Coriolanus

Joskus tuntuu siltä, että ollakseen vakavasti otettava näyttelijä, on yksinkertaisesti pakko tehdä yksi klassikkorooli. Englantia puhuvassa maailmassa tämä näyttäisi tarkoittavan usein William Shakespearen tuotantoa. Coriolanus on paatoksellinen tarina roomalaisesta kenraali Caius Martiuksesta, jonka pyrkimykset päästä konsuliksi kaatuvat diplomatiataitojen puutteeseen. Pettynyt Martius pestautuu pahimman vihollisensa palvelukseen aikomuksenaan kostaa kollektiivisesti koko Rooman kansalle. Lopulta kaikki menee reisille, kuten tragedioissa tapana on.

Leffa on pitkälti yhden miehen soolosuoritus. Ralph Fiennes hoitaa roolinsa Caius Martius Coriolanuksena erittäin intohimoisesti ja vaikuttavasti. Sivurooleissa nähdään jo kannuksensa hankkineita veteraaninäyttelijöitä, mikä kielii omalla tavallaan siitä, että elokuva on tehty enemmänkin tekijöille itselleen. Olkoonkin, että Gerard Butler ja Vanessa Redgrave eivät kalpene suorituksissaan Fiennesille.

Puhekieli, nimet ja tittelit on säilytetty alkuperäistekstille uskollisina. Yksi pikkujuttu vain: elokuva on sijoitettu nykyaikaan, jolloin roomalainen kenraali käyttää maastopukua, luotiliiviä ja M4-rynnäkkökivääriä. Kielen vanhahtavuus ei tottumisen jälkeen häiritse, mutta henkilöiden motiivit ja tilanteisiin suhtautuminen eivät istu nykyaikaan mitenkään. Teksti on alun perin tarkoitettu näyttämölle, joten miltei kaikki draama tapahtuu dialogin keinoin. Tämä on ongelma, koska sananvaihto halkoisi suut, mikäli se vain olisi mahdollista. Lähdemateriaali näkyy aivan erityisen hyvin traagisessa Coriolanuksessa: sotimiseen tottunut, ehdottomuuksilla ajatteleva kenraali kykenee näkemään vain ääripään ratkaisuja kohtaamaansa diplomaattiseen ongelmaan. Ja kuten arvata saattaa, äärimmäisyyksiä etsivä löytää etsimänsä.

Visuaalinen toteutus luottaa paljon käsivaralla olevaan kameraan. Pieni heiluminen ei haittaa, vaan kuvastaa henkilön sisäistä, kuohuvaa tunnetilaa. Vaikutelmaa alleviivataan runsailla lähikuvilla. Lavasteet ovat hienoja, sikäli kuin niitä nyt on katsottu tarpeelliseksi erikseen tehdä.

Kaksituntisen keston aikana ei kuitenkaan pääse missään vaiheessa yli siitä, että puhuttu teksti ja nähty kuva ovat ristiriidassa keskenään. Arvostan pyrkimyksiä tuoda klassinen näytelmä lähdeaineistoa kunnioittaen valkokankaalle, mutta ei nyt sentään näin uskollisesti. Joko tapahtumat olisi pitänyt sijoittaa antiikin Roomaan tai sovittaa puhuttu teksti nykyaikaan paremmin istuvaksi. Coriolanus onkin leffa, joka tuntuu puoliväliin jätetyltä. Ajatus on ollut ehkä hyvä, mutta se ei ole toiminut toivotulla tavalla. Lisämateriaaleja ei ole lainkaan, ja nyt jos koskaan niistä olisi ollut hyötyä. Olisin kovin mielelläni kuunnellut tekijöiden ajatuksia omasta projektistaan.

Coriolanus on veteraaninäyttelijöiden itselleen tekemä tulkinta Shakespearen näytelmästä. Tragedian tapahtumat on tuotu puolivillaisesti nykyaikaan, minkä vuoksi katsoja kokee ristiriitaisia tunteita leffan alusta loppuun. Katsomista voi suositella jonkinlaisena yleissivistävänä, vaihtoehtoisena oppituntina klassisen näytelmän äärelle.