
Kun näin ensimmäisen kerran traileria Edward Bergerin (Länsirintamalta ei mitään uutta) ohjaamasta elokuvasta Conclave, olin kaikkea muuta kuin innostunut. Lähinnä minua mietitytti se, miten ihmeessä uuden paavin valinnasta voi tehdä kiinnostavaa elokuvaa. Tarinan pohjalla on Robert Harrisin romaani, joten ilmeisesti on se mahdollista.
Katolisen kirkon ylimmän johtajan eli paavin valintahan tapahtuu siten, että kaikkialta maailmasta omien kirkkojensa johtajat (eli ilmeisesti kardinaalit) kokoontuvat Vatikaaniin, ja heidät eristetään kokonaan muusta maailmasta. Ja sitten nämä yli 100 vanhaa miestä ovat tyystin eristyksissä niin kauan, kunnes ovat valinneet keskuudestaan sen uuden paavin. Ja kun kysymys on inhimillisistä ihmisistä, pääsevät valintaan vaikuttamaan niin henkilökohtainen kunnianhimo, menneet synnit kuin tietysti sekin, mikä kulloinkin tulkitaan Jumalan johdatukseksi.
Pohjoismaisen katsojan voi olla vaikea hahmottaa paavin merkitystä, sillä protestanttisuushan alkoi silloin muinoin juurikin siitä, että haluttiin paavin vallan alta pois. Katolilaisen näkökulmasta paavilla on tietenkin mitä suurin merkitys, joka vain korostuu, jos sattuu olemaan siinä joukossa, jotka paavia valitsevat. Jokainen konklaavin jäsen on omistanut elämänsä kirkolle, joten panokset valinnan suhteen eivät voisi olla korkeammat.
Konklaavia johtaa Lawrence (Ralph Fiennes), ja tarinaa seurataankin hänen näkökulmastaan. Varsin pian kardinaalien joukosta erottuvat ne varteenotettavimmat ehdokkaat, joita on kourallinen. Äänestyksien edetessä kuitenkin yhden jos toisenkin ehdokkaan menneisyydestä paljastuu rumia asioita, jotka julkisuuteen vuotaneina aiheuttaisivat skandaalin. Eristyksissä elävän konklaavin kesken tämä johtaa siihen, ettei kyseinen ehdokas ole enää sovelias paavin virkaan. Lopulta ratkaisuun kuitenkin päästään, ja katolisella kirkolla on taas se korkein johtaja.
Conclave on verkkaisesti etenevä draama, jossa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ei juuri tehdä muuta kuin keskustellaan. Tämän vuoksi tarina sopisi hyvin myös teatterisovitukseksi. Kirkonmiesten kesken kuullaan useita eri kieliä. Itse tunnistin latinan, italian, espanjan ja englannin. Tekstitys on kuitenkin tehty hyvin, joten pelkkää suomea taitavakin pysyy mukana menossa.
Rauhallisuudestaan huolimatta Conclave osaa olla myös jännittävä. Minimalistinen musiikki vaihtelee hiljaisuuden kanssa, ja nämä yhdessä kasvoista otettujen lähikuvien kanssa tuovat mieleen Sergio Leonen italialaiset lännenelokuvat. Ulkopuolisen katsojan näkökulmasta elokuvan aikana esille nousevat "paljastukset" eivät lopulta ole kovinkaan kummoisia, mutta koska nyt valitaan yli miljardille ihmiselle johtajaa ja pyhää miestä, ovat vaatimuksetkin aivan omalla tasollaan.
Loppuratkaisu pitää katsojan jännityksessä melkein loppuun saakka. Ja kun valinta lopulta selviää, tuntuu se hyvinkin selvältä: miksi en huomannut tuota jo alussa? Conclave kuvaa inhimillisiä ihmisiä valitsemassa keskuudestaan johtajaa tehtävään, joka koetaan jumalalliseksi. Kokonaisuutena Conclave käsittelee aihettaan kunnioittavasti, mutta ei kuitenkaan ylen määrin nöyristellen ja kumarrellen. Mikäli uskonnolliset kysymykset kiinnostavat edes vähän, voi katsomista suositella.