1920-luku tuntuu jääneen historiaan aikana, jolloin gangsterit olivat suunnilleen oman aikansa julkkiksia. Nyt sitten Romero Gamesin strateginen Empire of Sin päästää tunnelmoimaan aikakautta. Ideana on rakentaa menestynyt rikollisorganisaatio 1920-luvun Chicagossa. Se tarkoittaa joko kilpailijoiden kanssa liittoutumista, tai heidän eliminoimistaan käyttäen samalla pelin varsin rajoittunutta dialogimekaniikkaa. Alkoholin myyminen oli kiellettyä, joten maanalaisia baareja on pidettävä silmällä. Muitakin liikeyrityksiä on mahdollista pyörittää, kuten bordelleja, mutta alkoholi on silti hyvä työkalu valuutan kartuttamiseksi.
Pelaajan on käytettävä monenlaisia keinoja. Ytimeltään peli jakautuu kahteen osaan: asioiden hallinnointiin, ja toiseksi taistelumekaniikkaan, jossa on muistettava strategia. Pelaaminen tuntuukin Civilizationin ja XCOMin yhdistelmältä.
Hallinnoinnin puolella ostetaan kiinteistöjä, ja palkataan työntekijöitä, joita täytyy myös päivittää. Rakennuksien osalta tämä voi tarkoittaa esimerkiksi panimon tai ravintolan ostamista. Ensin mainittu valmistaa alkoholia, ja jälkimmäinen myy sitä. Päivittämällä alkoholin varastoitu määrä tai laatu kasvaa. Myös tunnelmaa ja turvallisuutta voi parantaa. Näin puolestaan sisään saa enemmän asiakkaita.
Henkilökunnan osalta voi käyttää käteistä rikollisten ostamiseksi, jotka sitten auttavat omaa mafiapomoa taisteluissa. Palveluita voi ostaa suoraan, tai sitten ajan kanssa varustaa heidät paremmiksi. Mustasta pörssistä voi ostaa aseita, varusteita ja luotiliivejä. Liivi tosin on aikakaudesta johtuen enemmänkin vain päällystakki.
Taistelumekaniikka itsessään on hyvin samanlaista kuin mitä voisi odottaa XCOMin kaltaiselta peliltä. Käytössä on kaksi toimintoa (AP eli ability points) joka vuorolla, ja yleensä hyökkäys maksaa sen yhden pisteen. Mukana on kuitenkin iso joukko prosentteja, jotka vaikuttavat hyökkäyksen menestymiseen. Etäisyys, aseen tarkkuus, suojan takana kykkiminen ja niin edelleen. Toisin sanoen kyseessä ei ole yksinkertainen osoita ja klikkaa -mekaniikka. On myös mahdollista painaa konepistooli pahiksen päätä vasten, ja silti ampua ohi.
Pelattavilla hahmoilla on omat eronsa. Pelin alussa valitaan se oma mafiapomo pienestä valikoimasta tunnettuja hahmoja. Valintana voi olla esimerkiksi Al Capone tai Dean O'Bannion. Jokaisella on omat kykynsä, jotka erottavat ne muista. Yleensä ne erot koskevat taisteluita ja tyyliä tehdä rikoksia.
Esimerkiksi Angelo Genna voi käyttää kykyä Fan of Knives, jolla taistoissa saa lentämään joukon veitsiä pahiksia kohti. Niin ikään ravintolapäivitykset maksavat hieman vähemmän, ja jokainen panimo saa kaupan päälle yhden lisävartijan. Kyvyt ovat lähinnä kiva bonus, sillä ne eivät nosta henkilöhahmoa muiden yläpuolelle. Ellei sitten aio pelata sillä kovimmalla vaikeustasolla. Muut pelattavat hahmot ovat osana omaa rikollisorganisaatiota, ja toimivat tekoälyn ohjaamina.
Empire of Sinin 1920-luvun Chicago on mielenkiintoinen, ja se on jaettu erilaisiin naapurustoihin, joiden välillä käytetään pikamatkustusta. Omaa hahmoa ohjataan joko katutasolla tai rakennuksen sisällä isometrisestä kuvakulmasta, tai sitten ihan vain maailmankarttaa käyttäen. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa, joskin katukuvassa pelaaminen luo enemmän siellä olemisen tuntua.
Empire of Sinin maailma on mielenkiintoinen, ja rikollispomojen tapa vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa tekee pelaamisesta immersiivistä. Tarinankerronta on hieman heikkoa, mutta se mahdollistaa omien päätösten tekemisen. Näin peli tuntuu omalta. Simulaatio on toimivaa. On hauskaa rakentaa omaa imperiumiaan, hoitaa bisneksiä ja tehdä sijoituksia viisaasti. Ongelmiakin on, ja toiset niistä ovat isompia kuin toiset.
Taistelu tulee ärsyttämään kaikkia muita paitsi XCOMin kovimpia veteraaneja. 76% osumatarkkuus tarkoittaa sitä, että aivan hyvin voi mennä kokonaan ohikin. Suurin ongelma ovat kuitenkin bugit. Peli juuttui useita kertoja loputtomasti latausruutuun, kaatui kokonaan, ja ajoittain pelissä ei vain päässyt etenemään, koska seuraava tarinallinen jakso ei käynnistynyt. Näiden ongelmien vuoksi muutaman kerran olin pakotettu peruuttamaan muutaman tallennustiedoston verran taaksepäin ihan vain päästäkseni jatkamaan peliä. Ajan kuluessa nämä ongelmat hiottaneen kyllä pois.
Kaiken kaikkiaan pidän pelistä. Potentiaalia riittää, ja se lupaa hyvää Romero Gamesin jatkolle. Bugeja on tällä hetkellä paljon, ja ne laskevat pahasti peli-iloa.