Crimsonland

Heti varoituksensana lukijoille: arvio sisältää nostalgiaa. Sama pätee monissa vastaavissa vanhojen klassikkopelien uusversioinneissa. On vaikea erottaa monien vuosien takaisia fiiliksiä nykyisistä. Siksi retropelaaminen kukoistaa jälleen ja kymmeniä vuosi vanhoista peleistä vaaditaan ja saadaan uusia versioita. Samalla monet saavat pelejä tuntemattomien mielestä sisältöönsä ja etenkin ulkoasuunsa nähden kohtuuttoman korkeita arvosanoja. Saatan puolustella tässä nyt allekirjoittaneen kantaa, mutta joissakin vanhoissa peleissä piilee edelleen sellainen siemen, joka on nykypelien ominaisuuslistojen ja hötön alle joko piiloutunut tai kokonaan kadonnut.

Crimsonland on tamperelaisen 10tonsin vuonna 2003 alun perin julkaisema ylhäältä kuvattu räiskintäpeli. Sen erinomaisuus löytyi hiotusta pelattavuudesta, suurista vihollismassoista ja pelikerrasta toiseen muuttuvista tilanteista. Sama pätee tässä kevyessä uusversiossa. Visuaalit on piirretty uusiksi ja sekä ase- että kykyvalikoimaa on kasvatettu, mutta pohjimmiltaan peli on edelleen sama.

Kampanjamoodissa sekä avataan uusia aseita että kykyjä lyhyissä, erikseen suunnitelluissa skenaarioissa. Jotkut sisältävät normaalia räiskettä, toisissa voi olla juju tai kaksi piilotettuna. Eräs kenttä voi muuttua nopeasti painajaiseksi, mikäli jatkuvasti kentälle ilmestyviä mörkölähteitä ei kykene tuhoamaan riittävän nopeasti. Toisessa pelaaja saa välittömästi otusten läpi ampuvan raidetykin ja maalitaulut ilmestyvät mukavasti jonoissa. Korkeammat vaikeustasot korottavat pelaajan laatuvaatimuksia reippaasti.

Kampanja on kiva esittely Crimsonlandiin, mutta pelin sydän sykkii edelleen Survival-pelimuodossa. Siitä on tarjolla erinäisiä variantteja esimerkiksi ilman bonuksia pelkällä rynnäkkökiväärillä ja niin edelleen. Parasta antia se tarjoaa kuitenkin alkuperäismuodossaan, jossa normaalin lahtauksen lisäksi mukaan tulevat kenttiin ilmestyvät aseet, erilaiset bonukset ja kokemuspisteiden myötä avautuvat kyvyt. Näiden satunnaisuus takaa, että yksikään pelikerta ei ole aivan edellisen kaltainen. Kombinaatio määrittelee pitkälti myös pelisessiossa pärjäämisen, mikä on pelaajasta riippuen hyvä tai huono asia. Aseet tai kyvyt eivät ole millään muotoa tasa-arvoisia keskenään. Mini Rocket Swarmers yhdistettynä lataamista nopeuttaviin kykyihin voi olla totaalisen tuhoisa, kun taas surullisen kuuluisa Blowtorch yhdistettynä oikeastaan mihinkä tahansa kykykomboon on käytännössä kuolemantuomio jo pelin alkuvaiheessa. Onnistunut räpiköinti palkitaan pisteillä, joita voi sitten vertailla kaveriporukan tai koko maailman tappokerhon kanssa.

Crimsonlandin ydintä voi olla vaikea arvostaa pelaamatta sitä. Ulkoisesti se on kohtuullisen minimalistinen, mutta selkeä. Osa ase- ja bonusefekteistä on jopa komeita. Mikään leukojenloksauttelija se ei kuitenkaan ole. Äänimaailma koostuu lähinnä erilaisista röpötyksistä, räjähdyksistä ja kuolonkorinoista. Pelin parasta antia onkin sen keskittyminen siihen yhteen asiaan eli ytimeen. Toimintaa ei ole hukattu silmäkarkin alle eikä siihen ole väkisin yritetty liittää huttua, jolla luoda illuusiota monipuolisuudesta. On vain sinä, aseet ja jumalaton joukko hämähäkkejä, zombeja ja plasmaa sylkeviä koppakuoriaisia.

Niin ja yhdestä kolmeen kaveria. Saman koneen moninpelissä vihollismäärä monistetaan pelaajia vastaavaksi, joten tilanne eskaloituu sunnuntaikävelystä armageddoniksi noin kahdessa minuutissa. Silloin kaikki kuolevat, ja ei kun yrittämään uudelleen. Ehkä seuraavalla kerralla rynnäkkökivääri muuttuu plasmakanuunaksi pistemäärän kasvattamista varten kaaoksen keskellä. Nyt Steamissä julkaistun uusintaversion lisäksi peli on tulossa Playstation 4:lle 16. heinäkuuta.