Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Tomb Raider

Tomb Raider

Potentiaalia on, jos kohta puutteitakin.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Angelina Jolien Lara Croft oli oman aikansa tuote, ja samaa voi sanoa hänen tähdittämistään Tomb Raider -elokuvista. Neiti Croft oli omien taitojensa ja viehätysvoimansa huipulla, joka näkyi kaikessa tekemisessä ja aristokraattisuudessa.

Alicia Vikanderin Lara Croft heijastelee sekin vahvasti omaa aikaansa hakien innoituksen muutamasta uusimmasta Tomb Raider -pelistä. Uusittu Lara Croft on selvästi nuorempi ja kokemattomampi, joka kuitenkin matkan varrella muovautuu kyvykkääksi seikkailijaksi. Nuorempi Lara Croft ei välitä syntyperästään, ja suorastaan pelkää oman perheensä rikkautta. Hän asuu Lontoossa erään talon vintillä, ja toimeentulo on tiukkaa hänen toimiessaan tavarantoimittajana ympäri kaupunkia. Vikander hoitaa työnsä hyvin, ja Croftin itseluottamuksen ja kyvykkyyden kasvu näkyvät selvästi elokuvan edetessä.

Lara saa oman isän katoamiseen liittyvän johtolangan, ja matka johtaa yliluonnollisten asioiden äärelle. Tarinassa on jonkin verran samaa kuin vuoden 2013 Crystal Dynamicsin pelissä, joskaan täysin yhtenevästä juonesta ei ole kysymys. Pelissä vastassa on vain lihallisia miehiä, ja heidän kanssaan taistellaan tulisilla nuolilla metsässä hiipien. Toimintaa ei ole niin paljoa kuin pelissä, mutta onneksi ne energiset osuudet ovat hyvin tehtyjä.

Tarinaa liiemmin paljastamatta on sanottava, että alku on samalla elokuvan vaikuttavinta antia. Harmillisesti vahvan alun jälkeen leffa kadottaa puhtinsa, eikä enää koskaan sitä täysin saavuta. Toisella tunnilla rosoinen realismi pyyhitään pois Hollywood-hetkessä: neiti Croft kiskoo vatsastaan sirpaleen, joka oikeassa elämässä riittäisi tekemään aikuisen miehen ainakin kuukaudeksi täysin toimintakyvyttömäksi. Samassa yhteydessä mukana kulkeva apuri saa luodin olkapäähänsä. Näistä vammoista huolimatta kaksikko juoksee, hyppii, kiipeilee ja taistelee varsin ongelmitta elokuvan loppuun asti. Vastaavia kummallisuuksia tulee leffan aikana enemmänkin, joista jokainen laskee loppuratkaisun vaikuttavuutta. Ei sekään kauhea ole, mutta ei missään nimessä niihin mittoihin kohoava kuin mihin potentiaalia olisi ollut.

Tämä on mainos:

Alicia Vikanderin Tomb Raider ei kuitenkaan ole kelvoton elokuva. Ainesta on runsaasti, vaikkei sitä täysin tavoitetakaan. Toivottavasti se mahdollinen jatko-osa on lopulta se teos, jonka jo tämän ensimmäisen piti olla.

Tomb RaiderTomb Raider
HQ
HQ
Tämä on mainos:
HQ
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä