Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Ghost in the Shell

Ghost in the Shell (1995)

Anime vaatii katsojaltaan enemmän verrattuna Rupert Sandersin elokuvasovitukseen.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Arvioin taannoin Scarlett Johanssonin tähdittämän elokuvan Ghost in the Shell, ja tekstin voi lukea täältä. Näkemästäni innostuneena päätin ottaa selvää myös lisämateriaaleissa taivaisiin asti hehkutetusta samannimisestä animesta. Japanilainen animaatioelokuva olisi ehkä kaivannut useamman katsomiskerran, tai sitten hieman pohjatietoja mangasta eli sarjakuvista. Pidän edelleenkin enemmän uudesta elokuvasovituksesta, vaikka tunnistan myös vuonna 1995 tehdyn rainan ansiot.

HQ

Lähitulevaisuudessa ihmisiä vahvistetaan teknologian keinoin monella tavalla, jolloin koneen ja ihmisen välinen raja hämärtyy. Ghost in the Shell on omanlaisensa tutkielma siitä, mitä on ihmisyys ja milloin se muuttuu pelkäksi koneeksi. Sielun olemusta pohdiskellaan niin ikään paljon. Onko ihminen siirrettävissä (mekaanisesta) kehosta toiseen persoonallisuutta menettämättä? Epäilemättä tällainen omanlaistaan sielunvaellusta muistuttava ajattelutapa on itämaiselle katsojalle tutumpi verrattuna länsimaiseen kristilliseen käsitykseen elämän ainutkertaisuudesta.

Animen tarina on ohjaaja Rupert Sandersin elokuvaa vaikeammin seurattava. Noin puolivälissä leffaa ymmärsin, mistä moinen johtuu. Anime keskittyy vahvasti tunnelmaan, dialogiin ja asioihin. Sen sijaan uudempi versio lähestyy aihettaan painottamalla henkilöhahmoja ja visuaalista toimintaa. Pitkälle viedyt filosofiset analyysit jätetään pois, mikä tekee elokuvasta helpommin sisäistettävän sellaiselle katsojalle, jolla ei ole pohjatietoja sarjasta. Animea katsellessani luulin jo hankkineeni tarvittavan ymmärryksen taustoista, mutta näin ei ollutkaan. Ymmärrän nyt, miksi animen fanit kokevat uuden elokuvan pintapuoliseksi ja hailakaksi verrattuna monitasoiseen animeen.

Mamoru Oshiin ohjaaman elokuvan rytmitys on poikkeuksellinen. Siinä keskenään vuorottelevat lyhyet toimintajaksot pitkien dialogien kanssa, ja ajoittain ollaan hiljaa pitkiäkin aikoja eikä kuvakaan välttämättä liiku silloin lainkaan. Ohjaaja osaa kuitenkin asiansa, sillä tauotus pysyy koko ajan nimenomaisesti tehokeinona tylsältä tuntumatta. Uudessa elokuvassa tunnelma lähenteli ajoittain Ridley Scottin Blade Runneria, mutta animessa tämä vaikutelma vahvistuu merkittävästi enemmän. Ilmeisesti Japanissakin arvostetaan vuoden 1982 merkkiteosta.

Teknisesti Ghost in the Shell on ehkä paras anime, jonka olen koskaan katsellut. Toisaalta en ole erityinen animefani, mutta tunnistan silti laadun sellaisen nähdessäni. Edellä mainitun rytmityksen ohella kaikki tuntuu pelaavan hienosti yhteen hieman samalla tavalla kuin Alfred Hitchcockin Psykossa: kaikki nähty ja koettu tuntuu loppuun asti mietityltä ja tarpeelliselta. Ylimääräisiä ruutuja ei vain ole. Äänitehosteet ja musiikki ovat vaikuttavia ja mieleenpainuvia. Alkuvalikosta kannattaa ehdottomasti ottaa alkuperäinen japanilainen ääniraita, koska sillä kielellä elokuva on tietysti alun perin tehtykin.

Tämä on mainos:

Länsimaisen katsojan näkökulmasta koko aihe ja animaatioelokuva itsessään edustavat omanlaistaan itämaiden eksotiikkaa. Siksi onkin hämmentävää, kun Ghost in the Shellin loppupuolella siteerataan apostoli Paavalin sanoja Uudessa testamentissa (1. Kor. 13: 12): "Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen." Täytyy tietenkin muistaa se, että japanilaiselle kohdeyleisölle viittaus kristilliseen tekstiin on taasen heille sitä eksotiikkaa.

Lisämateriaaleja ei ole lainkaan, mikä on erittäin harmillista. Mukaan olisi voinut sisällyttää vaikka minkälaisia taustakatsauksia mangaan, joiden avulla katsojan ymmärrys juuri nähdystä olisi lisääntynyt huomattavasti. Scarlett Johanssonin tähdittämässä uudessa elokuvassa näin tehtiinkin, minkä ansiosta myös aiheeseen perehtymättömät keltanokat pääsivät selville homman nimestä viimeistään lisämateriaaleja seuratessaan.

Ghost in the Shell on animena lajityyppinsä klassikko ja tieteiselokuvien merkkiteos, jonka ansiot ovat ilmeiset. Pidin silti henkilökohtaisesti enemmän helpommin sisäistettävästä Rupert Sandersin länsimaisesta elokuvaversiosta.

Ghost in the ShellGhost in the ShellGhost in the ShellGhost in the Shell
Tämä on mainos:
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä