The Flash, 1. tuotantokausi

DC Comicsin Smallville- ja Arrow-sarjojen menestyksen myötä myös maailman nopein mies The Flash on nyt saanut oman TV-sarjansa. Toteutus on upeaa jälkeä varsinkin visuaalisesti. Läpi kauden kehittyvä suuri tarina on poikkeuksellisen onnistuneesti kerrottu eikä nautintoon tarvita ennakkotietoja sarjakuvista. Samaan aikaan jonkinlainen DC Comics TV:ssä -kaava alkaa hahmottua jo puolivälissä kautta, ja itse The Flashin hahmo on jossain määrin epäuskottava.

Central Cityn 25-vuotias rikoskemisti Barry Allen (Grant Gustin) seuraa tiedenörttinä innoissaan, kun hänen työpaikkansa lähellä käynnistetään hiukkaskiihdytin Harrison Wellsin johdolla (Tom Cavanagh). Jotain kuitenkin menee pahasti vikaan, ja seuranneessa härdellissä Barryyn iskee salama. Vietettyään yhdeksän kuukautta koomassa hän herää huomaten kykenevänsä juoksemaan ääntä nopeammin. Aikaa myöten käy selväksi, että muutkin kaupungin asukkaat ovat saaneet hiukkaskiihdytinonnettomuuden jälkimainingeissa outoja kykyjä eikä kaikilla ole yhtä jaloja periaatteita kuin Barrylla. On siis aika laittaa kotikontujen superrikolliset ruotuun ja siinä sivussa selvittää, mitä oikeastaan aiheutti tämän kaiken.

Kausi alkaa todella vahvasti. Ensimmäinen jakso paukuttaa ruudulle sellaisen määrän nörttikamaa silmäkarkilla kuorrutettuna, että heikompia alkaa hirvittää. Seuraavien 5-10 jakson ajan eri henkilöitä esitellään lisää ja heidän historiaansa syvennytään tarkemmin. Tämä kauden kolmannes tuntuu aluksi enemmänkin täytemateriaalilta, ja esitystapa toistaa samanlaista kaavaa jaksosta toiseen. Kauden loppupuolisko kuitenkin kasvaa täyteen mittaansa onnistuneesti juuri sen ansiosta, että alkupuoliskolla pysähdyttiin näennäisesti paikoilleen joksikin aikaa. Hiljalleen aukeava suuri tarinakaari saavuttaa tyydyttävän ratkaisunsa, mutta toinen samanlainen tarina käynnistyy heti lopettaen kauden mitä jännittävimpään kohtaan. Keino havaittiin toimivaksi jo Smallville-sarjassa, jonka kaavaa The Flash häpeämättä kopioi. Tällainen laskelmoitu toteutustapa on hyvä hiljalleen aukeavan tarinan kannalta, mutta samaan aikaan katsoja oppii ennakoimaan tulevia käänteitä orjallisesti noudatetun kaavamaisuuden ansiosta.

Keskeiset henkilöhahmot ovat pääosin erittäin onnistuneita. Suosikikseni kohosi erityisesti Tom Cavanaghin hitaasti kehittyvä Harrison Wellsin hahmo. Samaan aikaan The Flashin hahmo kärsii ajoittaisesta epäuskottavuudesta. Ensinnäkin 25-vuotias jannu on liian nuori vastatakseen yksin suuren kaupungin rikoslaboratoriosta. Toisekseen koulukiusattuna ja laihana tiedenörttinä Barry Allenin voisi olettaa olevan harkitseva ja vähäeleinen introvertti, mutta vielä mitä. The Flash rientää vaaroja päin kirjaimellisesti salamana ja vasta jäljestä mietitään, olisiko kannattanut harkita ensin.

Henkilöhahmojen osalta sarja kumartaa yllättävän syvään 90-luvun alussa esitetyn The Flash -sarjan suuntaan. Barry Allenin isää näyttelee John Wesley Shipp, joka kunnostautui alkuperäisessä sarjassa The Flashinä. Paluun tekee myös Mark Hamill The Trickster -pahiksena ja Amanda Pays Tina McGee -tiedenaisena. Muitakin vierailijoita kauden aikana nähdään ja lopulta tulee miettineeksi, onko näin suuri määrä viittauksia muihin sarjoihin edes tarpeellista. Esimerkiksi Arrow-sarjan tähti Stephen Amell piipahtaa ruudussa useampaankin kertaan. Suorastaan huono valinta on ollut Superman Returns -elokuvan Teräsmies Brandon Routh, joka näyttää, kuulostaa ja käyttäytyy edelleen Teräsmiehen lailla uudesta roolistaan huolimatta.

The Flashin ensimmäisen kauden toteutus on erittäin hienosti tehty. Leikkaus, digitaaliset tehosteet ja musiikki tulevat kaikki yhdeksi kokonaisuudeksi kertomaan tarinaa. Varsinkin superjuoksun tehoste onnistuu säväyttämään kerta toisensa jälkeen. Dialogia piisaa yllättävän paljon ottaen huomioon, että perinteisesti supersankarit ovat tavanneet ajatella enemmän lihaksilla kuin aivoilla.

Lisämateriaalit ovat valitettavan ennalta arvattavia, mutta samalla riittäviä. Kommenttiraitojen ja poistettujen kohtauksien lisäksi mukana on jokunen katsaus, joissa tuottajat ja keskeiset näyttelijät valottavat ajatuksiaan sarjan taustalla. Erityisen tarpeellinen ja kiinnostava on puolituntinen pätkä, jossa ääneen pääsevät digitaalitehosteiden tekijät. Varsinaisen työprosessin lisäksi katsojalle selviää, miten TV-sarjan tuotannossa työskentely eroaa elokuvan parissa toimimisesta.

The Flashin ensimmäisessä kaudessa on mestarillisesti rakennettu suuri tarina, joka aukeaa katsojalle vähitellen. Alkukolmanneksen lyhyen notkahduksen jälkeen meno on rautaista rytkettä loppuun saakka. Visuaaliset tehosteet saavat menon näyttämään juuri siltä kuin lapsena sarjakuvista aikoinaan luki. Pisteenä iin päällä tämä uusi sarja tietää myös, mistä on tulossa kumartaen syvään alkuperäisen The Flashin suuntaan.