Rogue One: A Star Wars Story

Disneyn ostettua LucasFilmsin alkoi erityisesti Star Wars -elokuvien ympärillä aikamoinen pöhinä. Hetki oli jo kerennyt vierähtää edellisestä vierailuista kaukaiseen galaksiin, eikä se ollut ihan sitä mitä fanit olivat odottaneet. Nyt kuitenkin uusi toivo puhaltaa: tuttuun tarinaan ja sen kylkeen luvataan uusia elokuvia jokaiselle tulevalle vuodelle hamaan tulevaisuuteen asti.

Ohjaaja J.J. Abrams aloitti lupaavasti vuosi sitten suoralla jatkumolla ikoniseen saagaan. Vaikkei Force Awakens ollut huono, oli se kuitenkin vähän liian varman päälle pelattu kevyen otteensa ja New Hope -elokuvaa liikaa mukailevan juonikulkunsa takia. Linjassa seuraava uusi tulokas, Rogue One, käynnistyy aivan toisenlaisista lähtökuopista sijoittaen aikuismaisen tarinansa ennen ensimmäisen Star Wars -elokuvan tapahtumia esitellen niin tarinallisesti kuin hahmojenkin puolesta raikkaan uutukaista Star Wars -maailmaa.

Huhut imperiumin rakentamasta superaseesta ovat kantautuneet kapinallisten korviin. Uhkan kehkeydyttyä todeksi kapinalliset käynnistävät epätoivoisen tehtävän aseen tuhoamiseksi. Monimutkaisen taustansa takia Jyn Erso (Felicity Jones) vedetään tahtomattaan mukaan kapinallisten taistoon imperiumia vastaan. Kohtalon yhteen saattama joukko joutuu löytämään yhteisen sävelen selvitäkseen lähes mahdottomasta tehtävästä.

Rauhallisesti alkava tarina kompastelee alkupuolella outoihin leikkausratkaisuihin ja turhan sekaviin hyppyihin tapahtumien välillä. Kerronta kuitenkin selkenee nopeasti alkusäikähdyksen jälkeen, ja loppuelokuva rullaa mallikkaasti turhia hapuilematta. Kerronnan vauhtia pitävät yllä lukuisat näyttävät maailmat ja niissä tapahtuvat tehostepitoiset toimintakohtaukset tuttuun Star Wars -tyyliin. Synkkää tunnelmaa osataan piristää sopivalla määrällä lakonista hirtehishuumoria. Tarinan sijoittaminen juuri ennen New Hope (1977) -elokuvan tarinan alkutapahtumia, ja tarttuminen yhteen saagan puhutuimmasta bugista on riskialtis, mutta samalla kekseliäs ja omaperäinen veto. Rogue One onnistuu tehtävässään luoda uskottava yhteys alkuperäisten elokuvien tapahtumiin. Silti se tekee myös tarpeeksi pesäeroa kulkemalla omia polkujaan tutussa ympäristössä, ja ottamalla pelkästään inspiraatiota aikaisemmista tuotoksista omaan seikkailuun.

Vaikka elokuvassa on pitkän linjan tähtiä, kuten Mads Mikkelsen ja Forest Whitaker, on heidän hahmonsa kuitenkin rohkeasti jätetty taustalle tukemaan päähahmon tarinaa. Vetovastuu on vähemmän tunnetuilla nuoremmilla näyttelijöillä, joilta löytyy niin karismaa kuin taitoakin elävöittää hahmonsa. Kiitokset kuuluvat myös hyvälle käsikirjoitukselle, joka pyrkii välttelemään tyypillistä mustavalkoista asetelmaa antaen useita kerroksia elokuvan särmikkäille hahmoille tehden niistä inhimillisiä ja mielenkiintoisia. Muun muassa Diego Lunan näyttelemän kapinallisagentti Cassian Andorin hahmossa on puhtaan sankarin vikaa. Kuitenkin hänen vihansa imperiumia kohtaan ja sokea käskyjen noudattaminen rikkoo tyypillistä muottia, tehden hahmosta arvaamattoman ja kiehtovan. Huomiota välttävä Jyn Erso (Felicity Jones) kehittyy tarinan aikana katkeruuden kovettamasta yksineläjästä luotettavaksi ryhmänjohtajaksi, joka voittaa omat demoninsa yhteisen hyvän eteen. Hahmojen kehitys on luontevaa jopa K-2SO-droidia (Alan Tudyk) myöten, jonka lakoninen olemus ja spontaani ajatusten ääneen puhuminen tukee ryhmän dynamiikkaa ikuistaen samalla hahmon osaksi rakastettuja Star Wars -roboja.

