Conclave on tyylitelty elokuva valkokankaalla vähemmän käsitellystä aiheesta

Olen nähnyt elokuvia vaikka mistä aiheista, mutta täytyy myöntää, että konklaavista en ole tätä ennen nähnyt täysimittaista leffaa. Konklaavissa, eli kardinaalien kokouksessa, valitaan katoliselle kirkolle uusi paavi. Muistini mukaan edellisen kerran näin aihetta käsiteltävän Borgiat, maan ja taivaan valtiaat -sarjassa. Vaikkakin konklaavi oli sarjassakin merkittävä tapahtuma, nostaa Edward Bergerin ohjaama Conclave tämän kokouksen kaiken keskiöön.

Tarina lähtee liikkeelle kuolemasta. Paavi on menehtynyt, ja katoliselle kirkolle täytyy valita uusi johtaja. Tämä tehtävä lankeaa kardinaali Thomas Lawrencelle (Ralph Fiennes). Kymmenien kardinaalien luotsaaminen valintaprosessin läpi tahdikkaasti ja diplomaattisesti on kuitenkin hyvin vaativaa.

Kaikissa kardinaaleissa ei ole ainesta paaviksi, ja tarjolla on neljä ennakkosuosikkia: Aldo Bellini (Stanley Tucci), Joseph Tremblay (John Lithgow), Joshua Adeyemi (Lucian Msamati), ja Goffredo Tedesco (Sergio Castellito). Kukaan ei kuitenkaan nouse selvästi kirkasotsaisena johtajana ylitse muiden, joten valinta kiteytyy siihen, kuka saa suostuteltua taakseen vaadittavan äänienemmistön. Kaikilla on omat näkemyksensä siitä, miltä katolisen kirkon tulisi näyttää. Osa haluaa viedä kirkkoa vapaamielisempään suuntaan, kun taas toiset haluavat palauttaa kirkon asenteet hyvinkin konservatiivisiksi. Näiden jännitteiden lisäksi jokaisella ennakkosuosikilla näyttää olevan omat salaisuutensa, joten tarjolla on oikein mehevä parituntinen täynnä juonittelua, salaisuuksia ja selkäänpuukotuksia.

Jos minun pitäisi nostaa pari asiaa tapetille Conclavesta, sanoisin, että elokuva loistaa erityisesti audiovisuaalisen ilmeensä ja näyttelijätyön saroilla. Elokuva on täynnä pitkiä ja visuaalisesti vaikuttavia otoksia. Osa on suorastaan vaikuttavan monumentaalisia, kun taas osa keskittyy hyvinkin intiimeihin lähikuviin. Nämä yhdistettynä leikkausten rytmitykseen luo elokuvalle hyvin omanlaatuisen ilmeen, jonka varmasti huomaa ja joka poikkeaa tavanomaisesti nähdystä elokuvakerronnasta. Elokuvan lavasteet ja puvustus ovat myös aivan huippuluokkaa, eipä niistä voi sen enempää sanoa.

Visuaalisen ilmeen lisäksi myös äänipuolella koetaan hienoja asioita. Mielenkiintoisesti elokuvassa korostetaan usein hiljaisuutta. Silloin pienetkin äänet, kuten yksittäiset hengitykset ja kynien raapiminen paperilla, kuulostavat korostetun äänekkäiltä. Tämä hiljaisuus yhdistettynä maltillisesti käytettyyn musiikkiin luovat elokuvaan jännittyneen ja painostavan tunnelman.

Näyttelijäsuoritukset ovat kautta linjan erinomaisia, mutta nostan tässä esille etenkin Ralph Fiennesin tulkinnan kardinaali Lawrencesta ja Isabella Rossellinin työn sisar Agnesina. Molemmat loistavat rooleissaan. Rossellini on erityisen mielenkiintoinen. Nunnana hän on elokuvassa suurimman osan ajasta taka-alalla, mutta hän onnistuu silti muutamilla tärkeillä suorituksilla nostamaan Agnesin yhdeksi elokuvan tärkeimmistä henkilöistä. Fiennesin roolityö on todella vaikuttavaa ja lukuisat lähiotokset hänen kasvoistaan kuvastavat jatkuvaa sisäistä kamppailua, jota hän käy itsensä kanssa. Jos huolestuneisuudelle ja kärsimykselle annettaisiin kasvot, niin tällä hetkellä ensimmäisenä tulisi mieleeni juurikin kardinaali Lawrence. Vaikka nostinkin nämä kaksi etualalle, ei se tarkoita, etteivätkö muutkin näyttelijät suoriutuisi mainiosti. Useat muistavat varmasti elokuvan nähtyään esimerkiksi Sergio Castellitton tulikiven katkuiset puheet kardinaali Tedescona.

Muutoin komeaa pakettia himmentää aavistuksen verran sen Blu-ray-julkaisu, joka on äärimmäisen karsittu. Levyllä on pelkästään elokuva eikä mitään lisämateriaaleja. Tämä on harmillista, sillä olisin todella halunnut kuulla lisää sen tekemisestä. Miten lavastus hoidettiin? Mistä puvuille haettiin inspiraatiota? Miten näyttelijät luonnehtivat hahmojaan? Nämä nyt ovat vain muutamia asioita, jotka tulivat mieleeni, ja joista olisin halunnut oppia lisää.

Kokonaisuutena Conclave on hyvin tyylitelty, toteutettu ja näytelty tiivistunnelmainen draamaelokuva. Siinä käsitellään lukuisia ajankohtaisia teemoja ja asioita, ja otetaan aika voimakkaastikin kantaa siihen, millaisena katolinen kirkko voi näyttäytyä tulevaisuudessa, ja miten konklaavin toiminta voidaan nähdä ulkopuolelta käsin. Sen lisäksi uutiset nykyisen oikean paavin Franciscuksen terveydentilasta toivat väkisinkin mieleen sen, että oikea konklaavi ei ole välttämättä kovinkaan kaukana tulevaisuudessa.