Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Free Fire

Free Fire

Kun roolipeliskenaario päätyy elokuvaksi.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Ohjaaja/käsikirjoittaja Ben Wheatley alkaa olla jo jonkinlainen käsite. Tämän usein brutaaliksikin yltyvät elokuvat eivät kenties ole niitä hienovaraisimpia alansa edustajia, mutta jokainen niistä on ollut tähän mennessä muistettava. Sama pätee myös Free Fireen.

HQ

Leffa keskittyy asekauppoihin, jotka eivät tietenkään mene ihan nuottien mukaan. Jos kaupan osapuolet eivät pidäkään toisistaan erityisesti, tulee se viimeinen niitti yllättävästä suunnasta ja sekoittaa tilanteen lopullisesti. Varastohalli muuttuu ampumaradaksi, ja palkintona on keskelle avointa jäänyt salkullinen kovaa käteistä.

Free Fire voisi helposti olla Tarantinon elokuva, ovathan omalaatuiset hahmot, kulmikkaat jutut ja reipas väkivalta tämän tunnusmerkkejä. Wheatley on samoilla apajilla, mutta ohjaajien välillä oleva meri on selvästi nähtävissä, koska Free Fire onnistuu olemaan hyvin brittiläinen sortumatta Guy Richien kliseisiin.

Wheatleyn kuitenkin erottaa Tarantinosta ja Richiestä myös se, ettei hän ole yhtä hyvä editoija. Vaikka Free Fire on melkoinen mestariteos siinä miten se pysyy kartalla todella monimutkaisesta taktisesta tilanteesta, ja onnistuu vielä kertomaan tarinan siinä ohella, ei Wheatleyn tyyli yksinkertaisesti ole yhtä iskevä. Venyttämiseen hän ei kuitenkaan syyllisty, ja 90 minuutin tykitys tuntuu miltei lyhytelokuvalta.

Vaikka Free Fire ei siis olekaan napakymppi, saa siitä runsaasti riemua ainakin, jos tykkää katsella ihmeellisten hönöjen asehippaa. Tässä leffassa ei juurikaan tipahdeta ensimmäisestä laakista, vaan hahmot imevät säädyttömiä määriä lyijyä itseensä. Vauhti ehkä hidastuu, mutta ammuskelu ja läpänheitto ei niinkään.

Tämä on mainos:

Tämän vuoksi Free Fire muistuttaakin minua roolipeliskenaariosta, ja voin melkein kuulla näkymättömien pelaajien äänet taustalla: "Kaks pistettä jalkaan. Höhö, kolmikakkonen tunnu missään, mä ammun takas."

Suosittelenkin tätä rainaa nimenomaan "skenuleffojen" ystäville, mutta myös edellä mainittujen ohjaajien fanien kannattaa napata Free Fire jonoonsa. Perjantai-illan kaveriviihteenä se lienee lähes kärkikastissa.

Free FireFree Fire
Free FireFree Fire
Tämä on mainos:
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Free Fire

Free Fire

ELOKUVA-ARVIO. Kirjoittaja Mika Sorvari

Kun roolipeliskenaario päätyy elokuvaksi.



Ladataan seuraavaa sisältöä