Juonesta on pakko antaa erikoismaininta. Koko juoni rakentuu aikamatkailun varaan ja sen mahdollisuuksia on hyödynnetty hyvin. Jo alkumetreillä pelaajat tutustutetaan Paluu Tulevaisuuteen -elokuvista tuttuihin aikaparadokseihin, jotka uhkaavat muuttaa tunnetun maailman täysin. Alussa aikamatkailu on rajoittunutta, mutta pelin edetessä pelaaja pääsee vapaasti seikkailemaan ajan pyörteissä. Lisäksi juonen rytmitys toimii todella hyvin, eikä siinä ole turhaa haahuilua paikasta toiseen.
Oman osansa pelikokemukseen luovat sielukkaat henkilöhahmot. Voisin jopa väittää, että tässä pelissä on eräs parhaista näkemistäni henkilögallerioista. Jokaisella pikku pikselisankarilla on oma tarinansa, joka saattaa olla hyvinkin traaginen. Henkilökatras herää pelissä hyvin eloon ja jokainen hahmo tuntuu yksilöltä.
Koska kyseessä on japanilainen roolipeli, kuuluu siihen erottamattomana osana myös taisteleminen. Jokaisella sankarilla on mittari, jonka täytyttyä hahmo voi toimia. Perinteistä poiketen viholliset voivat liikkua kahakan aikana ympäriinsä. Koska tiettyjä erikoishyökkäyksiä voi tehdä useampaan viholliseen kerralla, hirviöiden liikehtiminen paikasta luo taisteluihin mukavasti sekasortoa. Lisäksi hahmot voivat tehdä voimakkaita yhteishyökkäyksiä, jotka avautuvat kun tietyllä kokoonpanolla pelaa tarpeeksi. Parhaisiin iskuihin osallistuvat kaikki taistelussa olevat sankarit, mutta näitä taitoja varten saa samalla poppoolla pelata pitkään.
Ainoa valituksenaiheeseeni koskee uutta ohjaustapaa, tarkemmin sanottuna hahmojen ohjaamista taisteluissa. Peliä voi pelata joko perinteisesti näppäimillä tai sitten kosketuskynällä. Kosketuskynällä pelaaminen on kuitenkin tavattoman hankalaa. Peli-ikkuna on nimittäin ylemmällä ruudulla ja hahmoa juoksutetaan liikuttamalla kosketuskynää alemmalla ruudulla. Hahmon liikkeitä on tällöin hankala hahmottaa, eikä ohjaus tunnu luontevalta. Taisteluissa kosketuskynällä valitaan toiminnot ja hyökkäysten kohteet kätevästi napauttamalla. Valitettavasti vihollisten nimien sijainti ei ole millään tavalla sidoksissa örvelön todelliseen sijaintiin. Tällöin klikkaamalla alavasemmalla olevaa vihollisen nimeä, saattaa sankari hyökätä yläoikealla olevan hirviön kimppuun. Soppaa sotkee entisestään jo edellä mainittu vihollisten liikkuminen.
Peli on selvästi suunniteltu kosketuskynän ehdoilla ja näppäimillä pelaaminen jää hieman vajaaksi kokemukseksi. Pelissä on paljon kosketuskynällä käytettäviä pikanäppäimiä, joiden kautta pääsee suoraan tärkeisiin valikkoihin. Näppäimillä tämä vaatii enemmän työtä ja useamman valikon selaamista. Taistelut toimivat näppäimillä toisaalta paremmin ja toisaalta heikommin. Paremmin siinä suhteessa, että mikäli valitsee klassisen ulkoasun, on taisteleminen selkeää ja pelaaja voi helposti valita oikean kohteen. Toisaalta tällöin kaikki mahdollinen on ahdettu yläruudulle ja välillä osa vihollisista tai pelihahmoista jää piiloon valikkojen taakse. Tuntuu kummalliselta, että näin viimeisteltyyn pakettiin on jäänyt tällainen harmittava virhe.
Ulkoasu on identtinen Super Nintendolla nähdyn alkuperäisversion kanssa ja istuu terävästi ja värikkäästi DS:n pienelle ruudulle. Välillä tuntuu kuin katsoisi pientä piirroselokuvaa. Pelissä on myös uutta videomateriaalia, jonka on lähtöisin Akira Toriyaman kynästä. Musiikki on juonen ja hahmojen ohella eräs pelin merkittävistä voimista, sillä Yasunori Mitsuda on loihtinut peliin todella hienoja sävellyksiä. Musiikki onnistuu luomaan hyvin tunnelmaa ja sitä käytetään myös korostamaan tiettyjen kohtauksien tunnelatausta. Täytyy sanoa, että kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitäni useaan kertaan.
Chrono Trigger on pienistä ohjausvioistaan huolimatta mestarillinen suoritus. Teini-ikään ehtinyttä peliä on ajan hammas käsitellyt hellästi. Pelissä on edelleen tonneittain vetovoimaa, joka kumpuaa loistavasta juonesta, hyvistä henkilöhahmoista ja musiikista. Ja missä muussa pelissä voi pelata noin 65 miljoonan vuoden tapahtumat?