Dog Soldiers alkaa hitaasti, mutta paranee loppua kohden

Jostain syystä pidän ihmissusia mielenkiintoisina kauhutarinoiden hirviöinä. Olen kirjoittanut aiheesta jopa romaanin. Dog Soldiers puolestaan alkaa ihan jonain muuna, mutta kehittyy lopulta täysimittaiseksi ihmissusielokuvaksi. Tarina valkenee katsojille samaan verkkaiseen tahtiin kuin elokuvan henkilöhahmoillekin, joten hidasta alkua lukuun ottamatta Dog Soldiersia voi luonnehtia onnistuneeksi siinä tärkeimmässä eli tarinan kertomisessa.

Ryhmän verran brittisotilaita on maastoharjoituksessa Skotlannin erämaassa. He törmäävät tuhottuun erikoisjoukkojen partioon, joka on kirjaimellisesti revitty palasiksi. Pian kohdataan omituisia ja isokokoisia hyökkääjiä, ja sotilaiden matka vie siihen ainoaan kymmenien kilometrien säteellä olevaan taloon. Näin alkaa yö, josta on vain koetettava selvitä hengissä. Mutta miksi nämä elukat hyökkäävät taloon niin kiihkeästi?

Dog Soldiers alkaa harmittavan tylsästi. Metsässä samoilevien sotilaiden sanailua ja kulkua seuraillaan turhan pitkään. Tämä vaihe on tarpeellinen henkilöhahmojen elävöittämiseksi, mutta käsikirjoittajan olisi pitänyt löytää jokin mielenkiintoisempi tapa henkilöhahmojen taustan kertomiseksi. Elokuvan tempo alkaa nousta vasta puolivälin jälkeen, ja siitä loppuun saakka pauke ja ryske onkin erittäin miehekästä ja energistä. Lisähuomiona on sanottava, että syystä tai toisesta Dog Soldiersin alkupuolisko tuntuu astetta paremmalta kotivideolta, ja vasta joukon päästyä taloon alkaa se ammattimainen ote näkymään kunnolla.

Erikoistehosteet koostuvat erilaisista suolenpätkistä, verestä ja koiramaisen näköisistä ihmissusista. Näyttelijät tekevät työnsä hyvin, jolloin uhkaava tunnelma saadaan välitettyä katsojille asti. Tämä onkin hyvä, sillä tehosteiden luoma näkymä ei läheskään aina hengi sitä uskottavuutta. Aikaa myöten näyttelijöiden energisyys tarttuu katsojaankin, mikä on ehkä ollut tarkoitus. Ihmissusia olisi mielestäni saanut näyttää vähemmän, tai ainakin verhota ne pimeyteen suurimmaksi osaksi. Ohjaaja Neil Marshallin ratkaisut ovat silti toimivia, mutta myös puutteet ovat selvät.

Pisteet on annettava siitä, että tarina kerrotaan hyvin, ja se kerrotaan loppuun asti. Kun lopputekstejä katsellaan vaikuttavan musiikin pauhatessa taustalla, on kaikki todellakin taputeltu. Näkemäänsä jää miettimään ainakin näin ihmissusien fanina. Mutta ei kuitenkaan siksi, että jotain olisi jäänyt epäselväksi.

Puutteistaan huolimatta Dog Soldiers on ehdottomasti sitä lajityyppinsä parempaa tarjontaa, kunhan vain ei pitkästy liiaksi elokuvan alkupuoliskon aikana.