The Dark Knight Rises

Uuden aallon Batman-rainat saavat Dark Knigh Rises -leffan myötä päätöksensä ainakin toistaiseksi. Kahden aiemman elokuvan rohkaisemana missään ei ole kitsasteltu, joten kaikki on entistäkin vakavampaa ja suurempaa. Ongelmaksi muodostuukin juuri kaiken läpi tunkeva kunnianhimo, sillä Dark Knight Rises on miltei kolmituntinen toimintatykitys. Vähäisempi keskittyminen sivuhahmoihin olisi tehnyt hyvää elokuvan rytmitykselle.

Tarinallisesti kolmas elokuva rakentaa suoraan sille pohjalle, joka luotiin sarjan aiemmissa osissa. Bruce Wayne (Christian Bale) on vetäytynyt erakoksi omiin oloihinsa, mutta pahuuden nostaessa päätään on kaivettava naamio naftaliinista. Aina yhtä huolehtivainen hovimestari Alfred (Michael Caine) muistuttaa, ettei Bruce voi jatkaa pahuuden vastustajana ikuisesti.

Yksi rainan keskeisistä teemoista onkin juuri se, miten Bruce Wayne koettaa päästää irti Batmanin hahmosta. Pelkästään tämä olisi riittänyt rakentamaan mielenkiintoisen elokuvan, mutta tekijät ovat halunneet kertoa samaan syssyyn myös uusien sivuhahmojen tarinat.

Tom Hardyn Bane on uskottavimpia leffapahiksia aikoihin. Mies on Bruce Waynen lailla menneisyytensä traumatisoima, joka ei ole jäänyt voivottelemaan kohtaloaan vaan on löytänyt tavan valjastaa kokemuksensa toimintaan.

Anne Hathawayn kissanainen täydentää hänkin Bruce Waynen maailmaa, mutta tietenkin huomattavan erilaisella tavalla kuin maskuliinisuutta puhkuva Bane. Kissanaisen hahmossa korostetaan naisen kykyä olla kameleonttimaisen sopeutuva erilaisissa tilanteissa. Käytännössä tämä merkitsee kykyä hyödyntää naisellista sukupuolta silloin, kun siitä on hänelle itselleen hyötyä. Tämä kissa ei ole koskaan apaattinen uhri, vaikka sellaiseksi välillä tekeytyykin.

Kaiken tämän keskellä heiluu poikakodissa varttunut virkaintoinen poliisi Blake (Joseph Gordon-Levitt), jonka merkitys kokonaisuudelle paljastetaan vasta aivan viime metreillä. Kaikessa kerronnassa on läsnä vakavuus: tekijät ottavat aihepiirinsä täysin ryppyotsaisesti ilman pienintäkään pilkettä silmäkulmassa tai kieltä poskessa.

Juoni itsessään olisi jo kertonut menevän toimintatarinan, mutta tekijät ovat siitä huolimatta nostaneet henkilöhahmot määräävään asemaan. Tästä seuraa automaattisesti elokuvan massiivinen kesto: kerrottavaa on yksinkertaisesti niin julmetun paljon. Katsoja ei siis pääse helpolla, ja kaikkien eri sävyjen sisäistämisen vuoksi elokuva tuntuu paremmalta toisella katsomiskerralla. Valitettavasti ensimmäisen istunnon tuottama ähky on jo monelle liikaa.

Toteutukseltaan Dark Knight Rises on osoitus siitä, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Missään ei ole kitsasteltu ja se myös näkyy. Mukana on kuitenkin aiempaa vähemmän fiilistelyä ja enemmän kylmää kerrontaa, minkä vuoksi sarjan tunnusmerkiksi noussut pauhaava musiikki on ajoittain jopa häiritsevää. Digitaalisia tehosteita on käytetty kautta linjan, mutta niitä ei huomaa. Tämä on ehdottoman suuri plussa, sillä paras tehoste on sellainen, jota ei näe.

Lisämateriaaleja on kokonaisen levyllisen verran. Tavallisten haastatteluiden lisäksi mukaan on laitettu katsauksia Batmanin historiaan aina sarjakuvia ja TV-sarjoja myöten. Ekstrat katsottuaan tietää Batmanista enemmän kuin ehkä olisi halunnutkaan. Jos siis Lepakkomiehen hahmo on itselle tärkeä, voi Blu-ray-julkaisun hankkimista suositella jo pelkkien lisämateriaalien vuoksi.

Dark Knight Rises on ammattitaidolla tehty elokuva, jonka kunnianhimon voi suorastaan haistaa. Rahastakaan ei ole ollut puutetta, joten luvassa on miltei kolme tuntia suureellista maailmanpelastusta. Monisäikeisen tarinan ja mielenkiintoisten henkilöhahmojen hintana on kuitenkin leffan puuduttavan pitkä kesto. Tämä on epäilemättä monelle liikaa.