Duck Detective: The Secret Salami on ajatuksena ihan hyvä

Duck Detective: The Secret Salamin ajatus on nerokas. Sen kehittäjä Happy Broccoli Games on saanut kohdilleen samoin kuin hyvän yhdistelmän miellyttävää ulkoasua, tarinankerrontaa ja mekaanisia osatekijöitä. Ongelmana on, että ne eri osa-alueet eivät oikein toimi yhteen.

Pelaaja on yksityisetsivänä toimiva ankka Eugene McQuaklin ihmisiä muistuttavien eläinten maailmassa. Etsivä on kokenut kovan avioeron, jonka syynä on addiktio leipään. On aika hankkia itselle työjuttu, joka saisi ajatukset muualle ja taloudellisen tilanteen kohenemaan.

Juttu ilmaantuukin eteen, kun bussiyhtiö Bearbusin työntekijä kiikuttaa etsivän paikan päälle katsomaan. Näin päästään The Salami Banditin jäljille, joka usuttaa Bearbusin työntekijöitä toisiaan vastaan. Ja sitten alkaa villi aarteenmetsästys.

Näkökulma on isometrinen, ja ajan kuluessa etsivä jututtaa Bearbusin varsin pientä henkilöhahmokatrasta. Uusia huoneita avautuu, ja sitten esitellään samoille henkilöhahmoille uusia tietoja. Näin saadaan sitten uusia paljastuksia. Pelimekaniikka laittaa pelaajan tuntemaan itsensä etsiväksi, mutta samalla toimintoja ei voi millään luovalla tavalla muokata.

Pääasiallinen pelaaminen on sanojen keräämistä, joita saadaan epäiltyjä tarkkailemalla, heidän tavaroitaan tutkimalla ja esittämällä kysymyksiä. Sanat voi sitten lisätä muistikirjaan, jolloin ratkaisu on taas vähän lähempänä. Ajatus ei ole huono, koska lauseita muodostamalla syntyy mielikuva arvoituksen hitaasta ratkaisemisesta. On tyydyttävää ratkaista juttu, kun on kaiken kokoon saanut ja yhteydet ymmärtänyt.

Ongelma on siinä, ettei peli itse pidä kirjaa siitä, kuka on sanonut mitä, ja mitä oikeastaan tapahtuu. Pelaajalla ei ole muuta kuin sanoja, jotka saattavat olla työntekijöiden nimiä ja joukko todisteita, joita kuvaillaan vain muutamilla sanoilla. Toisin sanoen peli ei pidä arvoitusta pelaajalle esillä riittävän selkeästi. Näin pelaaminen muuttuu nopeasti silkaksi arvaamiseksi, koska pelaajalla ei ole tarvittavia tietoja arvoituksen ratkaisemiseksi. Näin ollen päättely eli Deductions on ajatuksena hyvä, mutta pelin muut toiminnot eivät tue sitä.

Pelillä on mittaa hieman yli kolme tuntia, ja niitä juttuja on vain yksi. Kaikki tapahtuu sisätiloissa, ja näin popliinitakissa kulkeva ankka noir-tunnelmissa ei oikein toimi mukavan oloisissa Bearbusin tiloissa. Juttua olisi ehkä pitänyt saada ratkoa erilaisissa rakennuksissa monipuolisuuden luomiseksi.

Kuitenkin kaikki hyvät peruspalikat ovat paikoillaan. Ihmismäiset eläimet ovat aina hauskoja, sanoja kertyy muistikirjaan ja niin Paper Marion mieleen tuova grafiikka kuin ääninäyttelykin toimivat hienosti.

Duck Detective ei saavuta potentiaaliaan, vaikka toimiikin siihen suuntaan. Peli ei ole huono, mutta jää harmillisen vajaaksi. Toivottavasti pelinkehittäjä jatkaa idean kehittämistä, sillä pohja on kunnossa.