Emio - The Smiling Man: Famicom Detective Club on kömpelö visuaalinen romaani

Tiedottava varoitus: tämä arvio kirjoitettiin alun perin espanjaksi, joten niin lopullinen arvosana kuin pelikokemuskin on tehty sen perusteella, jollaisena ne on Espanjaan toimitettu.

Olen innokas paperi- ja e-kirjojen kuluttaja, mutta en ole koskaan fanittanut kovinkaan paljoa visuaalisia romaaneja. Tämä on syytä kertoa heti, sillä, sinä ystäväni lukija, tietäisit sen heti alusta alkaen. Se ei merkitse sitä, ettenkö olisi yrittänyt muutamaa, ettenkö ymmärtäisi, millaisin ehdoin pelattavuus kulkee ja siksi tiedän, mitä minun pitäisi tai ei pitäisi arvostaa. Näin annan sinulle hyvän mielipiteeni siitä, kannattaako sinun liittyä mukaan etsivätoimistoon vai eikö. Mutta vuosien kuluessa olen huomannut alati vaikeammaksi ja vaikeammaksi pysyä keskittyneenä vanhentuneiden järjestelmien kanssa jotka - huolimatta siitä onko sarja ollut Ruususen unessa viimeiset 25 vuotta vaiko ainoastaan viimeiset kaksi - vain jatkavat eloaan. Vanha koira ei opi uusia temppuja, kuten suosittu sanonta kuuluu.

Minulle oli hankalaa pysyä keskittyneenä Emio - The Smiling Man: Famicom Detective Clubin parissa. Eikä siksi, että peli olisi epämiellyttävän näköinen tai käytetty kirjasin olisi ikävä pitämässä pelaajaa Nintendo Switchin ruudun ääressä muutaman istunnon ajan. Juttu on nyt niin, että "Emio" (siis peli, ei henkilöhahmo) kärsii täsmälleen samoista ongelmista kuin länsimaihin vuonna 2021 saapunut Famicom Detective Club -sarja.

Vielä jonkin aikaa ne saattavat olla täällä uusi tuttavuus, mutta ensimmäinen Utsugi Detective Agency julkaistiin Japanissa 1988, ja sen tuotti Gunpei Yokoi, joka on Nintendon legenda ja Game & Watchin isä monen muun ohella. En halua käyttää näihin peleihin kovinkaan paljoa aikaa. Kunhan sanon vain, että Emio - The Smiling Man seuraa vuoden 2021 uusintaversioiden asettamaa mallia just eikä melkein. Etsivätoimiston päähenkilöt ovat nekin samoja: etsivä Shunsuke Utsugi on tutkiva eminenssi ja suurimmaksi osaksi taustalla, josta hän ohjaa kahta nuorta uutta tulijaa: nuori ja hurmaava Ayumi Tachibana ja sinä, pelaaja. Kaikki näyttävät samalta, ja vaikuttaa siltä, että vain muutama päivä on kulunut siitä, kun The Missing Heirin juttu saatiin päätökseen. Kuitenkin viittaukset aiempiin peleihin voi laskea yhden käden sormilla, ja niiden huomaamiseksi on todella keskityttävä. Toisin sanoen ensimmäinen päätelmä on positiivinen: Emio - The Smiling Man: Famicom Detective Club soveltuu ensimmäiseksi murhamysteeriksi visuaalisena romaanina.

Kuten jo sanoin, me olemme nuori etsivä, joka jatkaa kokemuksen keräämistä Utsugi Detective Agencyssa. Yhdessä työskennellen joukko tutkijoita saa tehtäväksi auttaa poliisia ratkomaan juttuja, ja nyt tarvitaan sinun taitojasi paljastamaan murhaaja, joka vaikuttaa tulevan menneisyydestä yhdistäen nykyiset uhrit ratkaisematta jääneen 18 vuotta vanhan jutun kanssa. Toisaalta on löydettävä Eisuke Sasaki -lukiolaisen tappaja. Ja toisaalta tutkiaksemme yhteyttä ratkaisemattomien rikosten kanssa, ja myös ratkaistaksemme mystisen katoamisen. Juoni muuttuu monipuolisemmaksi ja monipuolisemmaksi, ja mukana on joitakin meidän ympärillämme olevia hahmoja, ja kaikki näyttää liittyvän urbaaniin legendaan. Meidän on käännettävä kaupunki ylösalaisin, nostaen jokainen kivi ja koputettava jokaiselle ovelle, jos mielimme ratkaista jutun.

