Iron Man 3

Iron Man 3 on tasapainoisesti rakennettu suuren budjetin viihde-elokuva. Tarinassa on riittävästi henkilökohtaista otetta tehdäkseen hahmoista mielenkiintoisia. Samanaikaisesti leffa välttää liiallisuuksiin menevät eksistentialistiset pohdinnat etiikasta ynnä muusta sellaisesta. Painopisteenä on ollut näyttävä, tarinavetoinen toiminta, ja siinä Iron Man 3 onnistuu hienosti. Rainasta nauttiminen edellyttää aivojen unohtamista narikkaan, koska muuten teknologiafantasiointi saattaa alkaa ärsyttämään.

Tavallisesti sarjakuvafilmatisoinnit sijoitetaan nykyaikaan tai vaihtoehtoisesti tulevaisuuteen. Iron Man 3 kerrotaan kuin sotadokumentti ikään. Syy selviää vasta elokuvan lopussa, ja näin tehokeino alleviivaa tarinan kerronnallista eheyttä. Elokuvan pahis on tällä kertaa tiedenero, jolla on henkilökohtainen kauna Starkille. Aldrich Killian (Guy Pearce) oli vuosituhannen vaihteessa Tony Starkin suuri ihailija, mutta miehen itsekeskeinen käytös sai Killianin muuttamaan suuntaansa. Nyt se menneisyys tulee takaisin puremaan Iron Mania takamukseen.

Itsekeskeinen pullistelu on aina kuulunut Tony Starkin hahmoon, mutta jo sarjan aiemmissa elokuvissa se on alkanut ennen pitkää ärsyttämään. Ilmeisesti käsikirjoittajat ovat huomanneet saman, koska menneisyydestä saapuva loukattu tiedenero tuntuu mitä luonnollisimmalta vastavoimalta Iron Manille. Aldrich Killian lukeutuu pahikseksi oikeastaan vain toimintatapojensa eikä niinkään motiiviensa puolesta. Miehen keksinnössä ei ole realismin hiventäkään, mutta pointti on muualla. Yksi elokuvan teemoiksi nimittäin nousee teknologian etiikka tai oikeammin se, ettei teknologialla ole sellaista. Esimerkkinä käytetään Saksan rakettiteknologiaa, joka löysi paikkansa avaruustutkimuksen sijasta V2-pommittajissa.

Tekijät ovat osanneet ottaa menneet elokuvat huomioon, koska sekä Tony Starkin että Pepper Pottsin (Gwyneth Paltrow) henkilöhahmot ovat erilaisia kuin aiemmin ja ne myös kehittyvät tarinan edetessä. Iän ja kokemuksen karttuessa Stark alkaa hiljalleen arvostaa hilavitkuttimien lisäksi myös tärkeitä ihmisiä ympärillään. Samalla poikamainen itsekeskeisyys vähenee hieman, mutta vain hieman. Potts on kohonnut pelkästä avustajasta tasa-arvoiseksi vaikuttajaksi Starkin rinnalle, joten hän pystyy asettamaan myös vaatimuksia aivan toisin kuin ennen. Valitettavasti myös pahikset tietävät mimmin merkityksen Starkille, mikä tekee Pottsista itsestään selvän kohteen.

Haarniskapukua armeijan leivissä käyttävä eversti James Rhodes (Don Cheadle) tekee myös paluun, mutta hänen hahmonsa jää täysin sivuseikaksi joskaan ei merkityksettömäksi. Mainitsemisen arvoinen on myös Iron Manin puvun tekoäly Jarvis, josta on kasvanut oma persoonansa elokuvasarjan kuluessa. Aivan täysipainoiseksi henkilöksi ei tekoälystä vielä ole, mutta ehkä sitten tulevaisuudessa.

Tehosteet ja toiminta ovat odotetusti illan päätähtiä, ja juuri näiden vuoksi ne aivot kannattaa jättää narikkaan katsomisen ajaksi. Kaikki pauke ja ryske näyttää upealta, mutta pienikin pohdinta fysiikasta ja biologiasta riittää tekemään ison loven katsomisnautintoon. Kyse on varmaankin tahattomasta vastakkainasettelusta, koska samaan aikaan tarinan kehys ja henkilöhahmot kuitenkin tuntuvat hyvin todellisilta. Leffa siis edellyttää katsojalta tietynlaisen suhtautumisen toimintakohtauksiin, joka on kuitenkin muutettava lennossa hahmokeskeisten osioiden ajaksi.

Mukaan laitetut lisämateriaalit ovat juuri samanlaisia kuin koko muukin elokuva: puhdasta viihdettä ilman sen syvällisempää pohdiskelua. Vartin mittainen lyhytelokuva Peggy Carterin liittymisestä SHIELD-organisaatioon on puhdas fanipalvelus. Lyhyet dokumentit itse elokuvan tekemisestä ovat yllätyksettömiä, mutta samalla erittäin valaisevia sen suhteen, miten paljon aikaa ja rahaa elokuvan tekemiseen on käytetty. Mukana on myös kokoelma poistettuja kohtauksia ja pilalle menneitä otoksia.

Iron Man 3 on isolla rahalla tehtyä kevythumppaa, jonka parissa viihtyminen edellyttää katsojalta tietynlaista ennakkoasennoitumista. Älä ota sitä vakavasti: hyppää kyytiin ja nauti matkasta.