Downsizing

Alexander Paynen ohjaama ja käsikirjoittama Downsizing on erikoinen tieteisdraama. Idea pienikokoisista ihmisistä ei sinänsä ole uusi, mutta sen käsittely niin sanotusti nykyajassa mahdollisine vaikutuksineen herättää ajatuksia. Harmillisesti loppuratkaisu jää ilmaan, jolloin elokuva ei saa tarvitsemaansa lopetusta.

Maapallon kantokyky ei riitä, väestön määrä kasvaa ja kohta hukka perii ihmiskunnan. Ratkaisuksi tulee kulutuksen vähentäjänä ihmisten kutistaminen viiden tuuman eli vajaan 13 sentin mittaisiksi. Näin säästetään maapallon resursseja ja tuotetaan huomattavasti aiempaa vähemmän jätettä. Ajan kuluessa maailmaan syntyykin kokonaan uusi pienten ihmisten joukko, ja yhteiselo niin sanotusti tavallisen kokoisten ihmisten kanssa sujuu hämmentävän ongelmattomasti.

Elokuva tutkii draaman keinoin, millaiseksi elämä ja maailma yleensä muuttuisi, jos osa ihmisistä kutistaisi itsensä pysyvästi viiden tuuman mittaiseksi. Lopputulema on juuri sellainen kuin odottaa sopii, eli täysin samat ongelmat ovat läsnä myös pienennettyjen ihmisten yhteisöissä. Mitään katastrofikuvausta ei kuitenkaan maalailla, vaan draama etenee rauhallisin elkein alusta loppuun. Kokoeroa havainnollistavien otoksien ohella keskeisin tarinan edistämisen keino on dialogi.

Koska pääosassa on ajatus ihmisten kutistamisesta, ei ainutkaan henkilöhahmo varsinaisesti erotu joukosta. Ei kukaan ole huonokaan, mutta missään tapauksessa elokuvaa ei voi nimittää henkilövetoiseksi. Toinen ja ehkä se suurin ongelma on jo aiemmin mainittu loppuratkaisun puuttuminen. Moinen kielii ennen kaikkea siitä, etteivät tekijät ole itsekään tienneet, miten tarinan tulisi loppua.

Lisämateriaaleissa on kaikkiaan kuusi 5-15 minuuttia pitkää katsausta elokuvan tekemisen eri puoliin. Kaikki keskeiset asiat tulevat käsitellyiksii niin kuin pitääkin, joskaan mitään erityisen mieleenpainuvaa ei ole. Downsizing on selvästikin ollut mielenkiintoinen idea ihmisten kutistamisesta ja sen vaikutuksista maailman menoon. Tekijät vain eivät ole oikein osanneet ottaa teemasta kaikkea irti, eivätkä myöskään luoda kokonaisuudelle selkeää, katsojalle välitettävää, sanomaa. Siksi leffan jälkimaku jää löysäksi.