Suomi
Gamereactor
arviot
Civilization V

Civilization V

Civilization-sarjan viimeisin osa on samalla sekä tuttu että uudenlainen. Varsinkin sodankäyntiä on päivitetty mukavasti, mikä takaa sen, etteivät yöunet säästy tältäkään strategiamammutilta.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Civilization-sarjan historia on pitkä ja kunniakas. Se on yksin vastuussa useammasta unettomasta yöstä kuin yläkerran amatöörirumpusektio. Mittakaavaltaan peli on vähintäänkin kunnianhimoinen. Vaatimattomista lähtökohdista kohotetaan oma sivilisaation avaruuden tähtitarhoihin tai planeetanlaajuiseen hegemoniaan. Se on peli, joka lanseerasi yön pikkutunneilla vinkuvat "vain yksi vuoro" -lausahdukset. Ei ole siis ihme, että suurien uudistusten alla vanha kaarti haukkoo hetken henkeään.

Legendaarisen Sid Meierin siirtyessä taka-alalle pääsuunnitteluvastuun on ottanut herran isoherran leivissä pitkään toiminut Jon Schafer. Schaferin tausta näkyy paitsi perinteiden kunnioittamisessa myös niiden alas repimisessä.

Pohjimmiltaan peli on sitä samaa hyvää. Maailman alussa pelaajalle annetaan uudisasuttaja sekä yksi sotilasyksikkö. Ensimmäisen kaupungin perustamisen jälkeen tutkitaan ympäristöä ja kartoitetaan maastosta vihamiehiä. Kyläpahanen kehittyy pikku hiljaa kaupungiksi, ja lupaaviin niemennotkoihin perustetaan uusia kyliä. Samalla pidetään huolta naapurisovusta joko kynällä tai kirveellä. Lopullinen tavoite on nousta maailman herraksi tieteen, sodan, kulttuurin tai diplomatian keinoin.

Civilizationin vuoropohjaisen peruspelimekaniikan selittämiseen kuluisi parempi osa päivää, joten kerrotaan siitä tärkeimmat osat. Kaupungit on tarkoitus perustaa mahdollisimman otollisille alueille. Osa kuusikulmaisista heksoista tuottaa enemmän ruokaa kaupungin kasvuun, osa työpanosta rakennusten ja yksiköiden rakentamiseen. Kaupungit kasvavat itsekseen ruokatilanteen salliessa, jolloin työväkeä ilmestyy lisää tuottavuutta parantamaan. Tämän lisäksi jokainen kaupunki tuottaa koko kansakunnalle kulttuuripisteitä (jotka levittävät rajoja) ja rahaa eri tarkoituksiin. Kulttuuripisteet ja ideologiat ovat korvanneet uskonnot. Yksittäinen isompi ideologia kuten vapaus tai traditio antaa erilaisia kykyjä ja bonuksia kansakunnalle ja avaa pienen puumaisen polun lisäominaisuuksiin. Erilaiset rakennukset tarjoavat bonuksia esimerkiksi vuorottain saatavaan rahamäärään tai tuottavuuteen. Suurimpina urakoina toimivat ihmeet (kuten Pyramidit tai Leonardon työpaja), jotka tehostavat koko valtakunnan toimintaa. Rakennusten lisäksi kaupungeissa tuotetaan sekä sotilas- että siviiliyksiköitä. Työläiset rakentavat teitä ja infrastruktuuria ja uudisasukkaat uusia kaupunkeja. Teknologian tilan mukaan tuotetaan keihäsmiehiä, rakuunoita tai vaikka pommikoneita omia rajoja suojaamaan ja levittämään.

Tämä on mainos:

Pelkällä miekalla ei tarvitse vieraaseen maahan mennä visiitille, vaan muiden sivilisaatioiden kanssa voi käyttää diplomaattisempia keinoja. Hienosti omaa kieltään solkkaavien hallitsijoiden kanssa voi vaihtaa tavaraa ja solmia tutkimus- tai hyökkäämättömyyssopimuksia. Vaihtoehtoja on varsin paljon, mutta niiden järkevä käyttö tuntuu tekoälyllä olevan välillä kovin vaikeaa. Ei ole tavatonta saada vaatimuksia rahasta tai teknologiasta totaaliselta altavastaajalta tilanteessa, jossa omat tankkipataljoonat pitävät kertausharjoituksia valtakuntien rajalla naureskellen naapurin muskettisotureille.

