Justice League Dark

Isojen elokuvien puolella DC-universumi on viime vuosina kompuroinut keskinkertaisten elokuvien suossa ja liiassa ryskäämisessä kohti soolosankareita yhdistävää Justice Leagueta varsinkin Marvelin vastaaviin tuotoksiin verrattuna. Toista on kuitenkin piirrettyjen puolella, jossa eri hahmoja ja ryhmittymiä pukkaa kotijulkaisuina muutaman kuukauden välein. Teräsmiehen ohella Lepakkomies on usein näitäkin elokuvia johtanut, ja nimellisesti sama asetelma toistuu myös Justice League Darkissa.

Nimi viittaa sekä tarinan pinnalliseen pimeyteen, että ryhmän sisäiseen synkkyyteen Wonder Womanin ja Green Lanternin kaltaisten valovoimaisempien tähtien sijaan. Kansalaisten ajautuessa äkillisiin demonien kyllästämiin hallusinaatioihin ja harkitsemattomiin tappoihin, nousevat "ne toiset" Oikeudenpuolustajat pimennosta esille demoninmetsästäjä John Constantinen johdolla. Magiaa ja manausta hyödyntävän poppoon valopilkku on haamu Deadman, joka koomisen sivuhahmon roolistaan huolimatta on yllättävän hyvin ja maltillisesti kirjoitettu moniin vastaaviin hassutteluhahmoihin nähden.

Faktoihin ja järkisyihin luottavan Batmanin liittäminen mukaan yliluonnolliseen joukkioon tuntuu omituiselta ratkaisulta kaikista Justice Leaguen jäsenistä, mutta Lepakkomiehen nimellä tämä elokuva itsellenikin myytiin. Yön ritari jää kuitenkin nopeasti taka-alalle tarinan painottuessa Constantinen ihmissuhdeongelmiin muiden ryhmän jäsenten kanssa. Tämä koettelee niin vuosisatoja vanhaa ystävyyttä kuin pakollisia romanssejakin. Elokuvan parasta antia on varmasti suurelle yleisölle tuntemattomampien hahmojen, kuten kolossaalisen ja muinoin omankin sarjansa saaneen Swamp Thingin, esittely ja tuominen nykyaikaan. Elokuvateatterikaanonissa hahmokatrasta tuskin nähdään vielä pitkään aikaan, mutta Gothamin, Constantinen ja Arrowin kaltaisten DC-sarjojen ystäville mukana on tuttua ja uutta.

Piirrosjälki on tylsähköä linjastotavaraa, johon on totuttu vastaavissa kotijulkaisuun tuutatuissa sarjisanimaatioissa. Taikuuden tuomat fantasiaelementit antavat sentään hieman vapautta revitellä psykedeelisestikin, mutta mitään peruskauraa kummempaa on animoinnilta tai kuvasuunnittelulta turha haikailla. Monille se tutuin DC-animaatioista lienee edelleen harkitulla tyylillään ja vakavalla tunnelmallaan vakuuttanut The Batman -sarja, mutta mitään sen kaltaista ei kannata Justice League Darkilta odottaa. Edes Batman v Superman: Dawn of Justicen kaltaiseen vakavuuteen ei päästä, mikä taasen lienee suurelle yleisölle helpotus.

Faneille ja sarjisuniversumista edes perusteet hallitsevalle katsojalle Justice League Dark on mukiinmenevää kertaviihdettä monien muiden DC-kotijulkaisuiden ohessa. Tylsä animaatiojälki ja nimellisen synkäksi läpsyttelyksi jäävä päivän pelastustarina ovat suurimmat varjopuolet kiinnostavan hahmogallerian ympärillä.