Super Mario Party Jamboree, uudistukset pelattavuuteen tekevät hyvää
Mario tekee paluun lautapelien tähdeksi, ja pääsin katsomaan menoa ennakkoon.
Kirjoittaja: Jonas Mäki (Käännös: Markus Hirsilä)
Tales of the Shire on täysin odotettu matka
Hobitin yksinkertainen elämä tuli esille, kun vietin muutaman tunnin ajan Wētā Workshopin luomassa Keski-Maassa elämäsimulaattorin parissa.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Pokémon Trading Card Game Pocket ottaa monta askelta taaksepäin
Ennen pelattiin paperista, ja nyt koodista.
Kirjoittaja: Óscar Ontañón Docal (Käännös: Markus Hirsilä)
Exoborne on ehkä yksi ensi vuoden merkittävimmistä peleistä
Nyt paneudutaan uuteen taktiseen avoimen maailman räiskintään maailmanlopun jälkeisissä Yhdysvalloissa (The Divisionin tekijöiltä).
Kirjoittaja: Óscar Ontañón Docal (Käännös: Markus Hirsilä)
Planet Coaster 2 on se seuraava kehitysaskel viihdyttävään kaavaan
Pääsin kokeilemaan muutaman huvi- ja vesipuiston rakentamista pelimuodoissa Career ja Sandbox, kun alla oli Frontierin tuleva jatko-osa.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Romancing SaGa 2: Revenge of the Seven Heroes on pätevä uusintaversio
Uusintaversio vuoden 1993 JRPG:stä saapuu lokakuussa, ja me pääsimme pelaamaan sitä tunnin ajan Saksan Gamescomin humussa.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
The Legend of Zelda: Echoes of Wisdom, nerokkuus on yksinkertaisuudessa
Olemme pelanneet ensimmäiset osiot tulevasta pelistä, jonka pääosassa on (lopultakin) prinsessa Zelda, ja olemme saaneet esimakua siitä, millainen mahtava seikkailu odottaa.
Little Nightmares 3 vaikuttaa arvoiseltaan jatko-osalta
Pääsimme pelaamaan kahta eri demoa Supermassiven tulevasta kauhutasoloikasta, ja molemmat ovat tapahtumapaikaltaan hyvin erilaisia, mutta tarjoavat sitä aitoa Little Nightmares -pelaamista.
Kirjoittaja: Ben Lyons & Óscar Ontañón Docal (Käännös: Markus Hirsilä)
Call of Duty: Black Ops 6, ennakossa moninpeli, Zombies ja Warzone
Gamereactor pääsi testaamaan kolmea neljästä tämän vuoden Call of Dutyn peruspilarista villissä Next-tapahtumassa Washington D.C.:ssä.
Kirjoittaja: Jonathan Sørensen (Käännös: Markus Hirsilä)
Metaphor: ReFantazio, Atlus juhlii 35-vuotisjuhliaan mahdollisesti parhaalla julkaisullaan
Pääsin pelaamaan neljä tuntia aiemmin julkaisematonta sisältöä Atlusin tulevasta JRPG-pelistä. Alkaa vaikuttaa siltä, että kyseessä saattaa olla vuoden 2024 suuri roolipelitapaus.
Metal Gear Solid Δ: Snake Eater on jälleen yksi hyvä uusintaversio
Konamin uusintaversiossa on ongelmansa, mutta toisaalta uusintakierros on hyvin uskollinen alkuperäiselle.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Koira on tunteisiin vetoava hurmaava seikkailu
Studio Toliman indiehelmi julkaistaan vuonna 2025.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Kingdom Come: Deliverance II vaikuttaa onnistuneelta jatko-osalta
Henry of Skalitz tekee paluun, ja luvassa on taas historiallista roolipelaamista täynnä draamaa ja realismia.
