Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Trolls

Trolls

Varman päälle pelaaminen vie kädenlämpöiseen lopputulokseen, vaikka aiheena ovatkin hittilelut.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Dreamworksin animaatiotyöt ovat olleet vaihtelevaa laatua kahden ensimmäisen loistavan Shrek-elokuvan jälkeen. Ennen omaperäisiä tarinoita kertonut pulju on harmillisesti lähtenyt mukaan tänä päivänä kovassa suosiossa olevaan tuotepohjaisten ilmiöiden muuttamiseen elokuviksi. Trolls nimittäin perustuu 50-luvun lopulla alkaneeseen peikkonukkevillitykseen, joka viimeksi 90-luvulla oli kovassa huudossa. Koska elokuva perustuu nukkeihin, on sen tarina kehitelty tyhjästä, ja se kyllä valitettavasti näkyy.

HQ

Aina iloiset trollit viettävät huoletonta elämää tanssien ja laulaen. Trolleihin nähden jättimäiset bergeniläiset ovat taas kokonsa lisäksi myös tunnetilaltaan täysin toista maata. Kun synkisteleville bergeniläisille selviää, että ainoastaan syömällä trolleja he voivat tuntea iloa, eivät nämä kaksi eri rotua voi enää elää sovussa. Kun bergeniläiskokki kähveltää kasan trolleja kansansa ruuaksi, jää pelottoman trolliprinsessa Poppyn (Anna Kendrick) tehtäväksi pelastaa kaverinsa.

Niinkin kulutetuista ja kliseisistä paloista kuin tarina on kyhäilty, on sen kerronta varsin sujuvaa. Tapahtumat ja tilanteet vaihtuvat kiitettävällä vauhdilla eikä menoa puutu. Suvantoja ja tarinallista tyhjyyttä peitellään lukuisilla pirteillä lauluosuuksilla, jotka muodostuvat listahiteistä vuosien varsilta. Ikivihreiden hittien käyttö on kuitenkin aika selkeää varman päälle pelaamista. Olisi ollut kiva saada mukaan enemmän uutta musiikkia, varsinkin kun tekijäkaartiin kuuluu päteviä muusikkoja. Kertomuksen hyvän ja pahan välinen kuilu on myös sen verran suuri, että elokuvasta jää tasapainoton lopputulos. Pahikset ovat ällöttäviä ja pelottavia verrattuna suloisiin ja iloisiin hyviksiin. Täten elokuvaa on vaikea suositella varauksetta ainakaan perheen pienimmille.

Aina pirteän oloinen Anna Kendrick on saanut olemukselleen sopivan hahmon. Prinsessa Poppy on positiivisuutta pursuava ja aina toiveikas seikkailijasielu, jolle mikään este ei ole liian suuri. Hänen äänessään on tunnetta kantamaan positiivisuus uskottavasti läpi elokuvan. Kendrickin aisaparina touhuava, enemmän laulajana tunnettu, Justin Timberlake ei taas yllä ihan yhtä uskottavaan suoritukseen kyynisenä ja negatiivisuuteen taipuvana Risu-trollina. Vaikkei näyttelyssä suoranaisesti puutteita ole, Timberlaken olemus kaipaa syvempää heittäytymistä. Mies kuitenkin korjaa lauluosuuksissa, jossa hänen voimavaransa pääsevät hyvin esiin. Tämä huomioitiinkin Oscar-ehdokkuudella.

Graafisen ulosantinsa puolesta Trolls on ison rahan keskitasoa. Hahmot ovat tehty huolella ja tapahtumapaikat eloisia. Kuitenkin rajatut alueet ja omaleimaisuuden puute paistavat kokonaisuudesta läpi. Paatuneena 3D-animaatioiden kuluttajana en päässyt kokemaan vau-hetkiä tai huomannut mitään innovatiivista elokuvan aikana. Nukkepohjainen fantasiamaailma on hauska ajatus, ja sen hyödyntäminen isommassa mittakaavassa olisi ollut kiva lisä.

Tämä on mainos:

Trolls viihdyttää juuri niin hyvin kuin lelusarjan päälle kyhätty oppikirjatoteutus voi viihdyttää. Hauskoja hetkiä on muutamia. Loppua kohden elokuva lähtee tarinallisesti epäloogisille ja oudoille reiteille aivan kuin tekijöillä ei olisi ollut selkeää ajatusta tarinan lopetuksesta. Kertakäyttöviihteenä Trolls menee ihan mukavasti, mutta eipä tämän pariin palaamiseen ole mitään syytä. Parempi kaivaa ullakolta oikeat Trolls-nuket ja kuluttaa aikaa leikkimällä niillä.

TrollsTrollsTrollsTrolls
05 Gamereactor Suomi
5 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Trolls

Trolls

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Ossi Mykkänen

Varman päälle pelaaminen vie kädenlämpöiseen lopputulokseen, vaikka aiheena ovatkin hittilelut.



Ladataan seuraavaa sisältöä