Titaanien raivo

Vuoden 2010 Titaanien taistelu oli uusintaversio vuoden 1981 elokuvasta. Revanssi menestyi ilmeisen hyvin, sillä samat tekijät palasivat astialle Titaanien raivossa. Toimintaa on erittäin runsaasti ja antiikin kuvastoa hyödynnetään aiempaa paremmin. Hintana on kuitenkin se, ettei kokonaisuus pysy yhtä hyvin kasassa. Kolikon toisella puolella on havainto, että leffa näyttää entistäkin enemmän God of Warilta elokuvamuodossa.

Kreikan taruissa teemoina olivat usein sukulaisuussuhteet sen eri muodoissaan. Mukana oli paljon myös skandaalimaisia elementtejä ihan rehellistä sukurutsausta myöten. Titaanien raivo sijoittuu aikaan kymmenen vuotta Titaanien taistelun jälkeen. Zeuksen äpäräpoika Perseus on perustanut perheen ja saanut pojan, mutta harmillisesti vaimo on menehtynyt jo hyvä tovi sitten. Toisaalla Zeuksen veli Haades ja ukkosjumalan poika Ares päättävät liittoutua Zeusta vastaan. Olympoksen ylijumala vangitaan ja tavoitteena on Zeuksen isän, titaani Kronoksen, vapauttaminen. Poseidon luovuttaa Perseukselle atraimensa ja pyytää luovuttamaan keihään äpäräpojalleen Agenorille. Ajatuksena on kai se, että kaksi puolijumalaa vastaa yhtä kokojumalaa. Matkansa tueksi taistoon pahuutta vastaan kaksikko saa kuningatar Andromedan sotavoimineen.

Elokuva on hengästyttävän täyteen ahdettu toimintaa. Näyttelijät saavat tehdä hartiavoimin duunia yrittäessään olla rooliinsa sopivan mahtipontisia. Sam Worthington palaa Perseuksen rooliin, joskin selvästi vanhentuneen ja turvonneen oloisena. Menoa se ei kuitenkaan tunnu haittaavan, mutta uskottavuus kärsii lievästi. Liam Neeson ei enää joudu vain patsastelemaan, vaan hänen hahmonsa pääsee niin sanotusti irti rainan loppupuolella. Ja kun ukkosenjumala laittaa ranttaliksi, jälki on sen mukaista. Manalan valtias Haades on pitkälti edellisen elokuvan kaltainen Ralph Fiennesin tulkitsemana.

Elokuvan kuluessa muut jumalat oppivat jotain oleellista anteeksiannosta, mutta tässä Edgar Ramirezin Ares tekee poikkeuksen. Sodan jumala on yhtä kiivas loppuun saakka, joskaan ei yhtä kiivas kuin pelien Kratos. Hoikka ja vaalea entinen Bond-tyttö Rosamund Pike säteilee kuningatar Andromedana ja näyttää todella hyvältä. Sen sijaan sotajoukkoja johtavaksi päälliköksi hänen karismastaan ei ole.

Kohtaukset suorastaan vilisevät myyttisiä petoja. Tehostemiehet ovat saaneet pullistella lihaksiaan, ja rahaa on varmasti palanut paljon. Toiminnan mittakaava on suuri, mikä alleviivaa entisestään God of War -vaikutelmaa. Silmäkarkki jatkuu läpi koko elokuvan, mutta kaikella on hintansa. Tekijät ovat panostaneet niin paljon näyttävyyteen, että tarina on aiempaa elokuvaa pirstaleisempi. Pääpointti Perseuksen ponnisteluissa on onneksi niin yksinkertainen, ettei punainen lanka katoa missään vaiheessa kokonaan.

Blu-rayta myydään jo nimessä 3D-kuvalla, jota ei kuitenkaan ollut mahdollista testata arviota varten. Joka tapauksessa perinteinen kaksiulotteinen raina teräväpiirrolla on (onneksi) myös mukana. Lisämateriaaleista itselleni kiintoisin on katsaus antiikin tarinoihin. Pätkä on erittäin tervetullut lisä, joka auttaa hahmottamaan elokuvan maailmaa oivalla tavalla. Tietenkin myös tekijöitä haastatellaan ja kuvausprosessia analysoidaan, mutta hienoin juttu on toisaalla. Mahdollisuutena on valita eräänlainen visuaalinen kommenttiraita, jossa leffa pyörii taustalla ja tekijät puhuvat kuvan kanssa etualalla. Saman kommenttiraidan voi katsoa myös siten, että ruudulla vilisee lisätietoa antiikin taruista.

Elokuvana Titaanien raivo painii eri sarjassa kuin edellinen leffa. Jatko-osa on visuaalisesti näyttävämpi ja lähdemateriaalin hyödyntämisessä paljon edeltäjäänsä monipuolisempi. Toisaalta tarina on pirstaleisempi ja välillä syvällinen sanoma hukkuu ryskeen alle. Lisämateriaalit kuitenkin paikkaavat tarinan puutteita, mikäli niihin jaksaa perehtyä. Ensimmäisen elokuvan ystävät eivät pety, mutta silmät saattavat kyllä pullistua silmäkarkin määrästä.