Vuonna 2021 oli ilon ja onnen päivä, kun maailmalle saapui katsottavaksi elokuva Mortal Kombat. Menestystä saatiin sen verran, että jatkoa on luvassa. Kuvaukset saatiin päätökseen tammikuussa, joten toivo eli, että katsomaan olisi päästy vuoden 2024. Mutta ehei: kaikki toivo heittäkää.
Warner Bros. on ilmoittanut lehdistötiedotteessaan, että elokuva Mortal Kombat 2 ensi-iltailee 24. lokakuuta 2025. Melkein puolitoista vuotta on siis odotettava ennen kuin nähdään Karl Urban Johnny Cagena, Adeline Rudolph Kitanana ja Martyn Ford Shao Kahnina. Ohjaajana on Simon McQuoid.
Ei siis auta kuin odottaa herkeämättä.