Hannu ja Kerttu: Noitajahti

Olipa kerran norjalainen mies Tommy Wirkola, joka sai elokuvakoulun lopputyötä tehdessään oivan idean. Jannun mielestä olisi ollut tosi kivaa tehdä jatko-osa klassiselle sadulle Hannusta ja Kertusta. Wirkolan ajatuksissa sisarukset kokemuksensa kovettamina ja alkuun päästyään ryhtyivätkin noidanmetsästäjiksi. Myöhemmin Hollywoodin tuottajat kiinnostuivat asiasta ja lopputuloksena saatiin monikansallinen projekti, jossa ruutuaikaa saa myös suomalainen Pihla Viitala. Visuaalisesta tykityksestä huolimatta elokuva olisi kaivannut lisää syvyyttä tarinaansa.

Hannu (Jeremy Renner) ja Kerttu (Gemma Arterton) joutuivat lapsena piparkakkutalossa asuvan pahan noidan vangeiksi. Piltit onnistuivat kuitenkin tunkemaan pahiksen uuniin ja pakenemaan talosta. Elokuva pureutuu siihen, mitä sisaruksille tapahtui aikuisina. He tietenkin ryhtyivät noidanmetsästäjiksi laittaen mustan magian harjoittajia lihoiksi maksua vastaan. Palkkionmetsästykseen he käyttävät haulikkomaista tuliasetta ja sarjatulijalkajousta. Sisarukset saapuvat Augsburgin kaupunkiin ja alkavat selvittää lähitienoilla kadonneiden lasten kohtaloa. Seuraavan tunnin ajan sitten paukkuu ja rytisee niin totta vie, kun satumainen aloitus typistyy toimintaelokuvaksi. Tarinassa olisi ollut aineksia paljon syvällisempäänkin käsittelyyn. Ilmeisesti ohjaaja ei kuitenkaan ole täysin uskonut tarinaansa, vaan on keskittynyt lähes yksinomaan visuaaliseen mäiskeeseen.

Jeremy Rennerin Hannu sairastaa sokeritautia, ja mies on käyttänyt suurimman osan elämästään noitien jahtaamiseen. Tämän vuoksi hän ei osaa käyttäytyä naisten seurassa lainkaan, mutta se ei tunnu punatukkaista Minaa häiritsevän (Pihla Viitala). Pyöreäposkinen ja hurmaava Gemma Arterton on Kerttuna veljeään paljon päättäväisempi hahmo, mutta sen pidemmälle hahmo ei kehity. Pahojen noitien pomona Murielina häärii kylmäsilmäisesti tuijottava Famke Janssen, joka menneistä rooleistaan poiketen äityy hyvinkin puheliaaksi ja toiminnalliseksi. Elokuvan kaikkia henkilöhahmoja vaivaa yksiulotteisuus. Kaikilla on vain se tasan yksi motiivi, jonka ajamana heillä on vain se yksi puoli persoonasta. Raina kestää vajaan puolitoista tuntia, mutta jo puolikaskin lisätunti henkilöihin keskittyen olisi tehnyt hyvää kokonaisuudelle.

Koko raina on visuaalinen karkki huimine toimintakohtauksineen. Pisteenä iin päällä Blu-ray-julkaisun kuva on kirkas ja tarkka. Väreissäkään ei ole säästelty, jolloin pimeästä aiheestaan huolimatta ruudulla vilisee kaikkia sateenkaaren värejä. Musiikki on vahvasti hevimetalliin kallellaan energiaa pursuten. Toisaalta ohjaaja on kotoisin metallimusiikin kehdosta Norjasta, joten sulosointujen tyylilaji ei yllätä. Tuotantoarvot huomioiden on todella harmillista, että kokonaisuus typistyy näin mahtavista lähtökohdista huolimatta yksioikoiseksi lahtileffaksi.

Lisämateriaaleina on perinteistä Hollywoodin rinkikehumista, mutta onneksi myös katsaus elokuvan taustalla vaikuttaneisiin ideoihin. Kovinkaan paljoa iloa ei lisämateriaaleista ole. Hannu ja Kerttu: noitajahti on visuaalinen toimintapläjäys, joka hukkaa ison osan potentiaalistaan keskittymällä yksinomaan toimintaan henkilöhahmot unohtaen.