Clair Obscur: Expedition 33 vaikuttaa olevan vuoden 2025 musta hevonen

Ensin Lies of P, ja nyt Clair Obscur. Ehkä Belle Epoque on mahtava innoitus peleille, jotka tuntuvat tulevan tyhjästä, ja osoittautuvat virkistäviksi teoksiksi vakiintuneisiin lajityyppeihin. Lies of P oli se tyydyttävin Soulslike vuosiin, ja Clair Obscur: Expedition 33 näyttää olevan samaa JRPG-lajityypille.

Peli sijoittuu maailmaan, jossa eräänä päivänä mystinen entiteetti nimeltä Paintress ilmaantuu kera mahtavan monoliitin, joka näytti suuren numeron. Joka vuosi numero laskee, ja kaikki kyseisen numeron iältään ylittäneet muuttuvat tomuksi. Lisäksi joka vuosi Expedition lähetetään tutkimaan asioita, ja tuhoamaan Paintressin. Pelaaja on Expedition 33.

Testattu demo sijoittuu tarinan alkuvaiheisiin, jossa päähenkilö Gustave on joutunut eroon muista, ja suurin osa Expedition-väestä on joko kuollut tai kadonnut. Nopean taisteluopastusosion jälkeen pelaaja on valmis lähtemään etsimään Gustaven siskoa ja kaikkia muitakin, jotka ovat ehkä hengissä Expeditionista.

Olin nähnyt Clair Obscur: Expedition 33:n pelattavuutta Gamescomissa viime vuonna, mutta tuolloin pelasi sellainen ammattilainen, että oli vaikea sanoa, miten helppo tai vaikea peli olikaan pahisten iskujen väistelyssä ja torjunnoissa. Moinen on kovin tärkeää sellaiselle pelille kuin Clair Obscur, jossa painopiste on aktiivisessa pelaamisessa, joka yhdistyy perinteisen vuoropohjaisen JRPG-kaavan kanssa. Onneksi taistelumekaniikka on Clair Obscur: Expedition 33 -pelissä erittäin tyydyttävää sen perusteella, mitä pelaamaan pääsin. Saattaa kestää hetki oppia, koska on aika torjua, mutta kun rytmistä saa kiinni, ja pahikset alkavat tuhoutua tehokkailla vastaiskuilla, alkaa tulla samanlainen tunne taistelun osaamisesta kuin Sekiro: Shadows Die Twicessa. Clair Obscur ei kuitenkaan ole lähellekään niin vaikea kuin Sekiro. Tavalliset pahikset tekevät hieman vahinkoa, mutta pelaaja ei siitä kuole, vaikka ottaisi vastaan kaikki iskut, ja vaikka kovemmat pahikset tekevät enemmän vahinkoa, on aina mahdollista "grindata" heikompia pahiksia kokemustasojen kartuttamiseksi, tai sitten luottaa ennen kaikkea väistämiseen, joka onkin helpompaa, vaikka se ei mahdollistakaan näyttäviä vastahyökkäyksiä. Mukana on myös iskuja, joiden yli on hypättävä, ja tästä peli ilmoittaa keltaisella hehkulla ennen pahiksen iskua. Jälleen hyvin samanlaista kuin Sekirossa, mutta paljon helpompana ja erittäin tyydyttävänä kiitos elokuvallisten tehosteiden, jotka tuhoavat jokaisen vastaan asettuvan nevronin.

Taistelumekaniikassa herää kysymys toistosta. Tappeleminen on räväkkää ja todella hauskaa, ja vihollisiakin on paljon erilaisia niin suunnittelultaan kuin iskuiltaankin, mutta muutaman tunnin kuluessa demoa pelatessa aloin jo löytämään strategian niin iskujen kuin pictosien kanssa (esineet, joita voi kiinnittää pelihahmoihin lisätehojen saamiseksi), ja näin tuntui, ettei ole tarvetta tehdä muuta. Tietenkin tämä oli vain oma henkilökohtainen kokemukseni, ja pelasin vain ilmeisestikin lyhyen siivun koko pelistä, mutta mainita se silti kannattaa. Eikä Clair Obscurin taistelumekaniikka ole pinnallinen. Ei siellä päinkään. Aseet, pictosit ja kyvyt kaikki yhdessä kera kykypuun, joka on erittäin mittava jokaiselle pelihahmolle, ja näin keskeisiä taitoja on käytössä enemmän pelin kuluessa, ja lisäksi mukana on mahdollisuus laittaa kokemuspisteet uusiksi milloin tahansa. Lisäksi jokainen pelihahmo erikoistuu niin kuin pelaaja haluaa. Testaamisen aikana sain auki Gustaven, Lunen ja Maellen. Valitsin Gustaven tankkihahmoksi etulinjaan vahinkoa tuottamaan, kun taas Lune erikoistui kriittisiin iskuihin ja Maelle sitten oli enemmänkin lasikanuuna. Jokaisen hahmon suunnittelu tuntui myös kiinnostavalta ja erityiseltä, ja mukavana yksityiskohtana voi juosta ympäriinsä kenellä tahansa pelatessaan, eikä moinen vaikuta tarinaan tai taisteluihin.

Kuten varmaan pelin trailereista voi odottaa, Clair Obscur: Expedition 33 -pelin maailma on erittäin kaunis. Belle Epoquen innoitus yhdessä mahtavan fantasiamaailman, jossa Paintress ja nevronit asuvat, tekevät pelistä todella erityisen ja tyylikkään katsella. Mukana on myös mahtavasti tarinankerrontaa itse maailmassa aina Lumieren ihmisasutuksesta olioihin, jotka koettavat tappaa chroman vuoksi, jota on ilmeisesti niin pahiksien kuin pelaajienkin ruumiissa. Peli asettaa hienosti mysteerit paikoilleen, ja toivottavasti ne vastauksetkin ovat tyydyttäviä ja sopivat siihen, miten hyvin pelin aloitus toimii.

Pelattavassa demossa se päätarina on vain taustalla, ja näin päästään paremmin puhumaan pelattavuudesta. Kuitenkin kyseessä on kutkuttava tarina, eikä sen muuta tarvitse ollakaan toistaiseksi. Riittävästi vetääkseen pelaajan puoleensa, että haluaa pelata loputkin. Avaus on vahva, ja taustalla on hieno idea, ja näin kysymykseksi jää vain se, kantaako kerronta loppuun saakka. Taisteluiden ja tarinoinnin lisäksi mukana on paljon liikkumista paikasta toiseen pelissä Clair Obscur: Expedition 33, ja jos haluaa löytää kaikki pictosit ja pienet sivutehtävät, joita on ripoteltu pitkin pelialuetta, on syytä varautua tutkimaan kaikki nurkat, hieromaan seinämiä taikaisen kiipeämisen toivossa, ja hyppiä korkeiden paikkojen välillä. Pelimekaniikan suhteen tilanne on varsin tuttu, mutta liikkumista vahvasti tehostaa se, miten kaunis se maailma on tutkia.

Toistaiseksi Clair Obscur: Expedition 33 on muotoutumassa vuoden 2025 mustaksi hevoseksi. Peli on niin selvästi omistautunut omalle suunnalleen, että on vaikea olla ihastumatta. En ole koskaan pitänyt itseäni JRPG-lajityypin fanina, mutta tämä tavallista aktiivisempi ote perinteiseen kaavaan vetosi enemmän kuin luulinkaan, ja innolla odotan lisää.