King of Meat tarjoaa mäiskettä ja läiskettä kavereiden kanssa
Glowmade näyttää tehneen vaivatta viihdyttävän pelin, joka on koettavissa kavereiden kanssa.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Lost Records: Bloom and Rage on kuin Life is Strange
Don't Nod osoittaa jälleen kykynsä luoda henkilöhahmoja vahvasti tarinavetoisessa seikkailussa.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Indiana Jones and the Great Circle vaikuttaa olevan sellainen mahtipeli kuin on toivottukin
Machine Games näyttää olevan oikealla tiellä, sillä tulossa oleva peli pyrkii vetoamaan niin toiminnan kuin pulmien ja tutkimisenkin faneihin.
Civilization VII tekee muutamia isoja muutoksia
Sid Meier's Civilization VII on faneille yllätys ja mahdollisesti harmitus, mutta toisaalta muutokset ovat monin tavoin perusteltuja.
Silent Hill 2 Remake on ennalta-arvattavan pelottava
Bloober Team on kiillottanut Konamin kuuluisaa jatko-osaa. Tulossa näyttää olevan lupaava uusiksi tehty remake-versio.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
The Plucky Squire on yksi vuoden hurmaavimmista indiepeleistä
Julkaisun ajankohta voisi ehkä olla parempikin, mutta silti All Possible Futuresin peli on kokeilemisen arvoinen.
Mother Machine saattaa olla kavereiden kanssa koettava pelihelmi
Curious Expeditionin tekijät julkistivat uuden projektinsa.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Beyond Galaxyland on muodostumassa mahtavaksi avaruuspeliksi
Nostalgia kohtaa modernin roolipelin avaruusseikkailussa.
Warhammer 40,000: Space Marine II on yksi loppuvuoden odotetuimpia pelejä
Jatkoa Warhammerin toimintapelille on saatu odottaa yli kymmenen vuotta, ja ennakkokatsauksessa on nyt niin tarina kuin kaverin kanssa pelattava co-op.
Ace Attorney Investigations Collection on kahden pelin kokoelma
Capcom on tekemässä uutta Ace Attorney Collectionia. Gamereactor pääsi kokeilemaan niitä ensimmäisiä juttuja tässä tutkintaa painottavassa Investigationsissa.
Käytännön vaikutelmia Spiritborn-luokasta Diablo IV: Vessel of Hatred -pelissä
Menimme aina Kaliforniaan asti Blizzardin sydämeen, jotta pääsisimme ensimmäisenä kokeilemaan Diablon historian monipuolisinta ja muokattavissa olevaa luokkaa.
Concord-ennakko: Ei hassumpi esitys, mutta edessä on suuria haasteita
Teknisesti Firewalkin debyyttinimikkeellä ei ole mitään hävettävää, mutta ongelmat ovat paljon suurempia.
Planet Coaster 2 julkistettiin: Tässä viisi syytä olla innoissaan Frontierin jatko-osasta
Simulaatiosarjaa parannetaan omalla jatko-osalla, jossa yhdistyvät jännittävät vuoristoradat ja vesileikit.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Päivä 1 Massive Entertainmentissa: Star Wars -konnafantasia herää henkiin
Matkustimme Malmöön vierailemaan ensimmäisen suuren Star Wars -teeman avoimen maailman pelin takana olevalle studiolle ja otimme mukaan romaanin verran muistiinpanoja kysymysten kera.
Cataclismon viimeinen ennakkokatsaus ennen julkaisua: tuore ja innovatiivinen teos strategiapelien maailmaan
Tämä on viimeinen katsaus Digital Sunin seuraavasta projektista ennen välitöntä julkaisua.
Kirjoittaja: Óscar Ontañón (Kääntänyt: Toni Turunen)
Bounty Star -ennakko: Mitä tapahtuisi, jos John Wayne kohtaisi BT:n?
