Suomi
Gamereactor
ennakot
The Crew

The Crew

Ubisoft kaahaa pitkin Yhdysvaltoja seuraavan sukupolven autopelissään.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Tämänhetkisen konsolisukupolven alussa Test Drive Unlimited esitteli vision kilpa-ajoon keskittyvästä massiivimoninpelistä. On tavallaan sopivaa, että sama porukka (Ivory Tower) on nyt lyöttäytynyt yksiin Ubisoftin ja Ubisoft Reflectionsin kanssa viedäkseen tätä samaa konseptia vieläkin pidemmälle seuraavassa sukupolvessa.

Kyseessä on massiiviseen, avoimeen maailmaan sijoittuva kaahauspeli, jossa pelaajat voivat järjestäytyä pelin nimen mukaan nelihenkisiksi porukoiksi. Nämä pystyvät sitten kimpassa hoitelemaan erilaisia tehtäviä, aivan kuten nettiroolipeleissä. Suuren osan kokemuksesta muodostavat tietysti auton tunaaminen, elvistely ja saavutusten esittely jokaiselle vastaantulijalle. Kun joku rullaa paikalle viimeiseen asti viritetyssä Bentleyssä, kaikki tietävät tämän investoineen peliin tunnin jos toisenkin.

Viime aikoina on saatu rällätä avoimessa maailmassa jos toisessakin, ja The Crew saa vertailukohteita etenkin parista viimeisestä Need for Speedistä. Tällä kertaa kyseessä on kuitenkin kerrassaan valtaisa maailma, jossa ei polteta kumia vain kaupungissa tai kunnassa, vaan kokonaisessa mini-Amerikassa. Mukana ovat mm. noin Liberty Cityn kokoinen New York, San Francisco, Las Vegas, Detroit sekä Miami, sekä se mitä näiden väliin kuuluu kaikkine aavikkoine, metsineen, valtateineen ja vuoristoineen.

The Crew
Tämä on mainos:

Pelin maailma tarjoaa kaikenlaista, ja kilpa-ajoon voi ryhtyä sekä teillä että niiden ulkopuolella. Koska maailma on niin suuri, voi pisteestä toiseen siirtyä myös pikamekaniikalla, joka vaikuttaa tulleen lainatuksi Ubisoft Reflectionin Driver: San Franciscosta. Nyt ei tosin tarvita valmiita kiintopisteitä, vaan kartalle voi zoomata minne tahansa.

The Crew esitettiin alunperin harhaanjohtavasti simulaatiopelinä. Siinä on itseasiassa enemmänkin arcade-fiilis, ja se muistutti minua Midtown Madnessista, kun pelasin Miamiin sijoittuvaa co-op -tehtävää. Burnout-sarja on toinen ilmeinen inspiraation lähde, ja ensimmäistä sijaa tavoitellaan usein boostaamalla. Test Drive Unlimitedin perintö on silti selvästi esillä. Mahdollisuus ajaa kilpaa miltei missä hyvänsä on pelin ytimessä, ja kaikkia autoja voi säätää toimimaan kaikissa olosuhteissa. Mukana on myös Paris-Dakarin hengessä suunniteltuja rasseja maastoa varten.

Autot pelissä ovat täysin lisensioituja, ja jokaisesta biilistä löytyy 19 erillistä osiota, joita voi kustomoida sadoilla eri osilla. Tarrat ja maalit voi latoa peltiin kerroksittain, joka mahdollistaa loputtomien yhdistelmien kirjon.

Pelin ytimessä on ns. emergentti pelaaminen. Vaikka pelin julkaisuversiossa ei olekaan mukana varsinaista tehtäväeditoria, aiotaan creative director Julien Gerightyn mukaan tätäkin harkita myöhemmin. Kenties tärkeämpää on kuitenkin mahdollisuus päätyä sattumalta jollekin maukkaalle suoralle tuntemattoman haastajan kanssa.

Tämä on mainos:

Pelasin The Crewta Xbox Onella - joskin peli julkaistaan myös PS4:lle sekä PC:lle - muutaman tehtävän verran. Mukana oli perustyylin checkpoint-ralli aavikolla, ja raid-tehtävä Miamissa, jossa pyritään tiputtamaan kohdeauto pelistä. Tehtäviä voi pelata co-oppina tai yksin, ja kaverit saa helposti mukaan ajamalla merkkipaalulla ja painamalla Y-nappia. Maailma on pullollaan pieniä haasteita, joissa kavereiden kanssa voi kilpailla paljolti Criterionin Need for Speedin Autolog-systeemin tapaan.

Aivan kuten Assassin's Creed IV: Black Flagin tapauksessakin, pelin kaveriksi julkaistaan oma oheisohjelma, joka tarjoaa pääsyn autotalliin, tuunaushommiin sekä jopa jotain varsinaista pelitoimintaakin, jonka luonnetta ei tosin olla vielä paljastettu.

The CrewThe CrewThe Crew

Ubisoft pimittää myös joitakin muita yksityiskohtia. Nelihenkiset porukat voivat ottaa pelissä mittaa toisistaan, mutta tästäkään ei olla vielä kerrottu sen enempää. The Crew sisältää myös tarinan, jossa hahmovetoinen juoni johdattaa pelaajan kierrokselle ympäri Amerikkaa Detroitista alkaen.

The Crew vaikuttaa ottavan elementtejä toisista kaahauspeleistä, mutta siinä on myös omia ainutlaatuisia ominaisuuksiaan. Se on todella massiivinen moninpelikokemus, jossa voi pistää kumin palamaan muiden pelaajien kanssa valtavassa avoimessa maailmassa.

The CrewThe Crew
HQ
The CrewThe CrewThe Crew

Aiheeseen liittyviä tekstejä

9
The CrewScore

The Crew

ARVIO. Kirjoittaja Mika Sorvari

Ubisoftin automaailma on valtaisa mutta harvaan asutettu leikkikenttä.



Ladataan seuraavaa sisältöä