Dream Scenario herättää tunteita

Nicolas Cagen ohjaaminen vaatii taitoa. Liian paljon tilaa jos antaa, mies kaappaa kaiken huomion itselleen. Jos taas suitsii liiaksi, ei taito pääse lainkaan esiin. Norjalainen Kristoffer Borgli onnistuu tekemään ajatuksia herättävän elokuvan sanoman kera.

Nicolas Cage osoittaa osaavansa esittää täydellisen säälittävää. Paul Mathews on kaljuuntuva biologian opettaja, ja Cage onnistuu kuvaamaan onnistuneesti keski-iän kriisiä. Mathews haluaa kirjoittaa kirjan, joka sinetöisi hänen asemansa omalla tutkimusalallaan. Koskaan ei kuitenkaan ole aikaa istahtaa alas kirjoittamaan. Mathews on suorastaan tylsä henkilöhahmo.

Sitten ihmiset alkavat nähdä unia Mathewsista. Unesta riippumatta hän alkaa esiintyä unissa taustalla. Epidemia leviää, ja pian kaikki puhuvat ja uneksivat tylsästä biologian opettajasta. Mathewsin ego alkaa nostaa päätään, josta seuraa vastakkainasettelua erittäin hyvin tehtynä vaimo Janetin kanssa (Julianne Nicholson).

Avioliiton rapautuminen on yksi elokuvan teemoista. Vaikutelmaksi jää, että tekijöillä oli ajatus elokuvasta, jota sitten lähdettiin tekemään ilman selvää ajatusta siitä, miten kaikki päättyisi. Käsittelyssä on massahysteria nykyisen sosiaalisen median aikana, ja saapa se cancel-kulttuurikin osansa. Biologian opettaja joutuu taistoon paitsi työpaikkansa myös periaatteittensa kanssa. Niin tai näin, ei sadan minuutin aikana käytetä aikaa hukkaan.

Tunnelma, toiminta ja paikka muuttuvat rajulla tavalla, mutta se sopii unenomaiseen käsittelyyn hyvin. Loppuratkaisua ei osaa aavistaa, ja elokuva pysyy kuitenkin kasassa. Se on sanottava, etteivät unijaksot erotu riittävästi oikean maailman jaksoista sitten kuitenkaan.

Dream Scenarion keskiössä oleva draama on vahvaa, ja näyttelijäntyö on onnistunutta. Tarjolla on naurua, kauhua ja kyyneleitä. Dream Scenario ei välttämättä jätä pitkäaikaista vaikutusta katsojaan, mutta silti katsomista voi suositella.