Pääsimme kokemaan Dinogod-studion länsimaista mecha-toimintapeliä nähdäksemme, millaiseksi se on muodostunut pari vuotta sen paljastamisen jälkeen.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Monster Jam Showdownin ennakko: Milestone toistaa jälleen arcade-kilpailunsa erinomaisuutta
Olemme katsastaneet tulevaa peliä Los Angelesissa Summer Game Fest -tapahtumassa.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Yars Rising -ennakko: Metroidvania ennen Metroidia ja Castlevania tekee paluun
Olemme tutkineet WayForwardin Atari 2600 -pelin versiota nähdäksemme, kuinka se on mukautettu vastaamaan nykyaikaisia pelityylejä ja -muotoilua.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Steamworld Heist II on muovautumassa hyväksi peliksi
Vuoropohjainen strategiapeli saa jatko-osan, joka laajentaa ja parantaa siitä, mihin jäätiin vuonna 2016.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Nintendo World Championships: NES Edition on se kesän 2024 mahtava bilepeli
Munakoison nappaaminen Ice Climberissa ei ole koskaan ollut yhtä jännittävää.
Dune: Awakening, kun Arrakis tuntuu niin aidolta
Selviytymistä painottava Funcomin MMO saatiin Gamereactorin testiin.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Tales of the Shire näyttää Keski-Maan poikkeuksellisen hurmaavana
Wētā Workshopin elämäsimulaatio oli testissä Summer Game Festin humussa.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Dragon Ball: Sparking! Zero on se aito Dragon Ballin fantasia
Tuleva Dragon Ball -peli tavoittaa sen aidon hengen.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Phantom Blade: Zero laittaa reaktioajan testiin mäiskien ja läiskien
Gamereactor testasi pelattavaa demoa PS5:llä. Aikaa hengähtää ei anneta. Ei sitten yhtään.
Assassin's Creed Shadows päästää pelaamaan niin rytinällä kuin hiipimälläkin
Nyt on nähty pelattavuutta siitä, miten samurai hoitaa linnoitukseen tunkeutumisen, ja toisaalta miten ninja eli shinobi hoitaa saman homman.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
New World: Aeternum muuntaa mörpin yksin koettavaksi konsolipeliksi
Gamereactorin testissä se PS5-painos, joka on yksin pelattava versio vuoden 2021 MMORPG-ilottelusta.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Lego Horizon Adventures on se Horizon: Zero Dawn koko perheelle
Näin maailmanlopun jälkeinen peli muuntuu legoiseen muotoon.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Astro Bot, Team Asobi näyttää tehneen vuoden 2024 kovimman tasoloikan
Hurmaava ja söpöilevä uusi Astro Bot.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Monster Hunter: Wilds näyttää hyvältä jo nyt
Näin 25 minuuttia pelattavuutta ja pääsin puhumaan pelinkehittäjien kanssa.
Kunitsu-Gami: Path of the Goddess on vuoden 2024 erikoisimpia pelejä
Värikäs toiminnallinen strategiapeli on sellainen, että homman nimen ymmärtämisessä menee hetki.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Dragon Age: The Veilguard, onko tässä Biowaren paluu?
Tunnin ajan kulissien takaista pelattavuutta peliohjaaja Corinne Buschin kommenttien kera.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Star Wars Outlaws, sain käsityksen suurin piirtein kaikesta
Pääsin pelaamaan kaikkiaan kolmea eri osiota.
The Rise of the Golden Idol on ylivoimaista tutkimista
Jatkoa vuoden 2022 mysteeripelille.
Call of Duty: Black Ops 6 liikkuu niin eteen kuin kaikkiin muihinkin suuntiin
1990-luvun tyyli on hyvä, ja aiempaa pidempi kehitysaika näkyy.
Nobody Wants to Die, kun Blade Runner kohtaa Bioshockin
Critical Hit Games vie pelaajat futuristiseen New Yorkiin, joka tuntuu siltä kuin se olisi suoraan Blade Runnerista tai Altered Carbonista.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Elden Ring: Shadow of the Erdtree on juuri niin hyvä kuin toivottiin
Mutta ovatko pomotaistot jo lähes tulkoon epäreiluja?
Destiny 2: The Final Shape päättää vuosikymmenen mittaisen tarinan
Light and Darkness Saga päättyy, ja Bungie haluaa saattaa vuosikymmenen kestäneen tarinan loppuun tyylillä.
Kirjoittaja:
Ben Lyons