Lorax

Lorax on lyhyt ja yksinkertainen animaatioelokuva. Pituutta on kartutettu lisäämällä joukkoon musikaalimaisia lauluja. Visuaalinen silmäkarkki on kiva juttu, mutta se ei kanna koko rainaa, koska sisältö puuttuu.

Lorax perustuu kuvitettuun lastenkirjaan ja lisämateriaalin mukaan alkuperäismatsku on herkän monisyistä. Saattaa olla, mutta elokuvaan näitä ominaisuuksia ei päätynyt. Leffan tarina on lyhyesti ilmaistuna jonkinlainen moraalisaarna luonnonsuojelun tärkeydestä. Muutamia tiukkoja tilanteita matkan varrella on, poika ihastuu tyttöön ja varoittavia tarinoita kuunnellaan. Lopuksi tietysti tapahtuu parannus ja anteeksisaaminen. Jostain mystisestä syystä itse Lorax jää varsin hämäräksi hahmoksi. Näinkin keskeistä asiaa ei olisi saanut jättää katsojan oman tulkinnan varaan.

Animointi on iloisen värikästä ja eläimien ilmeet korostuvat odotetusti. Leffassa on tietynlainen muovimaisuuden tunne, mutta tämä on selvästi vain valittu tyyli. Tekijät ovat selvästi olleet alansa ammattilaisia, koska elokuvallisesti Lorax on kelpo työtä. Mutta mitäpä tässä kuorilla, jos sisältö on ontto. Ääninäyttely on turvallista ja yllätyksetöntä perusduunia. Pääosan vetää oikeassakin elämässä pieni mies Danny DeVito, mutta jostain syystä hänen äänestään puuttuu roolin vaatimaa potkua.

Lisämateriaaleina on muutaman minuutin katsaus alkuperäiseen kirjallisuuteen sekä elokuvan hahmojen piirtämisohjeita. Joku pikkupelikin on mukana, mutta siitä ei ultimaattisen yksinkertaisuuden vuoksi tarvitse kotona kertoa.

Mitä ihmettä minä tästä nyt kirjoittaisin? Raina tuli, oli ja meni vaikutusta tekemättä. Pee homma mutta tulipahan tehtyä. Ja eikun eteenpäin kohti uusia pettymyksiä.