Suurimmat muutokset edellisiin osiin verrattuna ovat ruutupohjaisuudesta luopuminen, useamman heksan yli ampuvat joukot sekä heksan yksikkömäärän rajaaminen yhteen. Kuusikulmioihin perustuva kartta on entistä orgaanisempi ja kauniimpi ja mahdollistaa toisten uudistusten mukana täysin uudenlaiset taktiikat sotatantereella. Jousimiehet, tykistö ja sotalaivat ampuvat nyt useamman ruudun päähän. Tämä yhdessä "yhden yksikön säännön" kanssa luo entisen mössötaktiikan sijaan aidot taistelulinjat. Aiemminhan paras taktiikka armeijan hallinnoinnissa oli sumputtaa kaikki yksiköt yhteen ruutuun, ja jyrätä sillä kaupungit yksi toisensa jälkeen. Nyt logistiikkaan joutuu kiinnittämään tosissaan huomiota, sillä hyvä sijoittautuminen on onnistuneen kampanjan A ja O. Yksikkömäärää on samalla karsittu, joten yksittäinen kokemusta kerännyt sotapoika on huomattavasti entisaikoja tärkeämpi.

Kokonaisuutena uudistukset eivät vie Civilization V:ttä liian kauas edeltäjistään, mutta ne antavat erittäin tervetulleen tuulahduksen paikallaan polkeneeseen taisteluun. Ainoana ongelmana on tekoälyn kyvyttömyys hyödyntää uusia taktiikoita, ja sen kyvyttömyys havaita selkeitä kuolemankujia. Tietokonevastustaja kun saattaa uppiniskaisesti puskea yksikön toisensa jälkeen paikkaan, jossa se ammutaan täyteen nuolia tai hauleja kaukana vihollisen linjasta kuin ensimmäisessä maailmansodassa ikään.

Civilization V jatkaa sarjan viime osien tapaan erittäin hyvää työtä monimutkaisen informaation esittämisessä. Art Deco -henkinen käyttöliittymä on selkeä, ja kaikki olennainen informaatio löytyy nopeasti ja johdonmukaisesta paikasta. Mitään ei piilotella sisäkkäisten ikkunoiden tai pudotusvalikoiden taakse, vaan hiirellä osoittamalla saa yleensä kaiken tärkeän esille ratkaisuntekoa tukemaan. Tyylisuunnan valinnan lisäksi uusi ilme on hyvin "civimäinen" ja nätti. Arvioversio oli vielä hivenen raskas tehokkaallekin koneelle, mutta toivon mukaan asiaa paikataan lopullisessa versiossa. Muutama kaatuminenkin nähtiin ison laskentataakan alla.

Tämä on mainos:

Hallitsijoiden puheiden lisäksi audiopuoli on muiltakin osin huippuluokkaa. Taustalla soivat kappaleet ovat oman sivilisaation henkeen sovitettuja - mieleenpainuvia mutteivat häiritseviä. Sota kuulostaa sodalta myös vuoropohjaisten taisteluanimaatioiden siivittämänä.

Sivilisaatio on siis uudistunut onnistuneesti. On sääli, että tekoäly ei nykyisessä muodossaan pysy aivan uudistuksien mukana, mutta moninpelinä muiden ihmisten kanssa siitä riittää pelattavaa maailman tappiin. Se ruokkii pientä tutkijaa, valloittajaa ja tieteilijää sisällämme. Civilization on edelleen se sama yöunia tuhoava ihana hirviö.

HQ
Civilization VCivilization VCivilization VCivilization V
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Uudistukset sotimisessa, käyttöliittymä, Civizationin ydin tallessa
-
Heikohko tekoäly
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Civilization V: Gods & KingsScore

Civilization V: Gods & Kings

ARVIO. Kirjoittaja Matti Isotalo

Gods & Kings palauttaa uskonnot ja vakoojat Civilizationin strategiayhtälöön. Toinen näistä toimii, mutta toinen jättää toivomisen varaa.



Ladataan seuraavaa sisältöä