Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Maija Mehiläinen

Maija Mehiläinen

Yllättäen heikompi kuin jatko-osansa.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
Maija MehiläinenMaija Mehiläinen

Arvioin vuonna 2018 tietokoneanimaation Maija Mehiläinen ja hunajakisat. Gamereactorin arvion pääsee lukemaan täällä. Oli siis korkea aika katsella myös se alkuperäinen Maija Mehiläinen, joka sai Suomessa ensi-iltansa vuonna 2015. Yllättäen tämä ensimmäinen elokuva on jatko-osaansa kehnompi, ja DVD-julkaisu kärsii minimalistisuudesta.

Mehiläispesässä kennostaan ulos putkahtaa etuajassa uusi ja utelias Maija. Jo alusta asti käy selväksi, ettei häntä kiinnosta perinteiden noudattaminen, vaan asiat on koettava itse. Perinteitä kunnioittavassa mehiläisyhdyskunnassa tämä johtaa ongelmiin, sillä kaikilla on paikkansa ja tehtävänsä. Samaa ajattelee koko muukin niitty, jota tutkimaan Maija lähtee. Edessä on jos jonkinlaisten ötököiden kohtaamista, vallankaappausyrityksiä ja täysimittaisen sodan estämistä. Teemat ovat siis isoja ja vakavia, mutta ne käsitellään pienille lapsille sopivalla tavalla.

Aikuisen katsojan näkökulmasta tarinan harmillisin puoli on, ettei se huomioi muita kuin lapsikatsojia. Toisin sanoen mukana ei ole edes pieniä viittauksia, joista lähinnä aikuiset saisivat kiinni. Tässä ei tietenkään ole mitään väärää, ja tarkasti rajattu kohderyhmä on aina parempi valinta kuin pyrkimys miellyttää kaikkia.

Tämä on mainos:
Maija MehiläinenMaija MehiläinenMaija Mehiläinen

Merkittävimmäksi ansioksi on laskettava se, että animaatio onnistuu esittämään kaikki takapihan tavalliset ötökät persoonallisina ja mielenkiintoisina. Muurahaiset, herhiläiset, sittiäiset, kimalaiset ja hämähäkit ovat kaikki omalla tavallaan onnistuneita. Varsin usein tällaisissa elokuvissa hämähäkit esitetään pelottavina ja kammottavina, mutta näin ei ole tällä kertaa. Animaatiojälki on muutenkin kautta linjan sujuvaa. Ehkä hieman muovisen oloista, ja yksityiskohtia saisi olla enemmän, mutta kaikki kuitenkin toimii.

Elokuvan rytmitys on jollain tavalla pielessä, sillä se ei onnistu pitämään ainakaan aikuisen katsojan mielenkiintoa yllä loppuun saakka. Tämä saattaa johtua alleviivaavan yksinkertaisesta tarinasta ja sen selkeästä esitystavasta. Jos näin, ei aikuisen mielenkiinnon lopahtamista voine pitää huonona asiana.

DVD-julkaisussa on menty selvästi siitä, missä aita on matalin. Mukana on ainoastaan suomeksi tehty ääniraita, ja siinä kaikki. Jonkinlainen valinta muiden ääniraitojen ja tekstityksen kera olisi ehdottomasti pitänyt sisällyttää mukaan. On kuitenkin sanottava, että suomeksi tehty dubbaus on kaikin puolin laatutyötä, eikä siihen ensimmäisen vartin jälkeen kiinnitä sen kummemmin huomiota. DVD-kotelo on positiivisen keltainen, mikä sopii leffan teemaan hienosti.

Tämä on mainos:

Maija Mehiläinen esittää asiansa vakaalla laadulla, mutta suosittelen mieluummin jatko-osaa tämän alkuperäisen sijasta. Lisäksi DVD-julkaisussa on menty liian selvästi sillä halvimman mahdollisen toteutuksen linjalla.

Maija MehiläinenMaija Mehiläinen
HQ
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä