Carmageddon: Rogue Shift

Carmageddonin (Stainless Games, 1997) brutaalia toimintaa ja vinksahtanutta huumoria muistelee edelleen lämmöllä vuosikymmentenkin jälkeen. Omaperäistä kaahailukonseptia on yritetty uusia vuosien varrella muutamaan otteeseen, mutta alkuperäisen pelin taika on jäänyt loisteeksi perävaloista. Edellisestä uusintayrityksestä on nyt kulunut jo lähes vuosikymmen, ja vuorossa on 34BigThingsin oma näkemys aiheesta pelillään Carmageddon: Rogue Shift.

Pelin esittelytekstien mainitsemat juonenkäänteet zombimaailmanlopusta ja kuolettavasta autokisasta eivät oikein välity muutamasta sarjakuvamaisesta kuvasta autoista kaahaamassa aavikolla. Voittajaa odottaa pääsylippu avaruusrakettiin, mikä vie pois kuolemaa tekevältä maapallolta. Carmageddon: Rogue Shiftissä hypätään suoraan auton rattiin kaahaamaan turhia selittelemättä. Peli muodostuu yksittäisistä autokisoista, joissa tavoitteena on olla kolmen parhaan joukossa päästäkseen eteenpäin. Välikisat vaativat voittoa ja pomotaistoissa annetaan aika, minkä sisällä päävastus pitää saada tuhottua. Ajettavana on vain kourallinen lineaarisia ratoja muutamine oikopolkuineen, joita kierrätetään kisasta ja haasteesta toiseen ihan liiakseen.

Kaahailu suoritetaan kevyesti kolmannen persoonan perspektiivistä. Ajamista hallinnoidaan kaasun ja jarrun lisäksi käsijarrulla sekä ajoittaisella nitrolla. Pelkän voittamisen lisäksi, vastustajien tuhoaminen on iso osa kisaa. Tätä varten pelaajan käytössä on myös erilaisia ampuma-aseita sekä sivuttaistöniminen lähikontaktissa. Vähäisiä ammuksia ja oman auton korjaussarjoja kerätään pitkin radalle heitetyistä avustuspaketeista. Ympäristö tarjoilee mahdollisuuksia ammuskella tietynlaisia esteitä radalle muiden kiusaksi, mutta yhtä lailla tarjoilee haittaa matkantekoon myös pelaajalle muun muassa zombilaumojen ja erilaisten isojen hirviöiden muodossa.

Ajofysiikat ovat tyypillisellä tusinakaahailun tasolla. Auto liukuu pitkin tietä kuin jäällä ja tuntumasta on vaikea erottaa, milloin rattia on kääntänyt liikaa ja auto yllättäen pyörähtää ympäri. Pelihallimaista ajotuntumaa kompensoidaan häiritsevän selkeällä kuminauhatekoälyllä. Seinään ajaessa vastustajat on liian helppo saada taas kiinni mutta samalla niitä ei pääse karkuun kuin tuurilla. Vaikka kuinka polttaisi nitroa ja ajaisi törmäilemättä hidasteisiin, vastustajat sujahtavat ohi oikein liitäen. Välillä osa vastuksista myös ilmestyy eteen, mikä oli vähintäänkin kummallista, mutta ei yhtään vähemmän häiritsevää.

Carmageddon: Rogue Shift on tahallaan liian vaikea. Tyypilliseen roguelite-pelimalliin pelaajan odotetaan epäonnistuvan, jotta kierrätysmekanismit saadaan käytäntöön. Jos kisan tavoitteisiin ei pääse tai auto tuhoutuu, peli päättyy, mikä tarkoittaa pelin aloittamista kokonaan alusta. Ainoa etu on, että kisailu kerryttää erilaista valuuttaa, jota voi hyödyntää ostamalla uusia autoja, aseita ja erilaisia avustuksia seuraavalle pelikerralle, jotta mahdollisuudet uudella yrityksellä paranisivat. Sykli on turhauttavaa, varsinkin kun on päässyt etenemään jo tunninkin verran ja joutuu aloittamaan koko homman alusta. Reitti haarautuu vähän väliä tarjoten pelaajalle mahdollisuuden valita seuraava kisa muutamista eri vaihtoehdoista, mutta kun pelattavia ratoja ei ole kuin se kourallinen, saman sisällön kierrättäminen käy nopeasti vanhaksi.

Peli tyylittelee sarjakuvamaisella toonshade-tekniikalla ilmettään. Vahva kontrastinen räikeä ilme istuu hyvin nopeatempoiseen kaahailuun. Ympäristö on varsin yksityiskohtainen, jotta radat näyttävät eläväisiltä. Valoefektejä käytetään kiitettävästi, minkä takia onkin sääli, ettei peli tue HDR-ominaisuutta. Se olisi lisännyt kummasti tunnelmaa näin valoefektipainotteista sisältöä hyödyntävään kokonaisuuteen. Ottaen huomioon, että jo alkuperäinen Carmageddon muodostui paljolti romutusfysiikan ympärille, on ehkä jopa noloa, ettei Rogue Shift onnistu luomaan autenttista törmäilytunnelmaa. Fysiikan käyttö on minimaalista ja hyvin yksiulotteista ilman todellista massan tuntua. Häiritsevin esimerkki on zombilaumojen päälle ajaminen, mikä ei edes hidasta auton vauhtia, saati saa autoa hyppimään renkaiden alle jääneiden lihakasojen takia. Zombin keilaus on kuin pahvitaulun päälle ajaminen, jolta nämä elävät kuolleet myös näyttävät. Radalla löntystelevät zombit ovat kovin yksiulotteisia ja yksinkertaisia, joista ei oikeastaan edes erity nesteitä näiden lävähtäessä tuulilasiin. Automallinnus on kuitenkin sopivan yksityiskohtaista ja näyttävää kaikkine aseineen ja tarvikkeineen. Vauhti pysyy tasaisen kovana Xbox Series X:llä ja lataustauotkaan eivät juuri menoa jarruttele.

Äänimaailma on sujuvaa, tosin jokseenkin varsin geneeristä moottorin murinaa ja pellin kalsketta. Äänimaisema on sopivan täyteläinen antamaan uskottavan ympäristön romurallimaiseen kisailuun örisevien zombien keskellä. Musiikki on aika pitkälti järkyttävää metallisahausta, mikä ei sinänsä yllätä, kun ottaa huomioon pelin sisällön. Valinta ei kuitenkaan tee siitä yhtään sen nautittavampaa, varsinkin kun samat rallit kiertävät käsi kädessä kierrätettyjen ratojen kanssa.

Niin kuin vähän jo ennakkoon pelkäsinkin, Carmageddon: Rogue Shift on vain kevyt tusinakaahailu, jolla ei ole yhteistä alkuperäisen pelin kanssa nimeä enempää. Yliajettavia ihmisiäkään ei ole uskallettu jättää peliin, saati lehmiä, vaan tilalla on zombeja, mitkä eivät oikeastaan vaikuta pelin kulkuun millään muotoa. Roguelitemäinen tekotaiteellisen haastava rakenne pakottaa ajamaan samoja muutamia ratoja aina vain uudestaan, mikä vie sen vähäisenkin ilon aivottomasta kaahailusta harmittavan nopeasti. Uusien kiesien hommailu ja näiden kohentelu saattaa hetkellisesti antaa peliarvoa, mutta kokonaisuus on kyllä suruttoman nopeasti nähty. Varsinkin alkuperäisen Carmageddonin fanit, älkää vaivautuko.