Eloonjääneet, kaudet 1-3

Pinnalla olevaan nuorten post-apokalyptiseen selviytymistarinoiden kysyntään on vastannut elokuvien (kuten Nälkäpeli ja Divergent - Outolintu) lisäksi myös muutamat televisiosarjat. Näistä on yksi suosituin ollut The 100 eli suomeksi Eloonjääneet. Sarjan neljännen kauden käynnistyttyä Yhdysvalloissa, on ensimmäiset kolme kautta nyt kätevästi pakattu yksiin kansiin.

Ensimmäinen kausi selittää odotetusti lähtökohdat ohjelmalle paljastaen siinä sivussa sarjan vähintäänkin kysymyksiä herättävän nimen tarkoituksen. Maapallo on tuhoutunut ydinsodassa elinkelvottomaksi ja ihmiskunnan rippeet asustavat nykyään avaruusasemalla, joka kiertää Tellusta. Avaruusasema on ollut toiminnassa pitkään, joten rappeutumisen merkkejä on jo havaittavissa. Pian käy ilmi, ettei asema kykene enää elättämään kaikkia ihmisiä. Päättävät elimet ovat näin erittäin vaikeiden ratkaisujen edessä. Moraalinen vääntö kiteytyy ratkaisuun lähettää aseman nuorison joukosta poimitut pikkurikolliset ja muut yhteiskunnan hylkiöt takaisin maapallolle selvittämään, olisiko planeetta jo elinkelpoinen. Nämä 100 valittua yksilöä saavat uhrautua muiden edestä ja ilmoittaa maapallon tilanteesta. Jos siis selviävät hengissä.

Kaudella seurataan sekä innostuneiden nuorten seikkailijoiden toimia maapallolla että avaruusasemalle jääneiden huolestuneiden vanhempien moraalisia pohdintoja. Maapallo paljastuu elinkelpoiseksi. Se tulee kuitenkin yllätyksenä, etteivät he ole yksin tai edes turvassa. Kärpästen herra -aspektia tuodaan odotetusti esille, mutta yhteisen vaaran nostaessa päätään pääsee päähenkilöistä koostuva ydintiimi hyvään vauhtiin. Hiljalleen avaruusaseman luomaa sci-fi-tunnelmaa vähennetään, ja sarja keskittyy kertomaan selviytymistarinaa metsässä. Vaikka tyylimuutos lupaavista lähtökohdista vähän kismittää, osaa Satanen pitää hyvin otteessaan. Kuvankauniista tytöistä ja kiiltokuvapojista huolimatta sarjassa on yllättävän karu ote. Verta ei säästellä ja yllättävät käänteet päähenkilöiden tappamisia myöten pitävät hyvin mielenkiintoa yllä.

Toinen kausi tiputtaa loputkin ihmiset kiertoradalta maapallolle, ja ilmassa on jälleennäkemisen riemua. Juhlintaa metsässä ei kuitenkaan kestä liian kauan, sillä taivaalta tipahtaneiden hahmojen lisäksi myös lähiympäristössä on uusia uhkia. Selviytymistarina kääntyy sodaksi, ja yllättäviä liittoja muodostuu. Seikkailijat saavat myös lisää tietoa historiastaan, joka paljastuu erilaiseksi kuin on luultu.

Ote toisella kaudella jatkaa samaa karua linjausta, ja yllättäviä käänteitä riittää useissa jaksoissa. Samalla myös seksuaalinen vihjailu ja kuuma tyttörakkaus nostavat päätään. Näistä positiivisista lisäyksistä huolimatta uusien hahmojen ja yllättävien vihollisten lisäily aiheuttaa tarinassa jo pientä rönsyilyä. Mielenkiinto alkaakin hiipua tarinan etsiessä väkisin eri suuntia etenemiseen. Soppaan heitetään takaisin myös sci-fi-elementtejä sen verran korkealentoisella tavalla, että ne tuntuvat liian päälleliimatuilta.

Toisella kaudella alkanut tarinan rönsyily on karannut kolmannen kauden alussa jo täysin käsistä. Nyt sarjaan on pulpahtanut kuin tyhjästä uusia hahmoja ja jopa kokonaisia heimoja. Yhtäkkiä yksittäinen sota on muuntautunut lukuisten heimojen välisiksi kahakoiksi tarinan kallistuessa enemmän poliittisiin pyörteisiin. Maapallolla asustavat heimot yrittävät pitää suhteitaan kasassa muutosten edessä, ja taivaalta tippuneiden ihmisten joukot jakautuvat erillisiin leireihin aatteiden mukaan aiheuttaen konflikteja moneen suuntaan.

