Lentäjien sotaa

Nykyään toisesta maailmansodasta kertovat dokumentit ovat ymmärrettävistä syistä sellaisia, joissa nuoremman polven historioitsijat kertovat karttojen ääressä menneistä tapahtumista. Kerrottua ryyditetään sitten valokuvilla ja mustavalkoisella videomateriaalilla. Lentäjien sotaa antaa vielä kerran veteraaneille itselleen tilaisuuden kertoa kokemuksistaan. Lopputuloksena saadaan harmillisen pintapuolinen dokumentti, joka on yllättäen hyvinkin positiivinen tunnelmaltaan.

Lentäjien sotaa kertoo suomalaisten lentäjien teoista toisessa maailmansodassa. Rakenne on hieman rikkonainen, ja dokumentti on lähinnä 16 eri veteraanin irrallista tarinointia. Juuri tällaisena elokuva kannattaakin ottaa. Kyseessä ei ole oppitunti suomalaisesta ilmasodasta, vaan muistiin tallennettu veteraanien tarinatuokio. Kohderyhmäksi on ilmeisesti ajateltu ilmailun harrastajia, sillä varsin usein kielenkäytössä vilisee sellaisia sanontoja, joista maallikolla ei ole tietoa. Jonkinlainen käsitteiden selventäminen niiden esille tullessa olisi ollut paikallaan.

Kerrotut tarinat eivät ymmärrettävistä syistä ole kattava otos ilmavoimien toiminnasta sota-aikana, vaan jokainen veteraani pystyy kertomaan ainoastaan niistä omista kokemuksistaan. Näin esimerkiksi ilmasodan johdon ja toisaalta taistelulentäjien osuus jää häviävän pieneksi.

Erikoista on se, että dokumentin tunnelma on onnistuttu pitämään kautta linjan positiivisena. Ehkä aika on kullannut muistot, sillä vanhat ukot kertovat pääasiassa ihan hymyssä suin tarinoita, ja hehkuttavat koneenromun äärellä toisilleen niistä vanhoista hyvistä ajoista.

Tunnin mittaisen elokuvan loppu on kuin autolla seinään ajaisi. Toisin sanoen varsinaista lopetusta ei oikein edes ole. Esimerkiksi jonkinlainen lyhyt katsaus kunkin veteraanin sodanjälkeiseen elämään olisi ollut paikallaan. Joka tapauksessa Lentäjien sotaa saattaa olla niitä viimeisiä dokumentteja, joissa on saatu mukaan haastateltavaksi niitä oikeita veteraaneja. Vielä elossa olevat kun alkavat olla jo melkein satavuotiaita.