Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Vacation

Vacation

Kasariajan komediasarjan uudelleenlämmittely.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Kultaisella 80-luvulla näyttelijä Chevy Chase kunnostautui komediaelokuvien sarjassa, joita julkaistiin Suomessa muun muassa nimillä Joulupuu on kärvennetty ja Faijalla hommat hanskassa. Klassisiin komedioihin halutaan nyt puhaltaa uutta virtaa siirtämällä valtikka seuraavalle sukupolvelle. Vacation ratsastaa häpeilemättömästi nostalgialla, mutta samalla siinä on riittävästi myös omaa yritystä.

HQ

Griswold-perheen poika Rusty (Ed Helms) on kasvanut aikuiseksi ja perustanut oman perheen. Arjen puurtaminen tuntuu kuitenkin väljähtyneeltä. Mies järjestää perheelleen loman tien päällä, ja lopullisena tavoitteena on huvipuisto Walley World toisella puolella Pohjois-Amerikan mannerta. Matkan varrella perhe joutuu kohtaamaan niin omaa menneisyyttään kuin uusia haasteitakin.

Vacation on sisällöltään hyvin keveää kamaa, joten painoarvoa on lisätty nostalgian lisäksi tunnetuilla näyttelijöillä. Selkeimpänä viittauksena menneisyyteen sekä Chevy Chase että hänen vaimoaan esittänyt Beverly D'Angelo palaavat rooleihinsa Ed Helmsin esittämän Rustyn vanhempina. Muissa sivurooleissa kunnostautuvat Pulmuset-sarjan Christina Applegate, Marvelin Thorina muistettava Chris Hemsworth ja The Walking Deadin varsijousimies Darylina tunnettu Norman Reedus.

Tarina etenee matkakertomuksen lailla pysähtyen aina joko tunnelmoimaan nostalgialla tai saattamalla Griswoldin perheen pulaan. Osa vitseistä toimii ja osa ei. Selkein sukupolvien välinen ero on, että veteraani Chevy Chase hallitsee niin sanotun fyysisen komedian huomattavasti paremmin kuin nuorempi Ed Helms. Vahva fyysinen performanssi yhdistettynä nasevaan dialogiin olisi kantanut elokuvaa pidemmälle kuin mihin se nyt pääsee. Jonkinlaisesta pinnallisuudesta huolimatta Vacation on silti ihan kiva valinta kertakäyttökatseluun.

Lisämateriaaleissa ratsastetaan häpeilemättä menneisyydellä hehkuttaen maasta taivaisiin alkuperäisen elokuvasarjan tekijöitä. Toinen katsaus on sitten se varsinainen vilkaisu kulissien taakse, jolloin tekijät kertovat omista vaikuttimistaan projektin parissa. Viimeisenä silauksena näytetään komediajulkaisuihin vakiintunut pilalle menneiden otosten kavalkadi.

Tämä on mainos:

Vacation on menneisyydellä ratsastava, tunnetuilla näyttelijöillä koristeltu ja kertakäyttöinen. Siinä ei ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta eipä sitä myöskään jää muistelemaan

VacationVacation
Vacation
Tämä on mainos:
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Vacation

Vacation

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Kasariajan komediasarjan uudelleenlämmittely.



Ladataan seuraavaa sisältöä