Savannijengi

Olen elänyt siinä uskossa, että Savannijengin tarina on animaatioelokuvalle erittäin tärkeä. Tämä siksi, että leffan tekeminen on poikkeuksellisen kallista. Oman ilmoituksensa mukaan Savannijengi perustuu suosittuun lastenkirjaan, mutta ei se silti yksin vielä hyvää tarinaa tee. Elokuvassa on muutamat hetkensä, mutta niitä on liian vähän ja aivan liian harvassa.

Afrikan savannilla elävä eläinpopulaatio huomaa kärsivänsä vedenpuutteesta. Syynä on ihmisten rakentama pato, jolla tutun uoman virtaus on estetty. Ajan kuluessa eläimet kokoavat rivinsä ja ryhtyvät kapinaan. Nälkä kasvaa syödessä, ja ennen pitkää on edessä maihinnousu New Yorkiin. Leffa kestää 90 minuuttia, mutta siitä ensimmäinen tunti tuntuu turhalta leukain louskutukselta. Henkilöiden ja alkutilanteen esittelyyn ei yksinkertaisesti saa mennä näin pitkää aikaa. Inhimillistetyt elikot ovat elokuvissa yleensä hieno juttu, mutta tällä kertaa tekijätiimi on epäonnistunut yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Yli 700-vuotias kilpikonnapariskunta näyttää muille sekä kokemuksen tuomaa viisautta että onnistuneen parisuhteen mallin. Jostain syystä tekijät sitten tapattavat parhaat hahmonsa vanhuuteen rainan puolessa välissä.

Animointi on värikästä ja ilmeikästä. Karvapeitteen mallintaminen on vieläkin hakusessa, mutta veden käyttäytyminen on onnistunut hienosti. Ääninäyttely ajaa asiansa, mutta on kovin innotonta. Syy löytynee ponnettomasta käsikirjoituksesta. Lopputekstien mukaan äännähtelemässä on ollut myös eläinrooleissa kunnostautunut Andy Serkis. Minulla ei kuitenkaan ole mitään muistikuvaa hänen suorituksestaan.

Minkäänlaisia lisämateriaaleja Savannijengissä ei ole. Kerrankin niitä olisi kaivannut, sillä pieni lisävalo elokuvan taustoihin ja pohjana käytettyyn kirjaan olisi saattanut auttaa ymmärtämään kuivaa lopputulosta hieman paremmin. Savannijengi on tarinaltaan tylsä, dialogiltaan unohdettava ja kaupan hyllyssä ohitettava.