Ja se tarina toimii. Aiemmilla peleillä oli Yoshio Sakamoton käsikirjoitus (kyllä, Metroid-sarjan isä), ja tämä uusi palaa häneen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Kyseessä on ilmiömäinen ihmis- ja etsivätarina, joka on juuri sellainen: uusi osa Famicom Detective Clubiin, joka on leikattu ja kehitetty samasta kankaasta yli 36 vuoden ajan. Emio on edelleen vanhentunut ja kömpelö visuaalinen romaani, jossa edistyminen keskusteluissa on vähemmän oikeiden kysymyksien esittämistä ja enemmän niiden kysymistä oikeaan aikaan. On erittäin turhauttavaa, että jokaisessa kappaleessa jäämme jumiin dialogiin vain siksi, että kuulusteltavan tai haastateltavan hahmon lausunto vaatii jonkin muun asian kysymistä, ympäristön esineen esittämistä tai vain sitä, että on painettava vielä kerran nappia "talk/listen". Se on turhauttavaa. Ja mikä pahinta, tämä on keskeinen osa pelin suunnittelua.

Kyllä, etsivillä on nyt enemmän vaihtoehtoja valikoissa. Arvostan suuresti sitä, että mukana on tutkintavihko erilaisilla väreillä keskeistä tietoa merkkaamassa, ja kännykkä lisää yhden lisämahdollisuuden "leikkimiseen". Mukana on myös leimallinen ääni, kun löytää uuden yksityiskohdan tai johtolangan, mutta vaihtoehdot henkilöhahmojen tai tilanteiden kanssa muuttuvat hitaiksi, yksinkertaisiksi ja väsyttäviksi. Osoitin liikkuu hitaasti maisemaa tutkiessa, ja sen käyttö on epäsäännöllistä ja haaskattua. Olin yllättynyt, että ensimmäinen kohtaus oli niin ovelasti käytössä opastusosiona johtolangan etsimiseksi taustalla olevasta polkupyörästä, ja sitten kuitenkin sitä käytettiin vain muutaman kerran (todella harvassa) muussa hetkessä sen jälkeen ennen kuin selvästi viimeinen solmu ja arvoitus olivat läsnä. Juonta, jonka olet jo varmasti arvannut, jos olet lukenut tänne saakka, olen ylistänyt, mutta en halua sitä kenellekään paljastaa, ja siksi kaikki tämän arvion kuvat ovat pelin ensimmäisestä neljästä kappaleesta.

Ja, kaikkine valituksineni ja varauksineni koskien visuaalisia romaaneja, olen kiitollinen siitä, että Emio - The Smiling Man on tänään saatavilla. Varsinkin koska se tuo takaisin etualalle, ja kun tukena on Nintendon kaltainen mahtava yhtiö, lajityypin, joka on aina hädin tuskin selvinnyt modernien laitteiden varjoissa. Ja vielä enemmän, se on ensimmäinen peli sarjassa, joka saadaan (lopultakin!) espanjaksi lokalisoituna. Olen varma, että olisin vieläkin ankarampi kritiikissäni, jos olisin pelannut loppuun englanniksi, sillä se olisi ollut yksi tekemätön työ lisää tarjottaessa kääntämätöntä vuorovaikutteista kirjaa yhdessä maassa. Arvostan siis, että käännös rohkaisee pelaajia tarttumaan mahtavaan tarinaan, arvostan Nintendon rohkeutta säilyttää oma historiansa lajityypin parissa, ja tarjoten myös faneille (ja ehkä myös tuleville faneille) visuaalisia romaaneja, jotka toimivat sekä klassisena että uutena julkaisuna. Mutta Emio - The Smiling Man: Famicom Detective Club elää ansassa vanhoissa jutuissa, ja jatkaa ikuisuuteen saakka raskaiden, vanhentuneiden ja kömpelöiden pelattavuusketjujensa raahaamista.