytän paljon videopelejä sekä intohimoni vuoksi että osana työtäni, olen vuosien varrella törmännyt projekteihin, joissa on hyvin outo dilemma. Saattaa tuntua oudolta sanoa, mutta on olemassa pelejä, jotka eivät ole yhtä hyviä kuin videopelit. Niissä on paljon ihailtavia piirteitä ja ominaisuuksia, mutta käytännössä, kun kyse on uppoutumisesta ja vuorovaikutteisen tuotteen koteloitumisesta, ne suoraan sanottuna epäonnistuvat. Näin on Little Sewing Machine's Bye Sweet Carole.

Jokainen, joka on nähnyt trailerin tai edes kuvakaappauksen tästä nimikkeestä, tuntee ehkä sen parhaan ominaisuuden. Animaatiotyyli ja taiteellinen visuaalisuus ovat todennäköisesti ne, jotka nostavat tämän pelin tutkaasi, ja syystäkin. Bye Sweet Carole on ihanan ja rakastavasti animoitu ja piirretty peli, jossa on hienoimpia ja ainutlaatuisimpia visuaalisia tyylejä, joita olen videopelissä nähnyt. Samalla tavalla kuin Cuphead ja pian Mouse: P.I. For Hire tekevät vaikutuksen kumiletkujensa muotoilulla, Bye Sweet Carole:n käsin piirretty estetiikka tuntuu kuin se olisi otettu klassisesta Disney-elokuvasta, ja tämä johtaa kohtauksiin ja lavasteisiin, joissa on niin paljon hahmoja ja värejä, että niihin ei voi kuin rakastua. Se on todella visuaalinen ihme.

Mutta tässä on juju... visuaalisuus ei voi olla kaikki kaikessa videopelissä. On oltava muutakin, joka sitoo laajemman kokonaisuuden yhteen, ja valitettavasti Bye Sweet Carole ei onnistu saavuttamaan kovinkaan paljon näillä rintamilla. Vaikka tarinassa on mielenkiintoinen koukku, joka muistuttaa hieman Alice in Wonderland, dialogi jää hieman latteaksi. Seuraamme Lana päähenkilöä, kun hän selvittää mysteeriä, tarinaa, jossa häntä kohdellaan kaltoin joka käänteessä, mihin hän vastaa parhaiten etäisellä vinkumisella. Jälleen kerran tarinaa halutaan seurata nähdäkseen, miten ydinmysteeri kehittyy, mutta matkan varrella tavattavat hahmot eivät ole kovinkaan mieleenpainuvia, eikä Lana itse ole kovinkaan vakuuttava päähenkilö. Kokonaisuutena kerronta on siis hieman osuva.

Samaa vaikutelmaa voidaan soveltaa myös pelattavuuteen - ja samalla tavoin palata alkuperäiseen toteamukseeni siitä, että joitakin pelejä ei ole tarkoitettu pelattaviksi. Pelissä on tarina ja hieno visuaalinen suuntaus, joihin kannattaa tutustua, mutta pelattavuus itsessään imee siitä suuren osan ilosta. Peli on rakennettu 90-luvun seikkailupelejä muistuttaviin 2D-tasoihin, joissa tutkitaan näitä pieniä ympäristöjä ja suoritetaan Metroidvania-tyyppisiä tehtäviä, jotta päästään eteenpäin. Pohjimmiltaan vaarojen voittamiseksi sinun on löydettävä esineitä tai tapoja avata ovia tai jopa löydettävä kykyjä, joiden avulla Lana voi muuttaa muotoaan ja päästä muille alueille. Teoriassa pelissä vaikuttaa olevan ihan kelvollista syvyyttä, mutta käytännössä se on aivan liian suoraviivainen ja vailla haastetta, ja se pelaa niin verkkaisesti ja kankeasti, ettei liikkuminenkaan ole kovin hauskaa. Peli vaikuttaa siltä, että se on tehty SNES-ohjaimelle eikä nykyaikaiselle laitteelle tai hiirelle ja näppäimistölle, niin alkeellinen ja jäykkä se on.

Bye Sweet Carole Peli yrittää piristää asioita kyttääjien vihollisilla (mikä on vähintäänkin omituinen ja ristiriitainen ajatus 2D-ympäristössä, jossa on vähemmän tilaa paeta), ja tämä saa veren virtaamaan. Kuitenkin, ja tämä on iso asia, tuntien edetessä ei voi olla tuntematta, että peli olisi parempi, jos siinä olisi vähemmän vuorovaikutteisuutta ja jos se tarjoiltaisiin enemmän elokuvamaisella tavalla, ehkä hieman samaan tapaan kuin Telltale tarjosi nopeatempoisia tapahtumia strukturoiduissa leikkausmaisemissa. Tällaisenaankin Bye Sweet Carole:n parhaat kohdat ovat silloin, kun peli ottaa pelaajalta kontrollin pois ja antaa sinun nauttia tarinasta ja taideteoksista. Minusta tämä on melko suuri ongelma, kun kyseessä on muka moderni videopeli.

Tämän vuoksi olen niin umpikujassa Bye Sweet Carole kanssa, koska täällä on ideoita ja elementtejä, jotka ovat aivan loistavia. Mutta videopelinä tilanne on hyvin erilainen, sillä sitä ei suoraan sanottuna ole kovinkaan hauskaa pelata suurimman osan ajasta. Ja tämä puhumatta kokemistani teknisistä ongelmista, joihin kuului muun muassa peliä rikkova bugi, jonka vuoksi minun oli aloitettava tarina alusta...

Kaiken kaikkiaan Bye Sweet Carole on peli, jonka pariin kannattaa tulla pelkästään tarinan ja upean taidesuunnittelun takia. Idea on kiehtova ja siinä on paljon potentiaalia, mutta tämän pelin toteutukselle ja sille, miten se on pohjimmiltaan rakennettu videopelinä, voisi olla hyötyä paluusta liitutaululle.