Devil May Cry - Kausi 2

Harva luoja on ollut yhtä tehokas videopelien sovittamisessa kuin Adi Shankar. Se, mikä alun perin alkoi Castlevanialla, joka on edelleen yksi parhaista videopelisovituksista tähän mennessä, kiihtyi pian erinomaiseen ja epätavalliseen Captain Laserhawkiin: A Blood Dragon Remix, Castlevanian jatko-osa Nocturne sekä Capcomin Devil May Cry. Shankar tietää, mitä tarvitaan videopelien muuttamiseksi kiinnostavaksi televisiopeliksi, ja tämä viimeisimmän kauden portfolio vain todistaa sen, vaikka olinkin sitä mieltä, että ensimmäinen kausi Devil May Cry jätti hieman toivomisen varaa.

Älkää käsittäkö minua väärin, Devil May Cryn ensimmäiset jaksot olivat todella hauskoja ja tarjosivat valtavasti näyttävää toimintaa, mutta mielestäni jakson alkuun pääseminen kesti hieman liian kauan ja siinä käytettiin liikaa aikaa hahmojen tehottomaan esittelyyn ja heidän motiiviensa paljastamiseen. Siinä oli omat omituisuutensa ja virheensä, mutta suurimmaksi osaksi Devil May Cry oli vahva perusta, jonka varaan rakentaa, minkä vuoksi ei varmaankaan yllätä, että toinen kausi erottuu mielekkäänä kehityskulkuna.

Tämä tarinan seuraava luku jatkuu heti ensimmäisen kauden tapahtumien jälkeen, ja periaatteessa Dante ja jengi yrittävät tehdä tyhjäksi toisen juonen, jolla avataan portaali demoniseen Makain valtakuntaan, ja lopulta ihmiskunta joutuu kohtaamaan helvetillisen invaasion ennennäkemättömällä tavalla. Tällä kertaa ylimääräisenä yksityiskohtana on Vergilin suurempi rooli ja se, miten Mundusin demonien yliherra on kietoutunut Spardan veljesten menneisyyteen ja miten tämä liittyy Argosaxiin, entiseen demonijumalaan, joka yrittää palata valtaan. Pohjimmiltaan Valkoisen kanin kieroutunut, lähes vakoilunomainen tarina on sysätty syrjään paljon huikeampien jumalten ja ihmisten välisten taistelujen hyväksi, ja tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että Devil May Cryn toinen kausi on täynnä näyttäviä lavasteita ja toimintajaksoja, jotka saavat leukasi putoamaan.

Jos ensimmäinen kausi oli tahdikkaampi ja lähes hidas kerronnan välittämisessä, tämä toinen kausi on päinvastainen. Tällä jaksokierroksella ei ole jarruja, ja siinä vaihdellaan vaikuttavien ja huomiota herättävien juonenkäänteiden ja kohtausten välillä, joissa maailman kohtalo tuntuu aina olevan vaarassa. Se on ajoittain ehkä liiankin hektistä ja kaoottista, eikä tarinalle jää juurikaan tilaa hidastua ja kyteä ja tunteille kuplia pintaan, mutta viihdetuotteen kannalta, etenkin Devil May Cry -sarjaan perustuvan, tämä tuntuu sopivammalta ja mukaansatempaavammalta suunnalta.

Kerronnassa on edelleen monimutkaisempia ja harkitumpia käänteitä, joista osa on yhä ilmeisempiä kauden edetessä. Tässä on paljastuksia, jotka yllättävät asiaan perehtymättömän, mikä johtaa lopulta kiehtovaan hahmokehitykseen ainakin niiden ydinhenkilöiden osalta, jotka tällä kertaa varastavat valokeilan. Ja ehkä juuri tässä Devil May Cryn toinen kausi onkin heikoin, sillä Dante, Vergil, Lady/Mary, Mundus ja Arias saavat niin suuren painoarvon, että useimmat muut hahmot tuntuvat jäävän taka-alalle. Nämä päähenkilöt tuntuvat tällä kertaa paremmin kootuilta, motivaatioiltaan ja käsikirjoitukseltaan paremmilta, mutta sarjassa, jolla on selvästi mielessä myös ainakin kolmas kausi, on huolestuttavaa, ettei tarinassa hyödynnetä muita hahmoja ja ettei kukaan päähenkilöiden lisäksi erotu muista (tai edes pysy hengissä...).

Mutta hei, Shankar ja Netflix ovat keksineet tämän toisen jaksokierroksen myötä todella jännittävän toimintapläjäyksen, jossa animaatio erottuu edukseen, jonka tahti ei jätä sinua koskaan kaipaamaan lisää, ja jossa musiikin käyttö pitää veresi pumppaamassa. Se on viihdyttävää ja jännittävää, eikä Devil May Cry -sovitukselta voi vaatia paljon enempää.