Sonic the Movie

Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.

Ottaen huomioon kuinka heikosti peleistä tehdyt elokuvat ovat yleisesti menestyneet, ei olisi heti uskonut, että Sonic the Hedgehog saa oman valkokangaskäsittelyn. Tämän sinisen supernopean siilin pelit kun ovat olleet varsin kehnoja jo vuosikymmeniä. Vielä kun ottaa huomioon, että elokuvan tekijät suunnittelivat Sonicin aluksi elokuvaan lähes tunnistamattomaksi, ja fanien palautteesta päättivät tehdä miljoonia maksavan ja kuukausia kestävän korjaustyön, katastrofin ainekset ovat aika taatut.

Sininen avaruussiili Sonic (Ben Schwartz) sai syntyessään valtavat voimat. Suuriin nopeuksiin kykenevä ja sähköpurkauksiin pystyvä Sonic olikin jatkuvan jahtaamisen kohteena kotiplaneetallaan ja joutui lopulta pakenemaan toiselle planeetalle, Maahan. Nyt maassa 10 vuotta hiljaiseloa elänyt siili joutuu sattuman kautta hullun tiedemiehen jahtaamaksi samaisten voimiensa takia.

Sonic the Hedgehog on rakenteeltaan hyvin tyypillinen seikkailuelokuva, jossa pahikset ovat selkeästi pahoja, ja hyvisten ystävyys joutuu koetukselle ennen lopun ratkaisuja. Elokuva kuitenkin alkaa varsin kiinnostavasti esitellessään hahmoja ja maailmaa. Kerronta rullaa sujuvan huumorin parissa omaperäiseen hahmoon tutustuessa. Kuitenkin ensimmäisen näytöksen jälkeen elokuva tuntuu unohtaneen omat sääntönsä ja alkaa viemään elokuvaa eteenpäin geneerisen rymistelyn ja pieruhuumorin avustuksella.

Koska elokuvan pääosassa on tietokoneella muutamaan otteeseen luotu puhuva siili, eikä toisessa pääosassa oleva James Marsden tyypilliseen tapaan herätä tunteita suuntaan tai toiseen, jää näyttelytyö Jim Carreylle. Valitettavasti kukaan ei ole muistanut mainita Carreylle, ettei niin sanotuista lastenelokuvista juuri Oscar-pystejä jaeta. Carrey nimittäin vetää Dr. Ivo Robotnikin roolin niin pahasti yli kuuluisilla manöövereillään, ettei se istu muuhun elokuvan toimintaan oikein mitenkään päin. Ohjaaja Jeff Fowler ei selvästikään ole uskaltanut ohjauksellaan hillitä Carreyn toimintaa vaan on antanut tämän suoltaa kuminaamailuaan täysin vapaasti, jolloin lopputulos on pahasti epätasapainossa. Tästä kärsivät niin elokuva kuin Jim Carreyn ammattitaito.

Teknisesti elokuva on näyttävä, tosin muutamassa kohtauksessa tietokone-efektien laatu hiukan heittelee realistisuuden ja pelimäisyyden välillä. Sonicin uudelleen tekeminen kuitenkin kannatti, sillä nyt hahmo on cool ja kiinnostava verrattuna siihen aikaisempaan kummajaiseen, mitä ihmettä se sitten olikaan. Elokuvassa riittää vauhdikkaita kohtauksia ja räjähdyksiä, joten tylsää ei pääse tulemaan. Tosin turpakäräjiä ja ohjusiskuja ihmetellessä jäin hiukan miettimään, onkohan seitsemän vuoden ikäraja elokuvalle hiukan liian alhainen.

Mielenkiintoisesti alkanut Sonic the Hedgehog laantuu harmillisesti tavanomaisen ja varman päälle pelatun rymistelyn tasolle jo ennen puoltaväliä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että elokuva olisi täysi fiasko, mitä lähtökohdista olisi voinut odottaa. Toimintaa ja huumoria kylvetään sen verran tiheään tahtiin, että tunti ja neljäkymmentä minuuttia menee ihan kivasti popcornia nappaillen. En kuitenkaan koe, että Sonic the Hedgehog olisi vielä oikeasti onnistunut pelistä tehty elokuva.