Tekniseltä kantilta Rogue One jatkaa tuttua Star Warsin efekti-ilotulitusta. Taakse ovat kuitenkin jääneet heijastavat peilipinnat ja tietokonein saavutetut hengittämättömät ja steriilit maailmat. Synkkää tarinaa tukemaan on luotu rosoinen ja likainen galaksi, joka pitää sisällään ihmissaastan ja imperiumin sortovallan lisäksi ruosteisia aluksia ja tuhoutuneita kaupunkeja. Elokuvan haalistunut ilme on miellyttävän analoginen, ja vanhoillista tunnelmaa korostetaan hauskasti hahmojen tyylillä aina hius- ja viiksimuotia myöten. Tämän ansiosta elokuvaan pystyttiinkin yhdistämään saumattomasti kohtauksia alkuperäisen Star Wars -elokuvan leikkaushuoneen lattialta. Elokuva näyttää ison rahan avaruusoopperalta vuosikymmenien takaa. Tämä ei kuitenkaan ole negatiivista tai millään muotoa rajoittavaa, sillä Rogue One sisältää huikeita toimintakohtauksia ja massiivista avaruustaistoa. Loppupuolen rymistelyt niin avaruudessa kuin trooppisen planeetan pinnalla ovat ikimuistoisia omaperäisine ja ennennäkemättömine ratkaisuineen. Palmupuut, vihreän siniset vedet ja massiiviset AT-AT:n isoveljet luovat hienoa kontrastia aikaisemmin elokuvassa nähtyyn synkkään ja sateiseen ilmeeseen. Tyly asenne jatkuu myös kiertoradalla, jossa Star Destroyer -aluksia pistetään nippuun surutta ja planeetan suojakilven käytöstä käydään huikeita taisteluita. Efektiriemua siis riittää, mutta elokuva ei anna sen tulla missään vaiheessa tarinansa edelle, vaan maltillisesti herkuttelee hienouksilla ainoastaan tarinan etenemisen ehdoin.

Kaiken muun lailla Star Wars -elokuvat ovat lähes aina pitäneet sisällään eeppistä ja mieleenpainuvaa musiikkia. Kiitokset tästä kuuluvat John Williamsille, jonka puute Rogue Onessa näkyy harmillisen selvästi. Säveltäjä Michael Giacchinon luoma musiikki parhaimmillaan ainoastaan myötäilee Williamsin taustasointuja jäämättä mieleen oikeastaan ollenkaan. Minkäänlaista selkeää teemaa ei ole löydettävissä, ja kokonaisuus on harmillisen itsetietoinen liian isoista saappaista täytettäväksi (vaikka Giacchinolta itseltäänkin Oscar-pysti takan päältä löytyy). Musiikki ajaa toki asiansa geneerisesti kohtauksia tukien, mutta soundtrackin ostolle ei ole mitään syytä.

Ohjaaja Gareth Edwards on kunnostautunut huomattavasti järkyttävän huonon Godzillan (2014) jälkeen. Nyt huikean visuaalisen toteutuksen lisäksi elokuvassa on oikea tarina ja Edwardsin suuri fanitus Star Warsia kohtaan näkyy elokuvan jokaisen osa-alueen pikkutarkalla hallinnalla. Elokuvaan on piilotettu iso määrä viittauksia ja vihjailuja juurikin ensimmäisen Star Warsin tapahtumista ja hahmoista, mikä varmasti ilahduttaa pikkutarkkoja faneja. Mies ei kuitenkaan hukkunut unelmaprojektinsa alle vaan osaa antaa tilaa hahmoille kehittyä. Hän ei myöskään lähde apinoimaan liiaksi alkuperäistä tarinaa tai sen ilmettä, vaan suoltaa uskottavaa tarinankerrontaa ja raikkaita tapahtumia täydellä itsevarmuudella. Yllättävän loppukäänteen ja Darth Vaderin asenteellisen käytön myötä Rogue One sementoi itsensä osaksi uskottavaa Star Wars -historiaa. Aikuismaisen ja synkähkön otteensa ansiosta se nousee yhdeksi saagan parhaista osista.

Elokuvan lisäksi blu-ray-julkaisussa on erillisen levyn verran lisämateriaaleja. Nämä eivät kauheita yllätyksiä tarjoa sisällöltään, mutta päälle tunnin verran erilaisia dokumentointeja elokuvan teon eri vaiheista käsitellään sentään jalat maassa ja asiasisältö edellä. Loputon työkaverin ylistely on minimissä ja dokumenteista huokuu aito rakkaus Star Warsia ja elokuvantekoa kohtaan sen verran uskottavasti, että olisi näitä voinut enemmänkin katsoa ja polte päästä tekemiseen mukaan on kova.