Kolmas kausi pyrkii jonglööraamaan niin montaa palloa samanaikaisesti, että on vaikea pysyä mukana jokaisessa käänteessä tai hahmossa. Ilman päähahmoja koko sarjan lähtökohdat ovat jo niin kaukana kolmannen kauden tapahtumista, että kyseessä voisi olla aivan toinen sarja. Tämän myötä koko sarja on jo menettänyt lähes kaiken mielenkiintoisen tarjottavan, ja jäljelle jää vain mielenkiinnotonta pyristelyä jokaiseen mahdolliseen suuntaan ilman selkeää linjausta.

Sarjan päänäyttelijöistä varsinkin nuorempi sukupolvi on pitkälti ennalta tuntemattomia. Tästä huolimatta he yltävät uskottaviin suorituksiin. Yleinen kemia hahmojen välillä toimii, jos sitä ei ole käsikirjoituksen myötä vesitetty. Varsinkin sarjan päähahmona pidettävää Clarke Griffinin roolia vetävä Eliza Taylor on mainitsemisen arvoinen. Varsin seksikäs blondi ei jää ulkonäkönsä varjoon, vaan tekee roolilleen kunniaa tiiminsä vahvana vetäjänä. Taylor hallitsee oikeaa asennetta tehdessään vaativia päätöksiä oman joukkonsa parhaaksi. Silti hän ei myöskään pidättele kyyneleitä, kun hänen hahmonsa aika on surra. Taylor ei myöskään aristele poiketa tyypillisistä urista, vaan hyppää täydellä intohimolla samaa sukupuolta olevan hahmon kanssa kiihkeään suhteeseen. Tämä olikin yksi positiivisesti yllättävä käänne sarjassa.

Vanhemmissa näyttelijöissä on mukana alan konkareita tunnetuista sarjoista ja elokuvista. Muun muassa Isaiah Washington, Paige Turco ja Henry Ian Cusick tuovat vuosien kerryttämällä kokemuksella hahmoihinsa rentoa ja sujuvaa olemusta. Enemmän asioita harkitsevien vanhempien ja impulsiivisemmin toimivien nuorempien hahmojen yhteistyössä on mukavaa tasapainoa, josta välittyy kivaa harmoniaa.

Kerronnallisesti The 100:ssa on varsin reipas tahti. Lukuisat käänteet ja aikuismainen ote antavat hyvää potkua tarinaan. Toki mukaan mahtuu suvantojaksojakin, jossa säästöliekin paiste hohkaa varsin selkeästi teknistä toteutusta myöten. Sarja ei onneksi jää liikoja paikalleen polkemaan, joka on valitettavan yleinen trendi nykysarjojen parissa.

Teknisesti sarjassa on ison rahan tuntua. Vaikka sci-fimäiset avaruusasemakulissit vaihdetaankin nopeasti metsässä juoksenteluun ja keihäiden heittelyyn, on kuva yleisesti miellyttävän laadukkaan näköistä. Maapallolla asuvien heimojen kylät ja vaatetus ovat selkeästi tarkoin harkittua vaikuttaen uskottavilta. Sarjan ensimmäisellä kaudella näytetään jopa muutaman jakson verran tyylikkäästi tietokoneella toteutettua ja mielenkiintoista gorillahirviötä, jolle olisin toivonut enemmän jatkumoa sarjassa. Televisiosarjalle varsin korkealaatuinen ulkoasu ei tunnu heikkenevän juurikaan kausien välillä. Jokaisella kaudella on oma pääalue, johon on panostettu muita enemmän. Jokainen näistä paikoista tuntuu istuvan hyvin kerrottuun maailmankuvaan. Ehkä kolmannen kauden "hallintatorni" on vähän suttuinen trikki, mutta ei sekään yleistä menoa haittaa.

Erittäin mielenkiintoisesti alkanut The 100 -sarja ajautuu pieneen taajamaan siirrettyään tarinansa avaruudesta metsään. Silti hyvät roolisuoritukset ja jatkuvat yllättävät käänteet kannattelevat katsojan mielenkiintoa helposti toisen kauden puoleen väliin saakka. Siitä eteenpäin tarina alkaa selvästi levittämään etenemismahdollisuuksiaan joka suuntaan muuttaen sarjan kokoelmaksi yksittäisiä mielenkiinnottomia ja sekavia tapahtumia. Tuuliajolla pyörivä kolmas kausi on niin ahdistavan täyteen tungettu kaikkea ylimääräistä, että sarjan kaikki potentiaali on jo hukattu. Ensimmäisen kolmen kauden pohjalta minulla ei ole aikomusta jatkaa sarjan parissa neljännelle kaudelle.