Dustborn keskittyy painokkaasti tarinaan

Red Thread Games tunnetaan siitä, että he keskittyvät tarinaan, eikä Dustborn tee tässä poikkeusta. Pelaaja on Pax, joka on ovela ja manipulointiin taipuvainen. Pax on pakosalla kolmen kaverinsa kanssa. Peli aloittaa suoraan toiminnasta, sillä Pax ja kolme muuta ovat autolla ajamassa pakoon. Minkäänlaista esittelyosiota ei ole, mikä voi olla aluksi hieman sekavaa. Nelikolla on hallussaan ehdottoman salainen USB-tikku. Pian käy ilmi, että tikun omistaja ei missään nimessä halua sisällön livahtavan julkisuuteen.

Peli ottaa oman aikansa ennen kuin paljastuu, mitä oikeastaan on tapahtumassa. Lisäksi painopiste muuttuu nopeasti itse juonesta keskusnelikon keskinäisiin suhteisiin. Paljon myöhemmin vasta palataan USB-tikun ja sen sisällön tärkeyteen. Red Thread Gamesin tapa kertoa tarina saattaa tuntua turhauttavalta, kun pääasiallinen tarina laitetaan pitkäksi aikaa niin sanotusti telakalle, ja huomion saavat juonikuviot, joilla ei välttämättä ole paljoakaan merkitystä kokonaisuuden kannalta.

Toisaalta Dustbornin henkilöhahmojen kehitys on tehty hyvin. Nyt ollaan vaihtoehtoisessa todellisuudessa vuodessa 2030. John F. Kennedy selvisi salamurhan yrityksestä vuonna 1963, mutta hänen vaimonsa Jacqueline kuoli. Tapahtuma teki Kennedystä entistä autoritaarisemman, ja yhteiskunta onkin nyt valvonnassa, sorrossa ja nuhteessa. Pax ja kolme kaverusta ovat juuri sellaisia, joita ei suvaita. He kuuluvat yhteisöön, joka taistelee oikeuksiensa puolesta. Lisäksi heillä on yliluonnollisia kykyjä hieman Salaisten kansioiden malliin.

Pax pystyy vaikuttamaan ihmisiin äänellään. Hyökätä voi ihmisten aivoihin sanoilla, jolloin seurauksena on riitoja, halvaantumista tai vain tekoja niin kuin pelaaja haluaa. Kolmella muulla on samanlaisia kykyjä, ja keinoilla ratkotaan pulmia ja manipuloidaan käytäviä keskusteluja. Tämä osuus pelistä toimii melko hyvin, ja nelikon kyvyt on hyvin saatu osaksi pelattavuutta. Yliluonnolliset kyvyt istuvat osaksi heidän persooniaan, ja samalla heihin tutustutaan paremmin.

Dustborn on maantiematka halki Yhdysvaltain alueen. Nelikko pyrkii bändinä nimeltä Dustborn pääsemään Nova Scotiaan, ja toimittamaan mystisen USB-tikun perille. Näin päästään paneutumaan Yhdysvaltain erilaisiin yhteisöihin erityispiirteineen. Dialogi nelikon kesken toimii, mutta on ajoittain turhan raskasta. Näin varsinkin silloin, kun ei ole erityisen kiinnostunut kyseisestä henkilöhahmosta.

Mukana on mahdollisuus säveltää uutta musiikkia minipelissä, jossa painetaan peliohjaimen nappia oikeaan aikaan. Sama koskee myös konsertteja bändin kanssa. Tällainen minipelaaminen ei ole sitä ominta aluettani, ja vaikeustason alimmalle tasolle laskettuanikin oli vaikea tehdä tulosta.

Dustbornin suurin haaste on sen lukuisissa pelimekaniikoissa, jotka eivät kaikki toimi niin kuin pitäisi. Pahin ongelma liittyy taisteluihin. Paxilla on pesäpallomaila, mutta mätkintä ei ole tyydyttävää. Syvyyttä kun ei ole. Mitään sen ihmeempää ajatusta ei vaadita, joten taistelut ovat tylsiä. Asiaa ei auta, vaikka taistoissa voi käyttää muun kolmikon kykyjä hyödykseen.

Dustborn kuitenkin onneksi loistaa tarinassaan. Mallia on haettu Telltale Gamesilta ja Quantic Dreamilta, joista jälkimmäinen onkin pelin julkaisija. Toisin sanoen pelaajan tekemillä valinnoilla on iso vaikutus tarinan kulkuun ja henkilöhahmojen keskinäisiin suhteisiin. Tämä rohkaisee useammalle pelikierrokselle, sillä tarinan kulku muuttuu erilaisilla valinnoilla. Lisäksi jokaisen pelatun osion jälkeen luodaan sarjakuva, jossa pelaajan valinnat käydään läpi.

Dustbornissa on siis huonojakin puolia, mutta vahvuuksiakin on. Parasta on se tarina, jossa Pax ystävineen matkaa halki dystooppisen Yhdysvaltojen alueen. Ja valinnoilla on merkitystä. Toisaalta mukana on sellaista pelattavuutta, joka ei sitten oikein toimi. Tällaisia ovat taistelut ja lukuisat pienet minipelit. Saahan niillä lisää kestoa, mutta ei oikein muuta lisäarvoa.

Oikeanlaisilla odotuksilla Dustborn on kokemisen arvoinen.