Dungeonland

Dungeonland edustaa moninpelinä liian harvinaista herkkua. Kun tavallisesti moninpelissä kaikki pistetään samoille kalkkiviivoille kilpailemaan tai yhteistyötä tekemään, Dungeonland vetäisee 180 asteen käännöksen ihan muualle. Teemapuistomaisessa miljöössä kerätään kultaa, piestään erilaisia outoja vihollisia ja pyritään pääsemään ehjin nahoin kahdesta kentästä ja pomotaistelusta koostuvan kokonaisuuden läpi. Varsinaista kampanjaa ei ole, mutta pelaajat kehittyvät uusien kykyjen myötä rompatessaan.

Neljän hengen toimintarompe sisältää muutaman pelimuodon, joista jalokivenä pimeydessä hohtaa Dungeon Maestro. Perinteisemmässä Adventure Modessa kolme pikku sankaria eri hahmoluokissaan komppaavat hasardeja täynnä olevan huvipuiston läpi. Arkkuja avataan, kultaa kerätään ja örkkejä lahdataan. Maestrossa meno muuttuu. Siinä yksi pelaajista ottaa pahiksen roolin, loitsien ansoja ja vihaisia ankkoja seikkailijakaartin päänmenoksi.

Pahis tienaa muiden pelaajien tavoin valuuttaa, jota voi käyttää uusien pahuuksien ostamiseksi. Siinä missä seikkailijoita pelataan perinteisellä tavalla hutkien iskuja ja erikoislyöntejä, maestro sen sijaan ostaa tienaamallaan kullalla uusia loitsu-, ansa- ja hirviökortteja. Eri kortteja vedellään sitten pakasta ja loitsitaan taikavoiman (manan) salliessa. Tehtävän edetessä tarjoutuu tilaisuus manata esiin isompia ja ilkeämpiä otuksia. Loppu huipentuu pomotaisteluun, jossa maestro ohjaa isoa pahaa itse.

Yhteistyö on kultaa, sillä yksittäinen sankarikokelas jää nopeasti jyrän alle. Ryhmän hajottaminen on myös maestron parhaita aseita, sillä tiiviisti ryhmässä liikkuva seurue voi kyntää tiensä läpi melkoisesta laumasta ansoja ja vastustajia hyödyntämällä erikoiskykyjään. Esimerkiksi maagilla on kyky suojata pelikaveria väliaikaisesti vahingolta, jolloin tämä voi vaikkapa tallata kaikki huolella asetellut miinat vailla huolta huomisesta. Taistelija taas voi suojata itseään vahingolta ja houkutella viholliset luokseen, jolloin varas pääsee tunkemaan tikaria kylkiluiden väliin. Lisäksi pelaajat voivat nostaa kaatuneen toverinsa aikarajan sisällä ylös, jolloin kultaakin kalliimmat sydämet eivät kulu. Seikkailijoiden peli päättyy nimittäin sillä hetkellä, kun sydämet loppuvat. Erikoisesti jos vaikkapa kaikki kolme ovat maissa ja sydämiä on vain kaksi, peli päättyy kaikille. Sattumalla on paljon osuutta tapahtumien kanssa, joten pelikerrat ovat aina erilaisia.

Ulkoasu äänimaailmoineen on pirteä ja omaa aihepiiriään vapaasti pilkkaava. Peli ei ota itseään missään vaiheessa vakavasti, mikä sopii hyvin tällaiseen peliin. Vakava peli saattaisi johtaa vakavaan pelaamiseen ja liian vakavasti velvollisuutensa ottavaan maestroon.

Dungeonland on ehdottomasti parhaimmillaan, kun kaikki pelaajat ovat jollain tavoin kuuloetäisyydellä toisistaan. Vaikka maestrolla on oma "ilkeä nauru" -nappi käytössään, mikään ei korvaa kunnon hykertelyä onnistuneen manööverin jälkeen. Ryhmätyöskentely on myös huomattavasti helpompaa ja tyydyttävää, jos peliporukka voi kommunikeerata helposti keskenään. Samasta syystä yksin pelaaminen tai satunnaisten tyyppien kanssa samoaminen synnyttänee erilaisia kokemuksia, jotka eivät välttämättä ole positiivisia. Maestro-moodi kaipaisi pari kenttää lisää, mutta hintaa latauspelillä ei ole kymppiä enempää ja lisäsisältöä on jo tekeillä.